Tällä viikolla otsikoissa on ollut taas valelääkäri. Siis se kaveri, joka haki väärennetyillä asiakirjoilla töitä terveyskeskuksesta ja saikin vielä pestin. Sinänsä ainutlaatuinen temppu ja sen vielä entistäkin ainutlaatuisemmaksi tekee se, että valelääkäri ehti olla töissä suhteellisen kauan aikaa ennen käryämistään.

Paljon on spekuloitu sitä, onko lääketieteen koulutuksella enää painoarvoa, jos kerran tavallinen kadunmies pystyy hoitamaan potilaita yhtä hyvin kuin koulutettu lääkäri, ellei jopa paremmin, kuten tässä tapauksessa oli käynyt. Tunnen joitain lääkäreitä kuin myös lääketieteellisessä opiskelleitakin ja voin sanoa: sillä on painoarvoa. Tällä kaverilla sattui nyt käymään hyvä tuuri, ettei mitään pahempaa sattunut. Silläkin voi olla tekemistä asian kanssa, että hän omien sanojensa mukaan käytti samaa menetelmää, jonka itsekkin olen työelämässä hyväksi havainnut: jos et tiedä, kysy siltä joka tietää. Nöyrä asenne ja se, ettei yritäkkään olla enempää kuin on, on varmasti kullanarvoinen ominaisuus alalla kuin alalla. Asiakkaatkin eli potilaat tuntuivat olleet tyytyväisiä valelääkärin toimintaan. Olivat kuulemma kehuneet ystävälliseksi ja vastaantulevaksi.

Valelääkärin eduksi voidaan lukea se, ettei hänellä ollut lääketieteellisestä valmistuvien taakkaa harteillaan. Nuoret lääkärit vasta vähän aikaa sitten ilmaisivat, ettei heidän työtään arvosteta. Tiedän sen tunteen, kun tekee paljon töitä vaativissa olosuhteissa ja näille nuorille terveysammattilaisille palkkio siitä on vain ylipitkiä työvuoroja, valittavia potilaita ja järkyttävä byrokratiakoneisto. Vähemmästäkin masentuu. Ymmärrän hyvin, jos monet heistä haluavat muuttaa jonnekkin muualle tekemään työtään. Sellaiseen paikkaan, jossa he tuntevat olevansa arvostettuja.

Näistä lähtökohdista voidaan siis todeta, että motivaatio auttamiseen on voinut olla valelääkärillä jopa tavallista, juuri valmistunutta, lääkäriä suurempi. Raha tietysti on ollut toinen tarkoitus, mutta tuskin hänkään olisi jaksanut teveyskeskuksen arkea noin pitkään ilman jonkinlaista halua oppia ja parantaa. Lääkärin motivaatiolla on suuri merkitys siihen, miten hän kohtaa potilaansa kanssaihmisinä ja tämä asenne heijastuu myös potilaaseen. Asiasta ei välttämättä ole tehty tarkempia tutkimuksia, mutta maalaisjärkeni sanoo, että inhimillinen ja kuunteleva lääkäri tuskin vie potilaan terveydentilaa huonompaan suuntaan. Uskaltaisin veikata jopa täysin päinvastaista. Auttamistyössä läsnäolo on eräs vahvimpia voimia.

Mutta oikeudenkäyntiin: en ole täysin varma, mistä kaveria oikein syytetään tai mistä häntä voitaisiin syyttää muusta kuin yrittämisen halusta ja kekseliäisyydestä. Olisi harmi nähdä tälläisen määrän potentiaalia menevän hukkaan koneiston käsittelyssä sen suojellessa kasvojaan ja lääketieteen arvostusta. Todellisuudessa kasvot on jo menetetty niin pitkälle kuin ne voi menettää, eikä mikään tuomio itseoppineelle lääkärille tuo niitä enää takaisin.

Jos minä saisin päättää... niin, minä tyytyisin nuhtelemaan tätä pientä huijaria ja kertoisin, että "tuo ei nyt ollut aivan normaali ja hyväksytty tapa päästä lääkäriksi, mutta kun nyt kerran et aiheuttanut vahinkoa ja haluat hommiin niin katsotaan, jos sinulle löytyisi paikka lääketieteellisestä. Oppisopimuksella lääkäriksi, jos opiskelet työnteon ohessa ja hoidat tentit aikanaan". Minun mielestäni yrittelijäisyydestä tulisi palkita, lynkkaamisen sijaan. Mitä mieltä te ihmiset olette? Olisiko aika antaa tunnustusta luovuudelle sen sijaan, että uhraamme sen lain ja byrokratian alttarilla?