Suomalaisuus. Mitä se on? Tämä on kysymys, jota aloin miettimään eilen aivan yllättäen. Suomalainen identiteetti alkoi kiinnostamaan minua tämän esiin nouseen pakkoruotsi- ja suomalaisten identiteetti-kysymyksen myötä. Mitä on olla suomalainen?

 Koko suomalaisuuden käsite alkoi avautumaan minulle vanhana mielikuvana miehestä: vähäsanainen jöröttäjä, mutta kun puhuu niin puhuu pelkkää asiaa. Mielestäni nykypäivänä on aivan liikaa puhetta, sellaista turhanpäiväistä liiperi laaperia, joka syntyy vain ihmisen sisäisestä levottomuudesta eikä välttämättä tarkoita yhtään mitään. Suomalaisuus on minulle enemmäkin sitä, että puhutaan silloin kun on sanottavaa eikä niinkään puhumisen itsensä vuoksi, kommunikaatioksi. Toki kommunikaatiokin on tärkeää, mutta kielellä on myös muukin funktio, joka on vahvasti läsnä suomalaisuudessa: itsensä ilmaiseminen. Siihen ei tarvita montaakaan sanaa ja silti viesti tuntuu välittyvän.

 Ehkä vanhan kansan tapoihin ei kuulunut lörpöttely, kun pitkien välimatkojen takia ei ollut aina ketään kenelle lörpötellä ja sen kumppanin kanssa oli kaikki tarpeellinen tullut jo sanottua. Suullinen ilmaisu toimii kuitenkin myös tunteiden välittäjinä ja muokkaajana, vaikkei sitä aina tulisikaan ajatelleeksi.

"Läpi vaikka harmaan kiven, perkele."

 Tunnusteleppas näitä sanoja suussasi ja näe edessäsi se harmaa kivi tai muu este. Pystytkö tuntemaan jotain alkuvoimaista selkärangassasi? Jos pystyt, olen sitä mieltä ettet ole kovinkaan kaukana suomalaisuuden ytimestä. Ei täällä ole aina ollut helppo asua, mutta silti tämä kansa on selvinnyt ja kasvanut kukoistukseensa muiden kansojen rinnalla. Muinaiset suomalaiset ovat saaneet niskaansa vettä, ukkosta, rakeita ja vuoroin valloittajia niin idästä kuin lännestäkin. Ei ihme, että suomalaisuuteen kuuluu tietty varautuneisuus mutta myös väkevä sisäinen voima. Suomalaisella on kyky käyttää tuota voimaa ilmaisemisen kautta ja sitä kautta se myös muuttuu todellisuudeksi.

 Päättäväisyys. Se kuuluu myös osaksi suomalaisuutta. Ei olla ennenkään luovutettu eikä olla luovuttamassa nytkään. Selviytyminen. Suomalaiset ovat sekä sopeutuneet että muokanneet ympäristöään kyetäkseen elämään täällä villissä pohjolassa. Se on aikamoinen saavutus, josta tulee olla ylpeä. Me olemme suomalaisia syntyperältämme, vaikka olemme nykyään myös eurooppalaisia. Olemme outo kombinaatio, mutta kykenen silti tuntemaan tuon suomalaisuuden perustunteen sisälläni. Se on elossa, vaikkakin hautautuneena kaiken päälle opitun alle.

 Minulle suomalaisuus on kaikkea tuota ja sen lisäksi myös suoraselkäisyyttä ja rehellisyyttä.
Olemme sanamme mittaisia miehiä ja naisia. Sen minkä sanomme tekevämme, sen teemme. Sellaisen esimerkin minä olen saanut menneiltä sukupolvilta ja sen tahdon myös eteenpäin välittää. Tämä maa kaikkine ihmisineen on täynnä hiljaista kauneutta ja haikeutta. Se toimii vastavoimana ja kontrastin tuojana vahvoille tunteille ja teoille. Luonto ja sen ilmiöt. Vesi: järvet, joet ja meret. Ilma. Nämä elementit ovat läsnä meissä, vaikkemme aina niitä huomaakkaan. Ne ovat osa meitä, osa Suomea ja suomalaisia. Niillä on oma tarinansa kerrottavana, jos haluamme kuulla.

 Me olemme yhä suomalaisia.

 Älä sinä usko, jos joku yrittää muuta väittää.