52 naista ja 8 miestä. Heureka!

52 naista ja 8 miestä. Heureka!

 

Jos tämä bias sukupuolijakaumassa pitäisi paikkansa, raivostuneiden rumpujen pärinä kuuluisi aina Brysselissä saakka.

Vuonna 381 Kontstantinopolin papiston kirkolliskokouksessa sovittiin, että jumalan täydellisyyden muodostavat isä, poika ja pyhähenki ja näin toinen puoli maapallon väestöstä suljettiin pyhän ulkopuolelle.

Jorge Luis Borgesin sanoja lainaten: Pyhä kolminaisuus on saastuttanut kaikki ratkaisut maailmassa.

Moderni talousteoria ja uusliberalistiset markkinavoimat 'papistoineen', vaikuttaa toimivan samojen lainalaisuuksien periaatteella: Puolet maapallon väestöstä on suljettu talouden pyhän ytimen ulkopuolelle.

Vaihtotalouden aikaan, naiset, miehet ja vanhemmat lapset, osallistuivat tasapuolisesti ravinnon hankintaan ja päätöksentekoon yhteisistä asioista. Vinoutuminen toimivalle ihmisyhteisölle alkoi syntyä vasta viljelyn ja sen ylijäämän varastoinnilla käydyllä kaupalla. 

On todennäköistä, että Kataisen Heurekassa koolle kutsuma tilaisuus, ei lisännyt kriittisesti ajattelevien ihmisten luottamusta markkinamiesten toimintaan. Päin vastoin. Lähinnä tuli mieleen taustalla vaikuttava ihmiskauppa maahanmuuttajineen. Ihmistä käytetään pelkästään hyväksi, ravinnoksi ahneuden moolokinkitaan. Keskiössä ihmisen sijaan, on sairaalla tavalla raha. 

Markkinamiesten selityksillä markkinavoimien 'järkevyydellä' tai itsekorjautuvuudella, korjata eriarvoisuuden vinoutumia yhteiseksi hyväksemme, ei ole todellisuuspohjaa. Tässä yhteydessä puhutaan mieluumminkin sosiaalidarwinistista järjeselmästä, jota me nyt juuri tänä päivänä elämme todeksi.

Monelle on varmasti tullut selväksi kantapään kautta, että tässä varakkaan vähemmistön ilonpidossa maksumiehenä on aina vähävaraisin enemmistö. Ei sen oivaltamiseen mitään ”Heurekaa” tarvita.

Syy, miksi naiset suljetaan pois päätösentekijöiden joukosta meidän yhteisissä asioissamme - siis miksi meidät nähdään uhkana ja vastavoimana uusliberalistisessa järjestelmässä – alkaa todennäköisesti selvitä monille.

Alun perin - raamatullisin perustein ”kutsumustyönä”- julkisen sektorin piiriin kuuluvat, välttämättömät peruspalvelut, katsottiin naispuolisten kansalaisten tehtäviksi.

Markkintalouden yksi suurimmista ongelmistan, on juuri tuottamattomaksi luokiteltu, välttämätön työ, jota ilman meidän järjestelmällämme ei ole mahdollisuutta toimia. Nyt, tällä verukkeella, maahan muuttoa lisätään. Tuomme maahamme aina vaan lisää vierastyövoimaa, kuten aikanaan orjia Afrikasta.

Mitä tästä seuraa kantaväestön naispuoliselle väestön osalle? Eikö tällä tavalla - muka ovelasti - meidät pakotetaan palaamaan takaisin taloudenhoitajiksi, kotiaskareiden pariin?  

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat