Kaikki blogit puheenaiheesta Hirmuhallinto

Maakunta on enää vain haitallinen illuusio

Maakunta- ja soteuudistukset lähestyvät vääjäämättä maalia. Hallituspuolueista ei näytä irtoavan ryhmää pelastamaan Suomea. Siitä on kyse, kalliisti rakennetun isänmaamme pelastamiselta keskustalaiselta illuusiolta, maakunnilta, idealta joka on sadassa vuodessa mädäntänyt pelkäksi irvikuvakseen.

Kuuden miljoonan asukkaan hyvin harvaan asutun maan jakaminen 18:aan täyden palvelun hallintoalueeseen on sulaa hulluutta. Suuri osa tästä alueesta on vielä täysin asumatonta.

Luottamus kansanedustajiin on mennyt jo aikoja sitten

Meillä Suomessa on sellainen tapa, että kansanedustajat edustavat vain omaa puoluettaan ja lähipiiriään. Suomessa on myös sellainen tapa, että puolueet määräävät mitä heidän edustajansa saavat olla milloinkin mieltä. Meillä Suomessa on myös sellainen tapa, että vaikka edustajat saavat melkoista palkkiota joiden lisäksi nauttivat melkoisista eduista, niin kansalaisten rahoja humputellaan surutta milloin mihinkin.

Valitusvalhetta

 

 

On perin valitettavaa, että Kuusamossa kokonainen valtuustokausi on kulunut paljoudessaan siihen, että edes vallitsevista oloista olisi voitu päästä yksimielisyyteen. Siis siitä, mikä Kuusamon tilanne on ja siitäkin, miten tähän on tultu.

Päätöksenteko tältä pohjalta on aivan päätöntä, kun ratkaisuja pitäisi tehdä tilanteessa, missä paikkakunnan pääpuolueelta on todellisuudentaju kadonnut.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä