Kaikki blogit puheenaiheesta Itsenäinen Suomi

Itsenäinen Suomi ?

Tämän päivän ohjelmaani on kuulunut kaksi itsenäisyyspäivään liittyvää tehtävää. Aamulla yhdeksältä olin laskemassa seppelettä kotikuntani syrjäiselle sankarihaudalle. Koruton, mutta lämminhenkinen tilaisuus, johon ottivat osaa paikallinen varuskunta, seurakunta ja sotaveteraanijärjestö. Tilaisuudesta jäi miellyttävä olo sisimpään. Oli  hyvä havaita, että kansakunnan omatunto on vielä voimissaan, se vielä muistaa ja kunnioittaa niitä, jotka ovat antaneet suurimman mahdollisen lahjan isänmaallemme.

 

Suomi-neito 99 v - kotitontti vain 87,5 %


Hyvää ja rauhallista itsenäisyyspäivää Suomen koteihin! Leppoisaakin ja provosoimatonta, vaikka YLEn Sotapolku.fi ja Aalto-yliopiston Sotasampo-sovellus näyttävätkin trollaavan arveluttavilla karttasovelluksillaan ja jopa Iltasanomat rajahuolimattomuudellaan. 

Jatkuuko itsenäisen Suomen vaurastuminen?

99. itsenäisyyspäivä on sopiva aika kerrata, miten taloutemme on kehittynyt vajaan sadan vuoden aikana. Samalla voimme pohtia, millaisia ovat kehittymismahdollisuutemme ensi vuodesta eteenpäin.

Menneiden vuosikymmenten menestystarina

Hyvää ”itsenäisyyspäivää” Suomalaiset

Hyvää  ”itsenäisyyspäivää” teille köyhät, kodittomat, perinnän uhrit  ja leipäjonoissa kulkijat. Uskokaa,  että  tulee vielä se itsenäisyyspäivä, jolloin voitte juhlia lämpöisessä ja turvallisessa kodissa vatsat kylläisinä tätä maamme tärkeintä juhlapäivää oikeassa oikeusvaltiossa.

Melkein itsestäänselvä sananvapaus

Kansainvälisen Toimittajat Ilman rajojen mukaan Suomi on ollut jo monen vuoden peräkkäin maailman paras maa sananvapaudessa. Ruotsalaisen professorin Jan Lundiuksen kirjoitus ilmestyi uutistietotoimiston IPS: n verkkosivulla. Kirjoituksen otsikko oli: ”Jopa Suomen täytyy pitää huolta lehdistövapaudestaan”.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä