Kaikki blogit puheenaiheesta Jari Lindsröm

Hallitus on laiminlyönyt täysin työttömyyden hoidon

 Työttömyys kasvaa ja työttömiä on jo 250 000. Työllisyysaste on säälittävät 68%. Mitä tekee hallitus? Leikkaa työllisyysmäärärahoista ja yrittää saada työttömät töihin piiskaamalla, vaikka työpaikkoja ei ole sen enempää.

Kolmen kuukauden suoja-ajasta luopuminen ja muut kovennukset työttömyysturvaan eivät johda muuhun kuin lisääntyneisiin karensseihin ja pidempiin leipäjonoihin. Leikkaukset työllisyysmäärärahoihin vievät pitkäaikaistyöttömiltä viimeisetkin mahdollisuudet työllistyä.

Muunneltua totuutta

 

Perussuomalaisten ministeriryhmä julkaisi muutama päivä sitten uutiskirjeen, jonka sisällöstä silmiini pisti erityisesti seuraava lause:

 

"Perussuomalaiset ovat pitäneet huolta siitä, että kaikista köyhimmiltä ei leikata."

 

Miten vähällä tietämyksellä tätä maata johdetaan....

Otsikko tulee väkisin mieleen, kun kuuntelee Juhana Vartiaisen oppeja työllisyysasioista. Sen sijaan, että häntä kiinnostaisi, miten talous lähtisi kasvuun, työllistämistä helpotettaisiin, kannustinloukkuja purettaisiin ja Suomessa kysyntä ja ostovoima kasvaisi, Vartiainen päästelee suustaan tasaiseen tahtiin puppua työtä vieroksuvista työttömistä.
Elinkeinoelämän rakennemuutos ja huono suhdanne aiheuttavat sen, että meillä on valtavasti työttömiä erityisesti yksityisellä sektorilla ja viennin puolella. Nyt tarvitaan talouspolitiikkaa, joka luo kysyntää.

Työnantajan Kela-maksu on palkkavero - Lindström heti irti hallitusohjelmasta

Oikeus- ja työministeri Jari Lindström on ehdottanut työnantajan Kela-maksun palauttamista hinnaksi yhteiskuntasopimuksesta.  Ehdotus on koko lailla mieletön,  kun ajatellaan, että yhteiskuntasopimuksen päämääränä on ollut työvoimakustannusten alentaminen.

Työnantajain Kela-maksu oli palkkasuhteinen maksu, joka perittiin palkan päältä. Koska se esti palkanmaksun määränsä verran se oli käytännössä työntekijään kohdistuva palkkavero. Työnantajamaksun  vaihdellessa työnantajatyypeittäin se kohteli eri tavoin eri alojen palkansaajia.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä