*

Kaikki blogit puheenaiheesta Josif Stalin

Marraskuun 30.päivä..

Tuolla itärajan toisella puolella tai, tarkemmin sanottuna, bittiavaruudessa on minullakin oma sivusto VKontakte-palvelussa, joka on venäläinen facebook-vastine. VKontakte toimii edelleen mainiosti vaikka sen perustaja Pavel Durov joutuikin maanpakoon vuonna 2014... Tänä aamuna laitoin siihen seuraavan postauksen:

Työttömien pakkosiirrot-suunnitelma

Koska kaikki Virroilla asuvat työttömät eivät tajua hakea osa-aikaisiksi Siwan kassoiksi Inarin sivukylille, tai Vimpelin työttömät kutojat aivokirurgeiksi Rovaniemelle niin toteutetaas homma pakkosiirroilla. Valitettavasti missään kunnassa ei ole auki enemmän työpaikkoja kuin on työttömiä työnhakijoita (lähimmäksi tasapainoa pääsi muuten Uusikaupunki), niin jäljelle jääkin työn perässä liikkumisen sijasta työttömyyden takia muuttaminen. Homman toteutin paperilla siten, että laskin yhteen vuoden aikana auki olleet työpaikat ja työttömien työnhakijoiden lukumäärän TEMin tietojen pohjalta.

Kukapa rasistiksi tunnustautuisi

"Hitler tappoi lukijat, Stalin kirjailijat, kuului isäni kiteytys jiddisin kielen katoamisesta." (Katja Petrovskaja: Ehkä Esther, 2015)

Aloite: Stalinin terrorissa menehtyneiden suomalaisten muistaminen

Aloite

Suomalaisten Stalinin terrorin uhrien kohtalo ja muisto

Tänään 15.9.2017 saa ensi-iltansa Antti Tuurin romaaniin Ikitie perustuva A.J. Annilan ohjaama ja MRP-yhtiön tuottama suurelokuva Ikitie.  Se kertoo vihasta ja tuhosta ja – toivosta. 

Se kuvaa ja tuo liki unohdetun joukon, - Neuvostoliitossa Stalinin terrorin 1936-1939 aikana teloitettujen suomalaisten elämän, kohtalon ja muiston.

http://www.finnkino.fi/Event/302258/

*

Putin politikoi historialla

Venäläiskoulut saivat viime lukukaudella uudet historiankirjat. Valikointi näkyy sisällöissä. 1900-luvun tapahtumia on katseltu Venäjällä viime vuosina uusin linssein. Presidentti Vladimir Putin on arvioinut toista maailmansotaa ja neuvostojohtaja Josif Stalinin tekoja sanoin, jotka ovat hämmästyttäneet ja kummastuttaneet meitä pieniä länsimaalaisia kulkijoita. Koulukirjoja suurempi vaara Venäjän nuorisolle on kuitenkin valtion jokapäiväinen propaganda.

Isä Aurinkoinen ja muita historian suurmiehiä

"Marxin virhe oli Lenin. Leninin virhe oli Stalin. Mutta Stalin ei tehnyt virheitä." (Pentti Saarikoski)

Minua Saarikosken raju ironia viehättää. Tosin tuo "Stalin ei tehnyt virheitä" ei taida enää Venäjällä mennä ironiasta, siellä nyökyteltäisiin vain da, da. Pitäväthän venäläiset nykyään taas Stalinia historian suurimpana suurmiehenä, Putiniakin parempana.

Serp i molot - Sirppi ja vasara

Enpä enää ihmettele, että 1920- ja 1930-luvun Neuvostoliitossa kärsittiin nälänhädästä. Olihan neuvostovaltojen liiton virallisessa tunnuksessa kaikille nähtävissä, että kommunistit kyllä vasaran tunsivat, mutteivät kulakkien sirppiä.. Virhe oli voimassa peräti 14 vuoden ajan (1923-1937) kunnes vihdoin joku huomasi, ettei oikea sirppi ole tuon näköinen. Heti sen jälkeen, vuosina 1937-1939, korjattiin sitten jo aivan toisenlainen sato...

Stalin, Suomen suojelija?

Moni yliopistolla toimiva näyttää ajattelevan, että tarpeeksi lemuava aivopieru riittäisi pitämään ”ystävät lähellä ja viholliset loitolla”, mutta useasti käy päinvastoin, ja kriittinen älymystö alkaa hiisautua lähietäisyydelle ystävien perääntyessä. Onko siis Helsingin yliopiston poliittisen historian professori Kimmo Rentola positiivisesti ajatteleva skunkki, sillä hän näyttää soveltavan juuri tällaista hajupommilogiikkaa?

77.Molotov-Ribbentrop-päivä: SAFKA-video ja ven.joukkojen sijaintikilpailutulos


Neuvostoliiton ja Natsi-Saksan sotilasliiton ja aseveljeyssopimuksen vuosipäivänä 23.8.2016 on tullut esiin ainakin kaksi ajankohtaista julkistusta. Uunituore video kertoo Mustan nauhan päivästä, ja esitämme "onnittelumme" suomettuneisuushenkisen kilpailun hopeapalkinnosta sekä osannotomme kultaisen johdosta.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä