Juha Sipilän hallitus

Susanna Koski antoi karut kasvot kokoomuspolitiikalle

Susanna Koski näytti A-studion Kuplat -sarjan pitkäaikaistyöttömän uudelleenkohtaamisessa, mistä Kokoomuksen arvomaailmassa ja politiikassa on oikeasti kysymys. Esiintyminen on herättänyt melkoisia inhoreaktioita kuten esimerkiksi Iltalehden artikkelissa Katsojat tyrmistyivät Susanna Kosken ja pitkäaikaistyöttömän keskustelusta Ylellä: ”Ei mitään empatiaa ja inhimillisyyttä”.

Piilokorruptio Suomessa osa 4: Lainsäädännön tarkoitukselliset porsaanreiät

Eräs vähän esillä ollut institutionaalisen korruption muoto on epämääräisten ja porsaanreikiä sisältävien lakien säätäminen. Lakeihin jätetään tarkoituksellisesti aukkoja, joissa on mahdollisuuksia tulkintoihin eikä niiden valvonta ole edes kunnolla mahdollista. Lain noudattamiseen liittyy olennaisesti kiinnijäämisen riski sekä toisaalta rangaistuksen kovuus mikäli sitä rikkoo - joidenkin lakien kohdalla käytännön valvonta on mahdotonta, mikä osin vesittää koko lain.

Maakuntauudistusbrändi

Valtioneuvosto on tilannut viestintätoimistolta omamaakunta.fi sivuston osana maakuntauudistuksen viestintäpakettia. Ilmeisesti vastapainoksi alueuudistus.fi sivustolle, jolla kerrotaan myös hankkeen ongelmista. Suomen Kuvalehden uutista aiheesta lukiessa tulee hieman epäuskoinen olo - nyt puhutaan kuitenkin valtion tilaamasta viestinnästä. Kaikki kritiikki ja ongelmat on lakaistu maton alle ja päälle liimattu kiillotettu kerros ’faktoja’.

Suomi uranuurtajaksi – uskonnon käyttö politiikassa läpivalaisuun

Suomea ja sen yksiköitä hallitaan lestadiolaisittain. Keskusta-oikeisto johtaa kuntia, kirkkoa, seurakuntia, mediaa, yliopistoja ja sen eri yksiköitä polvesta polveen rautaisella mutta melko salatulla tavalla. Tämä uskonsuunta – keskusta-oikeisto – ratsastaa vanhoillisuudella ja taantumuksella, vanhimmiston totuudella, verkostoilla, hierarkioilla, naisia alistamalla, AYtä nujertamalla jne. Jumalina se palvoo rahaa, keskeisiä asemia, valtaa ja siis julkisuutta. Perkeleenä se pitää SDPtä.

 

Fasismin rönsyt Sipilän Suomessa

Fasismi ei ole joko/tai. Se on aina vähintään siemeninä, jotka voivat itää. Sipilän kaudella se versoo ja rönsyää avoimesti, ensimmäistä kertaa sitten 30-40-luvun. Sota AY:ta vastaan, heikoimpien kuritus, totalitarismi, vapaan tiedonvälityksen korvautuminen propagandalla, naisen aseman heikkeneminen, eriarvoisuus, sorto ja vitsakimput/kepitys eivät ole enää muutoksen enteitä. Ne ovat fasismia itseään. Kristittyjen antama tuki mahdollisti sen nousun 1900-luvulla, samoin 2000-luvulla.

Työvoimapalvelujen ulkoistaminen ja työttömien digitaalinen profilointi

Mistä kumpuaa Sipilän hallituksen kiire siirtyä hankkimaan työvoimapalvelut palveluntarjoajilta? Hallitus ajaa läpi merkittävää lakimuutosta, joilla suuri osa työvoimapalveluista voitaisiin ostaa yksityisiltä palveluntarjoajilta ja samalla niille oltaisiin antamassa suora pääsy työttömien kaikki tiedot sisältävään URA-asiakastietojärjestelmään. Järjestelmässä on myös paljon henkilöiden terveydentilaan ja yksityisyyden suojan piiriin kuuluvia asioita, joita on käsitelty TE-toimistossa virkavastuulla.

80 000 suomalaiselta leikattiin työttömyysturvaa - Aktiivimalli

Onnittelut hallitukselle. Se onnistui säästämään leikkaamalla yli 80 000 suomalaisen työttömyysturvaa. Eikä siinä vielä kaikki; koska leikkaukset tehtiin aktiivimallin avulla niin saatiin vihdoinkin todistettua että melkein puolet työttömistä on pelkästään laiskoja.

Mahtavaa!

Oma poikani, aika pitkään sairastellut ja sairaslomalle määrätty, joutui hänkin leikkurin kohteeksi, koska hospitaali ei suostunut lähettämään diagnoosia etc. Kelalle. Ihan oikein. Tosin pojan muija on sen verran tarmokas, että sai junailtua ne paperit sairaalasta Kelaan, ja leikkuri löikin tyhjää.

Piilokorruptio Suomessa osa 2: Kaavoitus ja rakentaminen

Piilokorruptiota, johon luetaan rakenteellinen korruptio, hyväveliverkostot ja muu näkymätön harmaan alueen korruptio, esiintyy eniten kaavoituksen ja rakentamisen yhteydessä. Kunnan kaavoituksen tuloksena voi syntyä merkittäviä etuja eri intressiryhmille kuten maanomistajille sekä kiinteistöjen omistajille. Tämä on sekä yleismaailmallinen ilmiö että Suomessa havaittu.

Hallitus ryhtyy sijoittajaksi: 2,5 miljardia valtionrahaa yrityksiin.

Sipilän hallitus uskoo ilmeisesti tietävänsä yksityisiä toimijoita paremmin kuinka yrityksiä kehitetään. Se aikoo perustaa yrityksiä tai sijoittaa olemassaoleviin yrityksiin ainakin 2,5 miljardia euroa perustamansa valtion kehitysyhtiön Vaken kautta. Rahat saadaan myymällä valtionyhtiöiden kuten Nesteen, Postin ja Kemijoki Oy:n osakkeita.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä