Kaikki blogit puheenaiheesta Jyväskylän kaupunginvaltuusto

Esittelypuheenvuoro arviointikertomukseen.

 

 

Arvoisa valtuuston puheenjohtaja, hyvät kaupunginvaltuutetut.

On kunnia tarkastuslautakunnan puolesta esitellä teille Jyväskylän kaupungin arviointikertomus vuodelta 2017. Kyseessä on valtuustokautemme ensimmäinen arviointikertomus, joten tarkastuslautakunta ottaa mieluusti vastaan palautettanne tulevaisuutta varten. Tällä kertaa olemme halunneet painottaa kaupunkikonsernin kokonaistilanteen kuvaamista valtuustolle.

Sidonnaisuusrekisteri Jyväskylässä

Puheenvuoroni kaupunginvaltuustossa 30.10.2017.
Videotallenteen valtuuston kokouksesta voi katsoa tästä.

§ 116 Sidonnaisuusrekisteri

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä