Kaikki blogit puheenaiheesta Kiina-keskeinen maailmanjärjestys

Tämä mobiilitarina jo vuodelta 2001 – on tosi!

[Tänään] Maailma mobilisoituu kahdella tavalla – kiinalaiset leviävät kaikkialle [1. 1386 miljoonan ihmisen paine on valtava. Kiinalaiset ovat joustavia, eivät isänmaallistu ulkomailla, silti pitävät tapansa, mutta sulautuvat aina ”isäntämaihinsa”, vaikka monin osin on mietinnän paikka - kuka onkaan isäntä ja kuka renki.

 

Korealaiset solmivat rauhansopimuksen (?)

Ilmassa on tekemisen meininkiä [1 – pohjoisen korealaiset haluavat päättää pitkään jatkuneen jännitteen aiemmin niin yhtenäisten korealaisten välillä. Esteenä voi olla kolmas ulkoinen taho – amerikkalaiset, jotka olivat jo vuonna 1945 jakamassa kilpajuoksuna Korean niemimaata nyttemmin edesmenneen Neuvostoliiton kanssa [2.

 

Kolme suurvaltaa – jääkö USA maailmakehityksestä sivuun?

Yhdysvaltain nykyisellä presidentillä Donald Trumpilla oli ennen virkaansa vaalivisio – kirkas päämäärä luoda hyvät ja toimivat valtiosuhteet Venäjään, siitä yksinkertaisesta syystä, että Venäjä on maailman suurin raaka-aineaitta, jonka materiaaleja ja energiaa USA tarvitsee maailman toiseksi suurimpana tuotantokoneena ja toiseksi vaikuttavimpana taloutena [1.

Korea - Venäjä - USA

Korea - Venäjä - USA

Haluaisin vielä jatkaa hieman tarkastelua, mitä tapahtuu todella.

(Eilisen blogin kommenttiin mietin jatkokuvia, mutta laitan tähän uutena blogina)

http://veikkohuuska.puheenvuoro.uusisuomi.fi/242478-presidentti-putin-ja-etela-korean-presidentti-moon-jae-in-tapasivat-eilen

Tuoreimpien tietojen mukaan Washingtonista:

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä