*

Kaikki blogit puheenaiheesta Lääkkeet

EU yllättää - suoraa rahallista hyötyä suomalaisille!

EU-direktiivit tai yhteistyöhankkeet eivät useinkaan aiheuta sopntaaneja riemunkiljahduksia tai tunnetta siitä, että ”en malta odottaa” tuon päätöksen toteutumista. Nyt aiheuttaa.

Yle uutisoi EU-rahoitteisen Verkkojen Eurooppa –hankkeen vaiheista. Uutisessa kerrottiin, että ensi kesästä lähtien suomalaisella sähköisellä reseptillä voi ostaa lääkkeitä Virosta. Vuonna 2019 eResepti toimii myös Ruotsissa ja myöhemmin mahdollisesti jopa koko Euroopan laajuisesti.

Energiajuomilla yhteys alkoholin ja lääkkeiden sekakäyttöön

"TEINIT, jotka käyttävät säännöllisesti energiajuomia väärinkäyttävät vanhempina todennäköisemmin lääkkeitä tai alkoholia, kertoo uusi yhdysvaltalainen tutkimus, josta kertoo 

Auta miestä mäessä, älä mäen alla

Maan isot pojat ovat taas olleet asialla leikkaamassa ihmisten perustarpeita ja KooDeen mainostama inhimillisyysvaje on kasvanut ennätys suureksi. Lääkkeet ovat kalliita, erityisesti pientuloisille. Tuntuu oudolta, että saman aikaisesti kun mattoa tärkeistä perustarpeista leikataan, keksitään yhä uusia "turhia" menoja ja palveluita. Asioiden priorisointia on hyvä tehdä. 

 

"Tykkään ihan hirveästi kodeiinipitoisesta yskänlääkkeestä"

Kun artisti kertoo, jotain tämä tyylistä se kyllä ohitetaan. Vaikka Maijakin on monen ihmisen idoli, nuorenkin.

Nythän hän vaan puhuin laillisesta yskänlääkeestä...

"Artisti kertoi avoimesti haastattelussa pitävänsä yskänlääkkeestä sen rauhoittavan vaikutuksen vuoksi."

"- Tykkään ihan hirveästi kodeiinipitoisesta yskänlääkkeestä. Siitä tulee ihana sellainen nukutus, Vilkkumaa totesi.

Masennusyhteiskunta

Masennus on kaiken määrittelyn tuolle puolen jäävää merkityksettömyyttä. Se ei käänny selitykseksi tavalla, joka olisi yhteiskunnallisesti hyväksyttävää. Kaikki, mitä siitä voi sanoa kuulostaa aina jollain tavoin epärehelliseltä ja, tietysti, masentavalta.

Masentuneen kuuluisi olla  hiljaa masennuksineen, jottei masentaisi muita. Masentunut ei ole  sopeutunut vallitsevaan ilmapiiriin -- asia, joka on itsessään aina kritiikin yläpuolella.

Kolme paljastusta – näistä syistä lääkkeiden hinnat ovat moninkertaistuneet

Apteekkien toiminta on luvanvaraista ja koko apteekkitoimiala on tunnetusti vahvan sääntelyn ja ohjauksen kohteena. On periaatteessa hyvä, että lääkebisnestä seurataan tarkasti ja että viranomaiset pyrkivät toiminnallaan varmistamaan lääkkeiden saatavuuden, turvallisuuden ja hintakehityksen maltillisuuden. Käytännössä huolenpito on kuitenkin muuttunut ongelmalliseksi, koska käytössä olevat ohjausmekanismit eivät enää toimi kuluttajien eduksi.

Hallituksen toimien kannattajille: Sain eläkeläiseltä kirjeen

Kaikki saavat tietenkin vastata ja kommentoida tätä kirjettä, jota olen hieman lyhentänyt. Tai oikeammin jättänyt pois "liian henkilökohtaisia yksityiskohtia", joskin oli lupa nekin sisällyttää tähän blogiin.  Kirjeen kirjoittaja kertoi minulle että se on osoitettu puolueelle, jota hän oli aiemmin äänestänyt kaksi kertaa.  

 

Turvallista lääkehoidon päivää

Jokavuotista lääkehoidon päivää vietetään tänään teemalla lääkehoidon seuranta. Lääkehoidon päivä on lääkkeiden käyttäjien ja terveydenhuollon ammattilaisten yhteinen valtakunnallinen teemapäivä.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä