*

Kaikki blogit puheenaiheesta Lainvastaisuus

Lakkauttaako oikeus Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen Suomesta?

Perus- ja ihmisoikeusjuttujen asianajajana tunnetuksi tullut OTL Markku Fredman ajaa Pirkanmaan käräjäoikeudessa poliisihallituksen kannetta jonka tarkoituksena on kieltää Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen toiminta Suomessa.

Soteratkaisua runnotaan väkisin

Maanantaina Suomen kuntiin on tulla tupsahtanut lausuntopyyntöjä soteratkaisusta. Aikaa vastaamiselle on annettu vain kaksi päivää. Lausuntoa on pyydetty, vaikka kuntien päättäjillä ei ole vielä edes täsmällistä tietoa koko sisällöstä.

Normaali kuulemisaika on minimissään 14 vuorokautta. Nyt siis mennään reippaasti riman alta. Näennäisellä kuulemisella yritetään korvata lainmukainen kuuleminen. Ei voi olla oikein, että tarkoitus pyhittää keinot!

Virkkusen ja valtiovarainministeriön virhe vai tahallinen teko?

Valtiovarainministeriö teki ministeri Henna Virkkusen johdolla päätöksen, jonka mukaan Kaarinan kaupungin on pakko osallistua erityiseen kuntajakoselvitykseen Turun alueella. Tälle tehtävälle annettiin myös määräaika, jonka mukaan selvityksen on valmistuttava 30.9.2014 mennessä. Tämä päätös koski myös 16 muuta alueen kuntaa, Turku mukaan lukien.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä