Kaikki blogit puheenaiheesta Lakko

Lakon jälkeen


Tiiviisti olennainen. Hallitus haluaa antaa alle 10 hengen yrityksille oikeuden potkia epäsopivat persoonat pellolle yrityksistä ilman sen suurempia perusteita. Syy käytännössä se, että pienissä yrityksissä haitallinen aines myrkyttää vakavasti koko työporukkaa ja alentaa tuottavuutta. Tämä luonnollisestikaan ei käy yhdellekään liitolle ja ylityökielloista mentiin juuri nyt alkaneisiin lakkoihin.

JHL:n poliittinen lakko vie leivän lasten pöydästä

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL järjestää poliittisen lakon maanantaina 22.10. – tiistaina 23.10. Lakko iskee koulujen ja päiväkotien ruokahuoltoon, joten sijaiskärsijöinä ovat lapset. Tämä on kertakaikkisen vastuutonta, moraalitonta ja epä-älyllistä toimintaa liitolta.

 

Kuka pitää lasten puolta jos ei lapsiasiavaltuutettu?

Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila puolustaa twitterissä työntekijöiden lakko-oikeutta. Ihmettelen, missä viipyy lapsiasiavaltuutetun huoli lapsista, jotka jäävät ilman kouluruokaa?

Ay-keskustelun taso romuttaa moderoidun keskustelumedian uskottavuuden

Olen viime aikoina seurannut keskustelupalstojen keskustelua lakkoilusta Kalevan Juttutuvasta. Vaikuttaisi siltä, että koko maa on menettänyt järkensä. Vilkaisin sitten tähän mediaan, eikä kovin kaukaa heitä sekään. Vaikuttaisi siltä, että koko maa on luopunut kaikesta kritiikistä.

Oi Presidentti, pelasta herranvihalta

Kun Yhdysvalloissa on presidentin kannatus ollut alamaissa, on siellä historian saatossa usein lähdetty sotimaan tai muutoin vain mittelemään heikompien maiden kanssa, joko aseilla tai rahalla. Aina on ollut osoittaa ulkopuolinen vihollinen, joka yhdistää kansan ja nostaa kannatuksen uusiin lukemiin. Tämä on Amerikkalaista suurvaltapolitiikkaa.

​K-P yrittäjät ry:n väitteiden oikaisu

K-P:n yrittäjät ry:n pj., Kimmo Hanhisalo, esitti 4.10 kirjoituksessaan useita väitteitä, joista paikkansa piti ainoastaan se, että AY-liike rahoittaa mm. vasemmistopuolueita. Vastaan tällä kirjoituksella näihin irtisanomislakia puolustaviin väitteisiin.

 

EK esittää lakko-oikeuden rajaamista – ”Lakot työajan ulkopuolella tapahtuviksi”

Ammattiyhdistysliikkeiden kamppailu irtisanomissuojan heikentämistä vastaan huipentui viime keskiviikkona laajaan lakkoon. Hallitus yritti epätoivoisesti hieroa vielä eilen sopua ja tarjota lievempää versiota lakihankkeesta tuloksetta.

Suuria työnantajia edustava Elinkeinoelämän keskusliitto on pitäytynyt sijaiskärsijän roolissaan.

Isänmaallinen duunari on sininen

"Nykyistä työmarkkinakeskustelua katsellen tuntuu, että olemme melkein itsemurhatiellä."

"On käsittämätöntä, että demarit ja ay-liike ovat nyt romuttamassa hyvinvointivaltiota."

"Miten tuommoista porukkaa voisi äänestää? Miksi he antoivat ammattiyhdistysliikkeen kaapata vallan?"

Näin ei ole sanonut elinkeinoelämän äänitorvi, vaan Nobelin rauhanpalkinnon saanut demaritaustainen presidentti Martti Ahtisaari kirjassaan "Miten tästä eteenpäin" (Docendo 2016).

Irtisanomissuojan heikentämisestä

Hallituksen esitys irtisanomissuojan heikentämisestä on saanut ay-liikkeen sotajalalle, enkä ihmettele sitä lainkaan. Kiky-sopimukseen lähtiessä heille luvattiin, että loput kuluvan vaalikauden työmarkkinauudistukset valmisteltaisiin aina kolmikantaisesti - hallituksen voi katsoa rikkoneen tämän lupauksen.

 

Ei mitään järkeä irtisanomissuojan heikentämisessä

 

Onkohan hallitus nyt ihan loppuun asti miettinyt tavoitteensa irtisanomisen helpottamisesta pienissä yrityksissä, kun eipä siinä muuta rakenneta, kuin päällekkäisyyksiä. Nyt on jo jokaisen työsuhteen alussa pitkä koeaika, joten eiköhän se riittäisi ja senkin jälkeen voi irtisanoa tuotannollisista ja taloudellisista syistä, jos tarve niin vaatii. eikä mikään estä irtisanomasta työntekijästä johtuvista syistä, mikäli syyt ovat todelliset.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä