*

Kaikki blogit puheenaiheesta Maailmankatsomus

Kirkko repii itseään rikki

Leif Nummela ja Timo Junkkaala, kaksi tunnettua konservatiivista luterilaista pappismiestä, varoittavat, että Suomen evankelis-luterilainen kirkko on repimässä itseään rikki. Heidän käsityksensä kaikessa koruttomuudessaan on se, että kirkko kaivaa omaa hautaansa.

https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/kirkko-on-unohtanut-jeesuksen-ja-repii...

"Kirkon suurin virhe

Leif Nummela kehottaa kuuntelemaan, mistä Suomen luterilaisen kirkon piispat puhuvat, kun he avaavat suunsa mediassa.

Kreationismista herneitä nenään!

Kreationismi ei ole ainoastaan poliittisesti ”epäkorrekti”, sopimaton, vaan lähes kielletty käsityskanta, tabu. Siitä huolimatta – tai sen takia – kansanedustaja Laura Huhtasaari (ps.) on avoimesti myöntänyt olevansa kreationisti ja kristitty. Hän on rohjennut myös kyseenalaistaa ”pyhimmästä pyhimmän” eli evoluutioteorian.

Uskonnot ja katsomukset kouluopetuksessa

Pari aktiivista ateistia on viime aikoina ilmaissut minulle näkemyksensä, jonka mukaan kouluissa ei pitäisi opettaa lainkaan katsomusaineita - ei tunnustuksellisena, eikä yleisenä, kaikille yhteisenä esittelynä. En ole toistaiseksi vakuuttunut perusteluista.

 

Kyse ei siis ole minkään uskonnon mukaisesta opetuksesta, vaan yleisestä tutustumisesta katsomusten moninaisuuteen samaan tapaan, kuten maantiedossa tutustutaan eri valtioihin. Aine olisi kaikille yhteinen

 

Perusteluja puolesta:

Kaksi erilaista uskon käsitettä

Ihmiset, jotka eivät tieteestä tieteestä hölkäsen pöläystä möläyttelevät jatkuvasti, että tiedekin perustuu uskoon. He eivät ymmärrä, että uskonnot selittävät tuntematonta asioilla, joista ei voi olla tietoa. Tiede yrittää selittää tuntematonta tiedettävissä olevilla asioilla. Tyhmimmät etsivät sanakirjat termin usko ja voilà! Toiset tyhmät luottavat Wikiin ja menevät täysin sekaisin.

 

Tieteen kaappaus

Professori Richard Lewontin: ”Me olemme tieteen puolella siitä huolimatta, että jotkut sen ajatusrakennelmat ovat selvästi järjettömiä, siitä huolimatta, että se on epäonnistunut täyttämään monia sen liioiteltuja lupauksia terveydestä ja elämästä, siitä huolimatta, että tiedeyhteisö sietää toteen näyttämättömiä ‘se nyt vaan on niin’ -tarinoita, koska meillä on

Maailmankatsomuksien taistelu avioliitosta

KAKSI ERINLAISTA MAAILMANKATSOMUSTA (alustus)

Monet ihmiset kritisoivat kristittyjä jotka eivät kannata tasa-arvoista avioliittolakia. Näitä kristittyjä syytetään suvaitsemattomiksi epätasa-arvon kannattajiksi jne... 

Kuinka oikeutettuja nämä syytökset oikein ovat? Sitä pohdin seuraavaksi.

Ensiksi tulee ymmärtää se kuka syyttää ja mistä. Minkälaisen maailmankatsomuksen syyttäjä ja syytetty omaavat, sillä väitän että kyseessä on kahden erinlaisen maailmankatsomuksen välinen näkemysero.

Kiinalainen harppaus - uuskungfutselaisuus

Kiina julkaisee marraskuussa 2012 suuren muutoksen, jonka kehittely aloitettiin jo kahdeksan vuotta sitten. Me suomalaiset saimme olla yksiä ensimmäisistä, jotka ulkopuolisina saivat kuulla uuskungfutselaisuuden tulemisesta.

2005, silloinen Kiinan Kulosaaren suurlähetystön kaupallisen osaston päällikkö, herra Li Guangyun piti pyydettynä esitelmän Helsingin Kruununhaan Tieteiden talossa Luonnonfilosofian seuralle aiheesta "Mitä Kiina tekee huomenna". Saimme tuolloin ainoalaatuisen esityksen Kiinan viralliselta edustajalta.

 

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä