Kaikki blogit puheenaiheesta Nuorten pahoinvointi

Huumenuorilla on usein yksi yhteinen tekijä

Iisalmen sanomien pääkirjoitus yllätti positiivisesti. Muutama lainaus siitä ja kommentti.

"Valistusta on pohdittu yhdeksi keinoksi. Valitettavasti valistus toimii huonosti ongelmaan, jossa huumeet ovat pikemminkin seuraus kuin ongelmien perimmäinen syy. Lisäksi nuorilla on usein paljonkin tietoa huumeista ja niiden vaaroista. Netti on monenlaista tietoa pullollaan ja huumeista kiinnostuneet nuoret tietoa myös etsivät."

Jätetäänkö nuoriamme kuolemaan?

Törmäsin tänään järkyttävään todellisuuteen kohdatessani huumenuorukaisen. Jaoin puolueen lehtiä hyötyliikuntana Espoon kaupungin vuokrakerrostalojen kulmilla. Näin edelläni kulkevan noin parikymppisen, ihan komean miehenalun, jolla oli pleksit silmillä keskellä kirkasta syyslomapäivää. Kiiruhdin katsomaan nuorukaista lähempää ja huomasin, että silmät olivat lasittuneet. Kysyin, että onko kaikki kunnossa. En muista vastausta, mutta en malttanut olla kysymättä heti seuraavaksi, että mitä aineita hän on vetänyt. Olikohan se jotain bentsoa. Kysyin, että miksi käyttää huumeita.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä