Kaikki blogit puheenaiheesta Opetushallitus

Ammatillinen koulutus kriisissä - kyllä on

Ammattikoulua ja muuta toisen asteen koulutusta puuhataan maksuttomaksi

Tutkimukset tukevat sitä seikkaa, että työelämään siirtyvä nuori ei tule pärjäämään työmarkkinoilla ilman ammattikoulutusta. Lukion maksuttomuus kuuluu saman keskustelun piiriin. Taatusti hyvä asia, siis vaikka ulottaa oppivelvollisuuskin toisen asteen opintoihin.

Puhe koulutusviennistä on tyhjää, jos apinoimme muita

OAJ esitti raporttinsa varhaiskasvatuksen aikaistamisesta. Myös Palkansaajien tutkimuslaitos oli samalla asialla. Raporttien huolena on, että 3–5-vuotiaiden joukossa varhaiskasvatuksen osallistumisaste jää paljon muita Pohjoismaita alemmaksi ja myös OECD:n keskiarvon alle. 

Arvoisat kansanedustajat Pekkarinen ja Anttila

Otetaanpa nyt ihan rauhallisesti, sukupuolen moninaisuuttakin kunnioittaen.

Kuten lähestulkoon kaikki suomalaiset tietävät, on eduskunnan keskeisin tehtävä säätää lakeja. Olisi hyvin suotavaa, että varsinkin pidempiaikaiset kansanedustajat muistaisivat sen, mitä itse ovat säätäneet. Tämä olisi erinomaisen suotavaa varsinkin yhteiskunnallisesti suuren merkityksen omaavien lakien kohdalla.

Eräs eduskunnan säätämä laki on laki naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta, mistä käytetään arkikielen nimitystä tasa-arvolaki.

Suuri ilo tuottaa poliittinen pettymys Aito avioliitto -väelle

Opetushallituksen ja koulujen on viranomaistehtäviä hoitaessaan noudatettava kulloinkin voimassa olevaa lainsäädäntöä, joka niitä koskee ja velvoittaa. Tasa-arvolaki muodostaa tällaisen lainsäädännön alan.

Tuloerojen, sukupuolierojen vaiko molempien kasvun lieventäminen?

Suomessa pitäisi olla kautta aikojen keskusta-oikeistolaisin hallitus miesmuistiin, mutta ilmeisesti näiden kesk., kok. ja sin. johdossa ovat myös kautta aikojen kaikkein arvoliberaaleimmat voimat, mitä ko. puolueiden sisällä voi olla.  Sukupuolineutraalius ja sukupuolierojen kasvun lieventäminen näyttävät olevan hallituksen tietoisesti valittu linjaus ja tavoite. Olisiko jopa niin, että nyt ollaan sukupuolierojen yhteydessä tuloerojenkin juurisyiden äärellä - tai yritetään olla?

OPS: "Perusopetus lisää tietoa ja ymmärrystä sukupuolen moninaisuudesta"

Aito avioliitto -aktivistien parissa viime vuonna levitetyn Seta -kiellon seuraaja on julkaistu Aito avioliitto -yhdistyksen sivuilla. Kyse on pari viikkoa sitten Aito avioliitto -yhdistyksen sivuilla julkaistusta Peruskoulu -lomakkeesta, jonka tarkoituksena on puolustaa yhdistyksen arvot jakavien vanhempien oikeuksia.

Halutaanko kouluun muutosta - Miksi herätä kouluun?

Kahdessa Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamassa hankkeessa on luotu kouluille hyveisiin ja vahvuuksiin perustuvat toiminnan  indikaattorit. Tavoitteena oli luoda universaaleihin hyveisiin ja vahvuuksiin perustuvat suomalaisen hyvän koulun arvioinnin syvät ilmaisimet. Syvien vahvuuksien koulu- hankkeessa 2010-2014 oli mukana kuusi pilottikoulua ja Kasvuyhteisöllisyyskoulun indikaat-torit hankkeessa 2015-2017  kymmenen koulua eri puolilta Suomea,  henkilökuntaa yli 600, oppilaita lähes 5000, opetusryhmiä n. 300.

Opetus- ja kulttuuriministeriö syöttää peruskoululaisille feminismiä

Opetus- ja kulttuuriministeriö osti Chimamnda Ngozi Adichien kirjoittaman kirjan "Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä" (Otava) ja lahjoitti kirjan jokaiselle suomalaiselle peruskoulun yhdeksäsluokkalaiselle. 

Sukupuolia on kaksi, opetushallituksen oppaan mukaan kolme

Opetushallitus julkaisi joulukuussa 2015 oppaan "Tasa-arvotyö on taitolaji — Opas sukupuolten tasa-arvon edistämiseen perusopetuksessa." Oppaan taustalla on laki naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta. Oppaassa käytetään ilmaisua "sukupuolten tasa-arvo", joka yleisesti ymmärretään naisten ja miesten välisenä tasa-arvona. Käsite "sukupuolten tasa-arvo" hämärtyy oppaassa, koska siitä ei selviä, mitä oikeasti tarkoitetaan käsitteellä "sukupuoli".

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä