Kaikki blogit puheenaiheesta Suomen ulkopolitiikka Nato

Ehdokas Matti Vanhanen kielsi jopa oman Nato -kantansa

Ehdokas Matti Vanhanen kielsi jopa oman Nato -kantansa illan TV-tentissä.

Matti Vanhasen II-hallituksen hallitusohjelmaan (sivu 9) kirjattiin näin:

Suomen Venäjän entiset suurlähettiläät vastakkain

 

 

Suomen Venäjän suurlähettiläänä  aiemmin toiminut René  Nyberg kommentoi  ex-suurlähettiläs Hannu Himasen kirjaa huomiota herättävällä tavalla ja otsikolla : "Eettisesti kestämätöntä toimintaa ".

Erkki Tuomiojan käyttäytyminen ei ole Suomen läntisten etujen mukaista

Suomen Kuvalehti kertoi saaneensa haltuunsa valtionhallinnon sisältä sähköposteja, joissa ulkoministeri Erkki Tuomiojan (sd) väitetään toimineen vastoin Suomen etua Venäjä-pakotteissa keväällä 2014.

Vielä vuoden 2014 syksylläkin uuden EU:n Venäjä-pakotekierroksen aikaan Suomi oli valmis Tuomiojan johdolla haastamaan EU:n yksimielisyyden. Kun Tuomioja ei ollut saamassa tahtoaan läpi, hän kirjautti hallituksen EU-ministerivaliokunnan pöytäkirjaan eriävän mielipiteen, jonka mukaan Suomen tulisi vaikka yksin estää EU:n uusien Venäjän-vastaisten pakotteiden voimaansaattamista.

Sensuuri tästä puuttuikin

Presidentti Niinistö on nyt puuttunut Pohjoismaiden puolustusministereiden kannaottoon ja on luvannut keskustella asiasta Putinin kanssa. Tietysti hän siinä keskustelussa, milloin se toteutuukaan puolustelee Suomen asemaa ja varmaankin tuo esille sen, että Venäjän toimet herättävät keskustelua ja huolehtuneisuutta Pohjoismaissa sekä Suomessa .

Venäjän suhteet hyvät tällä hetkellä Suomen kanssa

Venäjäpolitiikkaa on väännetty jo usean vuoden ajan muistan hyvin 2008 TURPO seminaarista Arto Luukkasen puheenvuoron Putinin velivenäjä taktiikasta.

 

Silloin jo tiedostettiin hyvin mitkä uhkakuvat vellovat näytelmän takana kyseessähän on sentään suurvalta, jolla aseistus vastaa yhdysvaltain voimaa ellei enemmänkin?

 

Paavo Väyrysestä ei voi tulla Suomen seuraavaa ulkomisteriä

Puheenjohtaja Juha Sipilä tokaisi eilen Keskustan puoluevaltuustossa Porissa: ”Suomen Nato-jäsenyys ei ole nyt ajankohtainen.” Hän lainasi puheensa turvallisuuspoliittisessa osuudessa myös lauantain Helsingin Sanomissa ilmestynyttä Vieraskynä-kirjoitusta, jossa entiset suurlähettiläät Mats Bergquist ja René Nyberg muistuttivat, että pienet valtiot eivät hevin muuta turvallisuuspoliittista peruslinjaansa.

Keskustan heikko lenkki tällä hetkellä on ennen kaikkea Nato-kysymys, ehkäpä turvallisuuspolitiikka laajemminkin.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä