Kaikki blogit puheenaiheesta Suomi 100 vuotta

Onnea Suomi 100v!

Minä rakastan Suomea. Itsenäistä Suomea.

Näin totesi presidenttiehdokas Laura Huhtasaari. Hänen sanoihinsa on helppo yhtyä.

Koitin kerätä ajatuksiani, kuinka ilmaista rakkauttani omaa isänmaatani kohtaan. Yritetään siis  verbaliikan keinoin.

Minun Suomeni

…maistuu kotiruualta, karjalanpaistilta ja -piirakoilta

…tuoksuu saunavastalta, tervalta, metsältä, kieloilta

…kuulostaa laululta ja soitolta, suomen kieleltä, lasten naurulta

…näyttää sinivalkoiselta, niin kuin taivas, järvet ja lumivalkea hanki pakkasessa

Miten sotahistoriaa tulee kirjoittaa?

kuin Miten sotahistoriaa tulee kirjoittaa?

Me elämme elämäämme eteenpäin, mutta me ymmärrämme sitä taaksepäin.”

*

Sisäntö*

George Herbert Mead sanoo, että vain nykyisyyttä on olemassa.  Tulevaisuutta tai menneisyyttä on olemassa vain nykyisyyden rakennustarpeina.  Itsenäistä, nykyisyyden ulkopuolella tapahtuvaa olemista ei menneisyydellä sen enempää kuin tulevaisuudellakaan milloinkaan ole.  ….

612 kulkue ja lastentapahtuma -case näyttää saavan onnellisen lopun

Mediassa vellonut kalabaliikki lasten alpakka- ja pupujuhlien peruuntumisesta 612-soihtukulkueen tieltä on saamassa onnellisen lopun. HJK on tarjonnut lastentapahtuman käyttöön Telia 5 G-areenaa.

 

HJK:n tarjoamat puitteet olisivat lastentapahtumalle mielettömän hyvät ja toivonkin että juhlien tapahtumajärjestäjät tarttuvat tilaisuuteen. Mistä sitä tietäisi vaikka HJK:n pelaajia olisi tilaisuudessa mukana nostattamassa yhteishenkeä ja tuomassa joukkueurheilun ilosanomaa mukanaan.

 

Itsenäinen Suomi pärjää globaalitaloudessa

Globaalitalouden keskeinen tunnusmerkki ovat verkostoituneet ja ajassa aktiivisesti verkostoituvat kansantaloudet. Globalisaatio on ”pakottanut” menestystä hakevat alueet erikoistumaan. Erikoistuminen edellyttää, että alueen; yritystoiminta, hallinto, koulutus ja alueeseen integroitunut tutkimus- ja kehitys kulkevat yhtä jalkaa samaan suuntaan. Alueen, joka pienimmillään on työssäkäyntialue mutta suurimmillaan se on valtion rajat ylittävä ja käsittävä valtioitten liitto tai ehkä paremmin sanottuna valtioitten välinen kehittämissopimus.

100-vuotiaalle Suomelle vanhukset ovat liian suuri taakka

Tutkijan mielestä poliitikot ja virkamiehet ovat onnistuneet myymään meille ajatuksen, että vanhustenhoito maksaa liikaa ja siitä on leikattava.  Olen tästä tutkijan kanssa eri mieltä. Mielestäni kansa on halunnutkin ostaa sen ajatuksen. Se tehdään karmeimmalla tavalla, jossa pidetään yllä illuusiota kotihoidosta ja avohoidosta. Todellisuudessa niihinkään ei ole varoja, eikä resursseja. 

Uhrin ansiosta lippu liehuu

Kun Suomi täyttää sata vuotta, ajattelen sen leipäjonoja.

”On maamme köyhä, siksi jää.” Ikävä kyllä, Maamme-laulun kirjoittaja oli oikeassa. Köyhyyttä kantavat sekä aineellisesti köyhät ”lähimmäiset” että henkisesti köyhä vallasväki sekä sen kannattajat ja äänestäjät.

”Yhteiskunta valitsee kuolleensa”. Tämän sanomiseen tarvitaankin jo muu kuin suomalainen: ranskalainen Jean-Paul Sartre.

- Talvisota ei ollut erillissota eikä sitä aloitettu ajopuuna!

Revanssihenki oli ollut niin konkreettista, että järjestettiin jopa nykytyyliset 'etkot' 26.-28.11.1939. Hyökkäyssotayhteistyötä Saksan kanssa oli ollut käytännössä jo syyskuussa 1939 eli runsaat kaksi kuukautta ennen talvisotaa. Talvisota näyttääkin nykytiedon mukaan olleen kiinteä osa laajempaa kv. rajojensiirto-operaatiota ja eurooppalaista panfasistista salaliittoa. 

Kustaa Vilkuna ja Uutisleipä 1967

Kustaa Vilkuna ja Uutisleipä 1967

Entisajan talonpojan elämässä oli tärkeää "päästä uutiseen", kertoo tässä YLE Radio 1:n arkisto-ohjelmassa akateemikko Kustaa Vilkuna. Mitä niinsanottu "uutisleipä" on merkinnyt suomen kielessä? Vilkuna pohtii leipä-sanan syntyä ja kuvailee leipä-sanan merkityksiä eri vuodenaikoina ja myös eri kielissä. Entä millainen onkaan ollut joululeipä? Uutisleipää-ohjelma on vuodelta 1967.

*

Ehdotus Perussuomalaisille

Olen viime päivien aikana vähän kiusannut perussuomalaisia, varsinkin heidän kesällä valittua uutta puheenjohtajaansa Jussi Halla-ahoa. Olen pienellä vinoilulla pyrkinyt osoittamaan sen, että perussuomalaisilla ei ole tulevaisuutta. Heillä on ”Takana valoisa menneisyys ja edessä musta tulevaisuus”. Kaikki olisi hyvin, ellei vuoden 2015 eduskuntavaaleissa Soini ja hänen johtamansa puoluehallitus olisi luopuneet kaikista omista periaatteistaan ja vaalilupauksista. Hallitus ohjelmaa oli mukana luomassa myös Halla-aho itse. Nyt syksyllä 2017 tilanne on surkea.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä