Kaikki blogit puheenaiheesta Teveydenhuolto

Ihmisen SOTE

Uuden SOTEn lähtökohtana tulee olla ihminen. Ihmisen on päästävä hoitoon silloin, kun hänellä on tarve. HUSin entisen toimitusjohtajan Aki Lindenin ajatus siitä, että tarvitsemme terveyskeskuksiin 1 000 uutta lääkäriä ja 1 000 uutta hoitajaa on viisas. Suomessa on 4 000 lääkäriä enemmän kuin 20-vuotta sitten, mutta vain 300 heistä on palkattu terveyskeskuksiin, suurin osa työterveyshoitoon, erikoissairaanhoitoon ja yksityiselle sektorille. Terveyskeskuksia on tarkoituksella ajettu alas.

Systeemi ohjaa terveydenhuoltoa, ei inhimillisyys

 

Kuntien vastuulla on huolehtia kuntalaisten perusterveydenhuollon tarpeista.

 

THL on kuusi kuukautta sitten julkaissut esiraportin terveydenhuollon ongelmista, joita Sote uudistus ei ole vielä ratkaissut.

 

Kansankielellä ongelma on seuraava.

Suomi on yksi niitä harvoja maita, jossa perusterveydenhuolto kuuluu kunnan vastuulle. Erikoissairaanhoito on suuremman alueen vastuu. Kuitenkin erikoissairaanhoidosta siirrytään kunnan omalle palvelualueelle.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä