*

Kaikki blogit puheenaiheesta Työnteko

Mitä oli olla työnarkomaani?

Minulla on omakohtainen kokemus työnarkomaniasta. Siitä ajasta on jo kauan aikaa. Minulla se ajoittuu vuosille 2008-2012. Nyt siitä on jo helpompi puhua kun aikaa on mennyt sen verran kauan.

Olin todella tehokas ja aikaansaava työssäni. Tein nuo vuodet käytännössä aina töitä. Hurjin vuosi oli 2011, jolloin työskentelin käytännössä koko vuoden juurikaan pitämättä vapaata tai lomaakaan. Pidin työn teosta todella paljon ja sitä työtä kyllä tein, että enempää ei olisi ollut mitenkään mahdollista tehdäkään.

Erilaiset työnhakijat ja työn saamisen vaikeus

Nykyään usein on niin että kun työnhakija on erilainen vammansa tai sairautensa vuoksi hänen on hyvin vaikea saada töitä. Varsinkin jos on depressio tai jokin muu psyykkinen sairaus. On vajaakuntoinen, muttei kuitenkaan työkyvytön. Sairaus ei tarkoita sitä että ihminen on jotenkin omituinen. Se tarkoittaa sitä että jos on esimerkiksi depressio ei jaksa tehdä yhtä pitkiä päiviä kuin muut. Lyhennettyjä päiviä kylläkin. Siksi on hyvä jos myös masentuneelle annettaisiin mahdollisuus koeaikaan, ja joustettaisiin työajassa.

Ajatuksia Trumpin virkaanastujaisista

Eilen illalla Amerikassa asettiin virkaan uusi ja 45. presidentti, yritysmoguli Donald J. Trump. USA:n presidentinvaalien aikaan ja sen jälkeenkin mediassa on ollut paljon vastakkainasettelua tuota presidenttiä vastaan. Onhan hän harvinaisen suora suustaan ja sitä ei useinkaan pidetä poliittisesti korrektina, joten se on ärsyttänyt monia jopa siihen pisteeseen asti, ettei mikään puhe eikä selvennys saa joitain henkilöitä enää harkitsemaan mielipidettään ko. henkilöstä uusiksi.

Yhteiskunnan kirjava suhtautuminen opiskelijatyövoimaan

Tänään eräässä Helsingin Sanomien artikkelissa, joka koski kestävyysvajetta, oli sivumainintana se, että huoltosuhdetta rasittaisi runsaan eläkeläisten määrän lisäksi myös runsas opiskelijoiden määrä. Tämä jälkimmäinen toteamus hieman särähtää, koska ensinnäkin, opinnot ovat nykyään tärkeä edellytys vakituisen työuran aloittamiseksi ja toiseksi useat opiskelijat tekevät sivutöitä.

8 tunnin työaikastandardi murrettava tieto- ja palveluyhteiskunnassa

8 tunnin työaikastandardi pitäisi murtaa kokonaan tieto- ja palveluyhteiskuntaan siirryttäessä. Vanha 8 tuntia on teollisen yhteiskuntarakenteen peruspilareista, eikä se sovellu uusiin yhteiskuntamalleihin. Kansalaisella voisi olla oikeus päättää, minkä sektorin piiriin hän haluaa kuulua. Teollisessa sektorissa hän voi valita 8 tunnin mukaisen toistuvan työpäivän. Tieto- mutta varsinkin palveluyhteiskunnassa ei enää tule olla 8 tunnin päiviä, kokoaikatyötä ei pitäisi siellä pakottaa, ei hakea.

Business-malli Pohjois-Korealle: vuokratyövoima

Kommunistisen vallankumouksen myötä Pohjois-Korea on enenevissä määrin eristäytynyt omaksi totalitaariseksi saarekkeekseen, joka on aika ajoin johtanut kansainvälisen sotilaallisen konflikin pelkoon. Varsinkin ydinaseiskun uhka on viime aikoina herättänyt kansainvälisen yhteisön huolen.

Työväki kyykkyyn! Nyt pelastetaan Suomi Oy

Hallituspuolueet ajavat isänmaan etuun vedoten työnantajien etuja yksipuolisesti siihen malliin, että enää ei puutu kuin orjuuden laillistaminen. Viennin ongelmat on selitetty työläisten syyksi, kapitalismin suhdannevaihtelut on selitetty työläisten syyksi ja yritysten kilpailukyvyn ongelmat on selitetty työläisten syyksi – erityisesti julkisen sektorin matalapalkkaisten naisten syyksi.

Taatailusta opintotukiongelmiin

Monesti kuulee puhuttavan vaihtoehdoista. Velkaantuminen on mahdollista kääntää voimakkaammalla progressiolla, tuloerojen kasvu tuhoaa hyvinvointivaltion, opiskelijoiden tuista ei saa leikata jne. Lisäksi kannattaa miettiä, kuinka realistisia nämä "vaihtoehdot" ovat Suomen taloudellisessa tilanteessa. Eivät kovinkaan!

 

Turvapaikanhakijat makaavat toimettomina. Miksi ?. Nykyinen laki estää työnteon

Monia ihmisiä suututtaa että nuoret miehet makaavat toimettomina vastaanottokeskuksissa.  Se on  ihan ymmärrettävää ja oikeutettua.  Useimmat  heistä eivät kuitenkaan tiedä että nykyinen laki käytännössä kieltää näiltä nuorilta miehiltä työnteon.  Kyllä, luitte ihan oikein,  näin todellakin on.  Näennäisesti nykyisen lain alkuosasta saa sen käsityksen, että turvapaikanhakijoilla automaattisesti olisi työnteko-oikeus joko 3 kk:n (paperilliset) tai 6 kk:n (paperittomat) jälkeen.  Kun nykyistä lakia kuitenkin lukee vähän pid

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä