Kaikki blogit puheenaiheesta Ulkoasiainneuvos Matti Kääriäinen

Kehitysapu sinisilmäistä haihattelua ja rahojen tuhlausta

Tässä yhteiskunnassa on monia asioita, joissa ideologinen haihattelu ja arjen todellisuus ovat täysin toisistaan erillään. Kehitysapu on näistä yksi.

Varsinkin punavihreä mukasuvaitsevaisto ja mukasivistyneistö vuodattaa krokotiilinkyyneleitä kehitysavun puolesta, sillä maailmassa on niin paljon kurjuutta ja korjattavaa. On totta, että tämä maailma on äärimmäisen epäoikeudenmukaisesti jakaantunut taloudellisesti hyvinvoiviin ja taloudellisessa kurjuudessa eläviin. Sillä ei useinkaan ole mitään tekemistä henkisen hyvinvoinnin ja onnellisuuden kanssa.

Väyrynen lomamatkalla?

Kenian entinen Suomen suurlähettiläs, ulkoasiainneuvos, Matti Kääriäinen kirjoittaa huomenna julkaistavassa kirjassaan mm. siitä, kuinka hän joutui osalliseksi silloisen europarlamentaarikko Paavo Väyrysen sekä hänen vaimonsa "lomamatkan" järjestämiseen Keniaan vuonna 2006.

Jotta Väyrynen olisi silloin saanut matkarahat europarlamentilta, tuli hänen saada kutsu suurlähettiläältä ja suurlähettilään piti myös järjestää Väyryselle "virallista" ohjelmaa. Näin tehtiin. Matti Kääriäinen ei vain muista, tapahtuiko näistä järjestetyistä tapaamisista yksikään

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä