Kaikki blogit puheenaiheesta Varissuo

Suomalaiset jäävät vähemmistöksi

Suomalaiset jäävät vähemmistöksi Turun Varissuolla. Vieraskielisten osuus väestöstä on nimittäin tunnetussa lähiössä pian yli puolet. Lähiön ulkomaalaistuminen ja suomalaisten joukkopako on ollut nähtävissä jo pitkään.

 

Turun Sanomat uutisoi asiasta valtamedialle kuuluvalla tavalla positiiviseen sävyyn (14.5.2018). Suomalaisten jääminen vähemmistöön saattaa olla jopa hyvä asia? Varissuo – portti Suomeen ulkomaalaisille, hienoa!

 

Ryhtiä Turun maahanmuuttopolitiikkaan

Turku jatkaa maailman huonointa maahanmuuttopolitiikkaa harjoittavan Malmön tiellä. Ulkomaalaisten osuus kasvaa vahvasti ja varsinkin Varissuon ja Halisten eriytyminen jatkuu.

 

Varissuo on koko Suomen vieraskielisin alue, sillä sen väestöstä yli 40 prosenttia on vieraskielisiä – ja lapsista jo yli 70 prosenttia.

 

Useimmat Turun päättäjistä ovat avuttomia tilanteen edessä, eivätkä he valtuustopuheista huolimatta ole ryhtyneet mihinkään toimiin. Kukaan Turussa ei myöskään ota huonosta kehityksestä vastuuta.

 

Valitaan puolia


Turunnormaalikoulussa, Varissuolla tuolloin vielä Suomen parhaassa koulussa ( kaikilla mittareilla mitattuna) oli 80-luvun alussa historiankirjassa puoli sivua talvisodasta ja koko sivu jatkosodasta. Siinä sitten keskustelin aiheesta historian opettajani kanssa kahdestaan kun lähes koko muu luokka pureskeli hubbabubbaa. Tuona teini aikana aloin valita oman puoleni. Se puoli on Suomen puoli kaikessa.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä