*

Kaikki blogit puheenaiheesta YK:n tyttöjen päivä

Mihin me tarvitsemme feminististä ulkopolitiikkaa?

F-sana herättää suomalaisissa intohimoja joka kerta kun se uskalletaan lausua ääneen -ja silloin kun sitä ei käytetä. Negatiivisten mielikuvien takia osa on sitä mieltä, ettei koko termiä pitäisi käyttää. Toisilla taas on käsittämättömiä ennakkoluuloja karvaisista sääristä. Tämä kaikki siis yhdessä niistä maailman yhteiskunnista, joissa tasa-arvo ja sukupuolinormien murtaminen on edennyt pisimmälle. Yhteiskunnasta, joka siitä huolimatta (tai itse asiassa pitkälti juuri sen takia) on yksi maailman vauraimpia ja parhaiten voivia valtioita.

Tyttöjen vapaus on poikien etu!

Oletan, että tytöt ovat keskimäärin lähes aina tunteellisempia ihmisiä, mutta en tiedä siihen varsinaisia syitä.

Toki yksi syy voi olla estynyt yhteiskunnallinen ilmapiiri, jolloin tytöt eivät ole aiemmin kyenneet määräämään tunteiden kohteita vapaasti. Nykyään on helpompi esimerkiksi myöntää naisena, että on bi-seksuaalinen ja tämä on yhteiskunnallisen kehityksen tulosta.

Toisaalta tytöt voidaan edelleen pilata vahvasti asenteellisella kasvatuksella jopa Suomessa, mutta riittävän ajattelukyinen tyttö muodostaa itse oman näkemyksensä elämää kohtaan. Tsemppiä!

Tyttöjen puolella

Tänään on kansainvälinen tyttöjen päivä. YK:n yleiskokous julistus vuonna 2011 loi uuden YK-teemapäivän, joka tukee kaikkia maailman tyttöjä: heidän oikeuksiaan, heidän kohtaamiaan haasteita ympäri maailmaa ja perusteltuja vaatimuksia luoda heille mahdollisuudet elää ilman syrjintää ja väkivaltaa, täysarvoisina yhteisöidemme jäseninä.

Tyttöjen päivä!

Syytämme miespuoleisina ihmisinä mielellään tyttöjä, jos elämä ei suju aivan kuten on ajatellut, mutta samalla unohdamme, että tytöt ovat keskimäärin tunneherkempi sukupuoli.

Tytöt ja pojat eivät ole samaa ihmisryhmää

Et voi asettaa samoja pelisääntöjä tytöille ja pojille johtuen psykofysiologisista eroista. Toisaalta ei pidä yleistää, että tytöt eivät pärjää siinä missä pojat, koska monessa asiassa tytöt ovat jo poikia edellä ainakin Suomessa. 

Tyttöjen tahtoa tulee kunnioittaa enemmän

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä