*

kestävyysvaje

Sote ja tuottavuusparadoksi

Kansantalouden rahakirstun vartijat astuivat 13.11. parrasvaloihin. Valtiovarainministeriön valtiosihteeri Martti Hetemäki piti sote-uudistusta välttämättömänä kestävyysvajeen kukistamiseksi. Hänen edeltäjänsä Raimo Sailas taas piti sote-uudistusta niin huonosti valmisteltuna, etteivät sen tavoitteet kustannusten kasvun hillinnässä voi toteutua. Molemmat suuresti arvostetut virkamiehet ovat kommenteissaan varmasti aivan oikeassa.

Vihreät nuoret: Työeläkemenojen kasvua hillittävä, uusi eläkepamfletti julkaistu

Vihreät nuoret vaatii 10.11. julkaistussa eläkepamfletissaan, että tulevien sukupolvien eläkkeet on turvattava muun muassa uudelleenarvioimalla eläkkeiden omaisuudensuojaa sekä siirtymällä taitetusta indeksistä kansaneläkeindeksiin. Pamfletin taustalla on huoli nykyisen järjestelmän taloudellisesta kestävyydestä, rasituksesta hyvinvointivaltiolle sekä sukupolvien sisäisestä ja välisestä oikeudenmukaisuudesta.

 

Toimintatavan muutos, joka tuo jopa 170 euroa/kk lisää rahaa eläkeläiselle

Lähes kaikissa poliittissa keskusteluissa mainitaan huoli eläkeläisten pärjäämisestä: esillä on  mm.  niiden pienituloisten eläkeläisten ongelmat, joiden ”pitää valita ostaako lääkkeitä vai ruokaa”. Puhutaan myös ikääntyneiden toimintakyvyn heikentymisestä aiheutuvista pärjäämishaasteista ja kotiin vietävien palveluiden riittävyydestä.  

Syntyvyyden laskusta saa syyttää onnistunutta politiikkaa

Sosialidemokraattien Antti Rinne päätti eilen kannustaa kansaa ”synnytystalkoisiin”, mikä ei julkisuudessa juuri riemuhuutoja herättänyt. Taustalla on tietenkin  tälläkin kertaa väestön ikärakenteesta johtuva kestävyysvaje, johon ratkaisuja voi ja pitääkin etsiä.

Nobel-palkittu Holmström puhuu kevyesti eläkevaroista

 

Professori Bengt Holmström on huolissaan Suomen eläkevarojen riittävyydestä seuraaville sukupolville. Yhdysvalloissa asuva, Nobel-palkinnon saanut taloustieteilijä pelkää, että Suomen kestävyysvajeen vuoksi kärsijöiksi joutuu seuraava sukupolvi, joka saattaa jäädä ilman eläkkeitä.

SOTE-uudistusta ei voi perustella valtiontaloudella

Tällä viikolla selviää perustuslakivaliokunnan kanta hallituksen esittämään SOTE-uudistukseen. Ennakkotietojen mukaan perustuslakivaliokunta on päätymässä siihen, ettei maakuntia voi velvoittaa yhtiöittämään SOTE-palveluita. Tämä on ollut Kokoomukselle tärkeä tavoite ja siitä perääntyminen saattaa aiheuttaa poliittista turbulenssia.

SOTE-uudistus on yksi hallituksen merkittävimmistä keinoista pienentää valtiontalouden kestävyysvajetta. Hallitus haluaa, että SOTE-palveluiden kustannukset pienenevät vuositasolla kolme miljardia euroa vuoteen 2029 mennessä.

"Suomi on matkalla kohti konkurssia"

Teemu Muhonen kirjoittaa: "Sukupolvien tuloerot paljastavat myrkyllisen yhtälön – Suomi on matkalla kohti konkurssia"

http://www.is.fi/taloussanomat/art-2000005165696.html

Nytkö tähän on heräämässä? Kirjoitin jo 2015 asiaa vuokratyöstä ja tes:sta. 

Voisivatko reseptilääkkeet olla ilmaisia?

Julkaisin syyskuussa 2016 kuusikohtaisen ehdotukseni apteekkijärjestelmän tervehdyttämisestä, koska olin tutkimuksissani havainnut, että lääkkeet ovat Suomessa ylihinnoiteltuja ja alan tehottomuus on hätkähdyttävän korkea.

Tehottomuus näkyy erityisesti kuluttajien kukkarossa, samaan aikaan kun nykyinen lääkejakelujärjestelmämme huolehtii siitä, että apteekkari pärjää taloudellisesti erinomaisesti, oli toiminta kuinka tehotonta tahansa. On kestämätöntä, että käytämme valtavat summat verovaroja lääkejakelun järjestämiseen vanhanaikaisella tavalla.

Saksa sijoittaa pakolaisiin!

Pakolaisten aiheuttama lisärasitus terveydenhuollolle ja sosiaalipuolelle on suuri ongelma niin Suomen periferiassa, kuin Euroopan „ytimessä“ Saksassa.

 

Saksan hallitus kehittänyt laillisen keinon ja kenties Suomi tapojensa mukaan seuraa perässä ?

 

Lakitekstin johdanto kertoo ongelmaksi: „Psykiatrisen ja psykosomaattisen huollon, ja korvauksien läpinäkyvyyden ja korvauksien tulospohjaisen kohdentamisen parantamisen.“

 

Välivuosi kunniaan

Opiskelupaikat on jälleen jaettu ja onnekkaimmat pääsevät aloittamaan lähiviikkoina opinnot unelma-alallaan. Toinen osa sitten kärvistelee ilman opiskelupaikkaa ja suunnittelee pääsykoekirjojen lukemisen aloittamista heti syyskuussa. 

Olemme vuosikaudet jankuttaneet nuorille, että välivuosi on pahasta ja mikä tahansa opiskelupaikka pelastaa sinut katuojasta. Välivuosihan on melkein sama kuin kokeilisi heroiinia: todennäköisyys suistua yhteiskunnan rattailta valtaisa. 

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä