*

Kaikki blogit puheenaiheesta Nuoriso

Onko sinulla tilannetajua, niin kutsuttua ikäpolvitajua?

Vanhustyön keskusliitto haluaa tällä juhlaviikolla muistuttaa ikäpolvien välisen aidon kohtaamisen merkityksestä ja tärkeydestä. Eri ikäpolvien sopuisa yhdessäolo edellyttää sitä, että oppisimme ottamaan toistemme ajatukset ja kullekkin omassa elämänvaiheessa tärkeät asiat huomioon sekä ymmärtämään toista sukupolvea omamme lisäksi.

 

Työ rauhoittaa - nuoret tarvitsevat haasteita ja tarpeelliseksi tuntua!

Viimeisen tiedon mukaan marokkolaiset nuoret olivat niin Espanjan Barcelon kuin Suomen Turun iskujen takana - nuoria miehiä - kotona Marokossa ei ollut töitä. Lännen eldorado houkutteli, oli odotus työstä ja uudesta elämästä - näinkö? Ehkä, tai sitten ei. Kuitenkaan töitä ei löytynyt ja nuoren miehen/ nuorten miesten energia patoutui ja herkistyi ehkä kutsuille uskonveljiltä, jotka lupasivat jotain sellaista, mistä kaikki kunnon uskovaiset haaveilevat.

 

Hauskaa Vappua!

Säät on mitä on, mutta meno on aina samanlaista. Nyt, erintoten kun on piiiiitkä vapaa, kannattaa katsoa sen lähimmäisen, miksei muidenkin, perään. Arska paistaa juuri nyt, mutta kun ei paista niin kylmä tulee nopeasti. Tarkkailkaa ympärillenne! Jatkakaa juomista.... Ei mulla muuta. :)

Pojat on poikia?

Osallistuin seminaariin, jossa käsiteltiin mm. poikien syrjäytymistä. Paikalla oli (vain muutamia mainitakseni) kaksi asiantuntijaa Poikien Talosta. He kertoivat mm. siitä, miten poikien yksinäisyys ja aikuisen ikävä näyttäytyvät työn arjessa konkreettisesti. Moni poika on niin solmussa oman itsensä kanssa, että solmujen avautuminen vaatii pitkäjänteistä työtä. On luotava tarpeeksi turvallinen ja luottamuksellinen ilmapiiri, että avautuminen ja "paraneminen" pääsevät alkamaan.

Nuorissa on tulevaisuus?

Ranskalainen mielipidemittausjärjestö Ifop kertoi maan presidentinvaalien gallupeista pari verrattain mielenkiintoista seikkaa. Ensimmäinen on se, että lähes 40 prosenttia 18-24 -vuotiaista aikoo äänestää Marine Le Peniä. Toisaalta Le Penin äänestäjistä yli neljä viidesosaa on varma valinnastaan. Toiseksi varminta tukea saa konservatiivisen UMP:n François Fillon. Hänen kannattajistaan kolme viidesosaa on sementoinut äänensä.

Poikien puolesta

Pojista ja nuorista miehistä on herännyt huoli. Puhutaan "kadonneista pojista", jolla tarkoitetaan pudokkaita ja työelämän sekä opintojen ulkopuolelle jääneitä nuoria miehiä.  Aikuisten puolellakin työelämän ulkopuolella on jopa 79 000 miestä, iältään 25 - 54 v.
 Poikiemme syrjäytymisen pitäisi olla kansallinen hätätila, kuten kansanedustaja Emma Kari (vihr.) kirjoittaa.  Syrjäytyneet nuoret ovat suurelta osin poikia, ja huolta herättävien tietojen mukaan peruskoulunsa päättää miehenalkuja, joilla ei ole edes riittävää lukutaitoa elämän eväiksi.

Pois nuorisotyöttömyydestä?

Nuorisotakuun avulla tarkoitus oli se, että yksikään nuori ei jäisi ilman palveluita. Käytännössä ikävä kyllä tämä ei ole täysin toteutunut, sillä resurssit eivät kuitenkaan ole vastanneet tarvetta. Nuoret ovat muutenkin ryhmänä sellainen, että heidän palvelut tulee olla hyvin kohdennettuja ja nuorille sopivia. Nuoret tarvitsevat luotettavan henkilön, jonka kanssa on luontevaa ja avointa keskustella mistä tahansa aiheesta. Tällä hetkellä monen luukun periaate karkottaa nuoret palveluiden piiristä, sillä he eivät halua tai kykene sitoutumaan moneen paikkaan samaan aikaan.

 

”Ole Uniikki. Ole sinä.”

Suomen työelämää odottaa valtava muutos. Muutoksen edessä on myös  sukupolvi, jotka ovat alkaneet käydä viimeisen 15 vuoden aikana koulua, mutta heidän tuleva menestyksensä on kiinni myös siitä, onnistuuko pääväestö muuttumaan. Nuorissa on paljon potentiaalisuutta ja se, että me nähdään, tuetaan ja yksinkertaisesti luotetaan heihin rakentaa jo menestyviä yksilöitä.  Yleiset asenteet aina selittävät ja ennakoivat negatiivista ilmapiiriä, tämän takia me menetetään helposti yksi asema, yhteiskunnan rakentajat. Ja se on ikään kuin konkurssiin mentäessä.

#EnOlisiTässä

 

Ilman omaa sinnikkyyttäni ja läheisiäni.

Jouduin lopettamaan koulun, kun olin kolmentoista ja isäni kuoli. Oli mentävä töihin, koska äidille jäi vielä elätettäväksi kaksi nuorempaa. Työn ohessa suoritin kansalaiskoulun, jotta sain edes jonkin päästötodistuksen. Myöhemmin Sirola-opistossa opiskellessani suoritin oppikoulun loppuun.

Poliisille lisää määrärahoja

Poliisille lisää rahaa

      Poliisi on hyvä kaveri. Suomalainen arvostaa ja luottaa polisiin.

Suomi on turvallinen maa ja sellaisena me haluamme sen pysyvänkin. Viime aikoina suomalaiset ovat olleet huolestuneita poliisin määrärahojen vähentymisestä. Lapissa on pitkiä huikosia, joissa poliisia ei näy mailla eikä halmeilla. Turvattomuus on lisääntynyt.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä