YK on määritellyt alkoholijuomat islamilaisten maiden painostuksesta huumeiksi. Islamin uskohan ei salli periaatteessa lainkaan alkoholin juomista. Kun koulujen kevätjuhlissa ei saa enää laulaa suvivirttä, niin ei vastaavasti maailmanmestaruutta juhlivien voida sallia käyttävän alkoholia. Se loukkaa maamme uskonnollista vähemmistöä. RKP on asettautunut Suomen kaikkien vähemmistöjen äänitorveksi, ja Steffan Wallin onkin voimakkaasti paheksunut urheilijoiden perinteistä suomalaistyyppistä viinan kanssa juhlimista.
Suomen saavuttama jääkiekkoilun maailmanmestaruus on kirvoittanut paljon kirjoituksia ja kommentteja täällä Usarin puheenvuorossakin. Mekkala on kuitenkin pienempi kuin vuonna 1995. Riemu jää kuitenkin vähitelle taka-alalle ja joskus on palattava arkeen.
Vielä on kuitenkin liikkeellä kaiken maailman yrittäjiä ja psykohistorioitsijoiksi pyrkiväiä kirjoittajia. Paljon olisi sanottavaa ja onkin pistettävä roomalaisiksi. Miksi Suomi voitti jääkiekkoilun MM-kultaa:
Isot olivat juhlat. Paljon iloista porukkaa paikalla.
Mikseivät poliittiset päättäjämme ja tiedotusvälineet uskalla vieläkään tunnustaa, että Suomen kansallisvaltiota lopetetaan; parhaillaankin hiljaa edeten, sisältä päin usealla kipinöivällä laikalla?
Nähdäänkö yhtä sankoin eduskuntatalon edessä järjestettävässä suurmielenosoituksessa 5.6.2011?
Rauha, rauha, kuten joukkue urheilussa turhan usein sanotaan. Otsikkoni on tarkoituksella provosoiva, onhan tämä ensimmäinen blogi postaukseni.
Roolimallius...
Jääkiekko on kiivastempoinen joukkuepeli, jossa kaikki ääripäät pingottuvat tiheätunnelmaiseksi jännitysdraamaksi. Kirjoitan miehenä, jota jääkiekko sytyttää. En ole niinkään kissa- vaan koiraihminen, ja luullakseni samasta syystä en ole ainakaan ollut niinkään jalkapallo- kuin jääkiekkoihminen.
Jääkiekon maailmanmestaruus toi vilpittömän riemun sadoille tuhansille tavallisille ihmisille - poliitikot eivät koskaan ole tälläistä "alamaisilleen ja äänestäjilleen" kyenneet järjestämään - media ja nuhteettomat medikalisoivat heristelevästi överöintiä kännäämisenä ja katujen avoviemäröintinä -Ulpu Iivari, YLE Aamu-TV 17.5.
Eiköhän olisi reilua lopettaa nuo tekopyhät kauhistelut liikaa
nauttineista Leijonista? Leijonat eivät edusta tai mainosta ryyppäämiskulttuuria, vaan
urheilua siitä kirkkaammasta päästä. Koko Suomi meni sekaisin Leijonien
voittaessa, juhlaa hehkutettiin maan joka kolkassa. Monet suomalaiset nostivat maljaa, toisilla
vaan oli aihetta siihen enemmän kuin muilla.
Lehtitietojen
mukaan on kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin (r.) käynyt keskustelua kiekkomaajoukkueen
alkoholinkäytöstä Jääkiekkoliiton puheenjohtajan Kalervo Kummolan kanssa.
Peräänkuulutettu on lapsille esikuvana toimimista ja muuta.
Herätys. Näiden
miesten tehtävä on tehdä jäällä maaleja ja voittaa pelejä. Lasten vanhemmat
kasvattavat lapsensa ja toimivat näiden roolimalleina.
http://lindblomkimi.blogit.kauppalehti.fi/
http://lindblomkimi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/
Tuota otsikkoa kyllä en itse keksinyt, sen kopsasin täältä.
Mailmanmestaruus oli mahtava juttu.
Ruotsalaiset turhaa panettelivat Mikko Koivun pyörähdystä pokaalin kanssa. Silkkaa iloa se!
Oikeastaan minä en heti ottanut edes todesta, miten paljon kaljaa oli kulunut Leijonilla juhlissaan.
Eikä se niin paha, jos joku Tarjaa halasi. Ei tainnut Tarja pahastua ja sai pisteitä siitä miten rennosti sen otti.
Tämän päivän kova media haloo herätti minut huomaamaan vasta "törttöilyt".
Leijonat ovat todella idoleita.
Ei yhtään pois Mikael Granlundilta. Ja hänen ennennäkemättömältä MM-suoritukseltaan. Se ikäänkuin siivitti Suomen joukkueen kultaan.
Tässä Kroatiassa sikäläisen Medvescakin mies (number 76) kieputtaa oivallisesti. Tosin paljon paineettomammassa tilanteessa kuin Mikael.
Myös Punakoneen edustajan muistan tehneen tällaisen, en tosin muista kuka ja missä, mutta tv:ssä nähty.
http://www.youtube.com/watch?v=BDozIiYdb7E&feature=related