Suomi on uusi maailmanmestari! Tarvittiin kokonainen joukkueellinen uutta sukupolvea, ennen kuin temppu onnistuttiin uusimaan, mutta kyllä kannatti odottaa. Aika moni ehkä jakoi kanssani sunnuntaina tunteen siitä, että kevään 2003 kotikisojen nöyryytys on nyt vihdoin lopullisesti historiaa.
Stefan Wallin on aika taitavasti pyrkinyt pelaamaan Suomen voittoa mediassa RKP:n ilon juhlaksi. Minusta Wallin on jopa ärsyttävyyteen asti pyrkinyt kaatamaan voiton riemua RKP:n laariin. Kuinkas monen maajoukkuelaisen äidinkieli on ruotsi?
Iso-Britannialla on muuten jalkapallossa erikseen omat joukkueet Skotlannille ja Englannille. Miten olisi sellainen, että suomalaisilla ja suomenruotsalaisilla olisivat omat maajoukkueet arvokisoissa?
Antoropologit ovat tutkineet suuria urheilutapahtumia uskonnollisina rituaaleina. Ehkä tämän päivän kiekkojuhlinnastakin löytyy uskonnollisia piirteitä? Kanttori Saku Kuosmanen mm. johti seurakunnan virrenveisuuta Kauppatorilla, laulettiin virret Finlandia ja Me ollaan sankareita kaikki.Lopuksi laulettiin gospel-tyyppinen Ihanaa leijonat ihanaa.
Suomi voitti.
Juhlikaa leijonat juhlikaa...
Suomi sai balsamia moniin haavoihin – sen tuomatta mitään konkreettista, mutta sitäkin enemmän kansallista tunnetta, hengenpaloa ja lämärien kautta tykinjytkyjä, joiden kruunuksi kohosi ilmaveivi. Kansakunta kohtasi ykseyden Maamme –laulun ja siniristilipun kautta. Kansakunta kohtaa sankarinsa tänään Helsingin Kauppatorilla klo 19:00.
...

Kirjoitin hiljattain Ylen HDTV-lähetysten alkamisesta sekä katseluun vaadittavista laitepäivityksistä ja maksuista, mutta iloisena yllätyksenä tuli, että ainakin Welhon kaapelitalouksissa YLE HD näkyy ilman laitepäivityksiä tai maksukortteja ihan tavallisella taulutelevisiolla. Vielä kun vastaavaa järkeä saataisiin myös antenniverkkoon, niin olisi hyvä.
Jääkiekkoillun MM-kisat ovat eräänlainen reliikki jota suomalaiset arvostavat edelleen todella paljon. Suomi tuli taas takaa tappioasemasta voitoon ja kolmannen kerran otti ja voitti voittomaalikilpailun Venäjää vastaan. Venäläisten touhu hämmästyttää kovin.
I Näyttää siltä, että joukkueen valmentaja Bykov (Härkä på finska.) ei halunnut että joukkue voittaisi. Bykov on reaalisosialismin kasvatti ja hänellä ei ole auktoriteettia superstaroihinsa. Kun ollaan MM-jäällä niin tähtipelaajat eivät puolusta. Minkään joukkueen moraali ei kestä tuollaista...
Kevät toi fillaristit teille ja samalla Suomen teille ilmestyi kotipoliisit fillaristeja opastamaan.
Tsaari sai jälleen järkyttyä huomatessaan ettei Teemu Selänne ja Saku Koivu tule pelaamaan tulevissa jääkiekon mm-kisoissa eikä heillä ole mitään syytä jäädä pois. Ei ole pelejä änärissä, ei loukkaantumisia eikä olla edes onnistuttu tuikkaamaan vaimoa raskaaksi. Eräässä intterwebissä laajalle levinneestä kuvasta voi tosin päätellä, että taitaa olla käynyt niin, että jomman kumman sankarin pelikaveri on käynyt laittamassa erkattomalla lavalla onetimerilla vaimokkeen alamummoon. Tuo tosin on, harvinaista kyllä puhdasta spekulaatiota ilman faktatietoa.
Nyt ei ole ollenkaan pöllömpää olla vasemmistoliiton ehdokkaana. Neljä vuotta sitten elettiin maltillisen oikeiston nousukautta ja vaalikentillä ei tuntunut siltä, että vasemmiston näkemykset olisivat menneet ihmisten tietoisuuteen. Nyt on kansalaisilla toinen ääni kellossa. Kannustusta tulee ja tunnelma on mahtava!