Televisiomme ylivoimaisesti paras puheohjelma Arto Nyberg on joutunut poistamaan osia viimeisimmästä lähetyksestään, syynä pelko kunnianloukkauksesta. Vieraana olleen pidetyn Pää kii -punkyhtyeen Teemu Bergmanin "väsy" yllätti toimittajan, haatattelu meni haistatteluksi.
Tilanne hermostutti myös toisen vieraan Anna-Kaisa Kaisa Hermusen: "Yksi v¤¤¤u vielä, niin minä poistun."
Sattuuhan sitä, tiettävästi pitkän ohjelman historiaan mahtuu kuitenkin vain kaksi humaltunutta.
Keshtävän ja
ekologisen mallin luominen aloitettiin eilen kehysriihestä ja sitä jatkethaan
tänään Saariselhällä. Suuresta taantumasta ei ole jälkheäkään, koska Pekkha
Himasen sininen ajathus on lennättänyt laman 700 000 metrin korkeutheen Natthasen
laehlta.
Poliittinen agenda on kietoutunut tieteen valekaapuun ja siten perustelee agendaansa muka ainoana mahdollisena toimintamahdollisuutena, valittelee Saksan johtava klimatologi Hans von Storch uusimmassa kirjassaan ja joka on jo toinen runsaasti julkisuutta saanut IPCC:tä sen tieteellisten pääauktoriteettien itsensä toimesta ja sitä ankarasti kritisoiva saksalainen kirja vuoden sisällä.
Viime yönä runnottiin Kyprokselle tukipaketti, joka tällä kertaa poikkeaa hieman aiemmista tukipaketeista. Tällä kertaa nimittäin rangaistaan suoraan niitä, jotka ovat tähän asti auttaneet pitämään pankkeja pystyssä. Eli halutaan käydä tallettajien tileiltä suoraan nostamassa rahaa Politrukkien toiveesta.
http://yle.fi/uutiset/kyproksen_pelastuspaketti_syo_tallettajien_rahoja/...
Sähköpostiviesteissä on alkuvilkaisun jälkeen paljastunut taas mm. miten lätkämailaväärennöksistä kärähtäneet tutkijat itse keskustelevat,
että -ilmatieteen laitoksenkin ilmastojulistuksessaan yhä käyttämät- lätkämailat heidän omasta mielestäänkin ovat roskaa ja niitä ei tulisi käyttää mihinkään vaikka IPCC ne innokkaasti ainoina ilmastohistoriaa ja ennennäkemätöntä lämpeämistä kuvaavina "proxyina" raporttiinsa kelpuuttikin.
Aurinko häikäisee ikävästi keväthangilla. Kukapa sitä viitsisi ulos tällä kellillä mennä. Toisekseen viikonlopun viihteenä US:n palveluissa ei ole ollut sietokilpailua eikä viikon palindromia. Niin nyt tulee extrakuvavisa.
Tehtävänä on tunnistaa Google this image -toiminnolla saadusta kuvakokoelmasta se alkuperäinen Puheenvuoron (tai Vapaavuoron) tunnettu kirjoittaja. Palkintoja ei jaeta, mutta viimeistään maanantai-iltaan mennessä oikeat vastaukset kerrotaan.
Ensi tiistaina EU:n parlamentti äänestää "raportista", jossa vaaditaan jäsenmaita "eliminoimaan sukupuolistereotyypit".
Kerronpa tässä omakohtaisen tarinan siitä, kuinka Sony varasti minun musiikkini. Olipa kerran Payday The Heist -niminen peli, vähän samantapainen kuin Left 4 Dead 2. Tässä pelissä vaan ei ammuskellakaan zombeja, vaan tehdään erinäköisiä ryöstöjä. Joskus matkaan lähtee timantteja, joskus rahaa ja toisinaan tärkeä vanki.
Uskovaiset puhuvat aina sen puolesta, kuinka kannattaa pyrkiä pääsemään taivaaseen ja varomaan helvettiin joutumista. Minä olen eri mieltä. Olen vakuuttunut siitä, että helvetti on oikeasti mukavampi paikka, ja sinne kannattaa pyrkiä tekemällä syntiä. Listaan tähän muutaman perustelun, miksi helvetissä on mukavampaa kuin taivaassa.
1) Helvetissä on helpompi löytää rikas puoliso.
Ainoa lukemani Pekka Himasen kirja on Hautomo. Se on kokoelma mitäänsanomattomia latteuksia. Ei miestä voi yhden kirjan perusteella tuomita, ja Hakkerietiikkaa minulle on myös kehuttu. Kaikki lukemani sitaatit Sinisestä kirjasta ovat kuitenkin olleet joko latteita itsestäänselvyyksiä, tai ympäripyöreää mutta koukeroisesti muotoiltua paskaa.