*

Ympäristö

Velho ja Joku Muu - kansansatu Suomesta vuonna 2013

Olipa kerran postilaatikko johon tupsahteli aina silloin tällöin kirjeitä eräältä Elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskukselta. Eräänä päivänä postilaatikkoon oli tupsahtanut kirjekuori, jossa oli kutsu avoimeen yleisötilaisuuteen, jossa esiteltiin Velho-hanketta. Postilaatikon omistaja luki kutsun, moniväripainetun hanke-esitteen ja vilkaisipa hän jopa internetistä tietoja tuon keskuksen toiminnasta, hankkeesta ja kaikesta muusta mielenkiintoisesta, joka aiheeseen liittyi.

Suomen Kongo

Kuten Vihreiden Satu Hassi sattuvasti sanoi, niin Lappi on Suomen Kongo.  Jos jokin länsimaa harrastaisi samanlaista siirtomaapolitiikkaa jotain kehitysmaata kohtaan, niin meteli olisi valtaisa.  Vihreiden ja Vasemmistoliiton istuessa hallituksessa kukaan ei Hassia lukuunottamatta sano mitään.

Vaaralliset kulkutaudit jylläävät

Vastaikään alkuviikosta uutisoitiin, että Kiinassa epäillään tappava H1N9 -viruksen tarttuvan kanoista ihmisiin ja nyt sitten tänä iltana uutisoitiin ravihevosen kuolleen herpestulehdukseen. Uutisessa ei rajattu ihmistartuntaa tartunnanaiheuttajana pois. Kummallisia uutisia näin kummallisina aikoina. Onko kyseessä uusi versio ns. Turun taudista ja mitä kummaa siellä Kiinassa on tapahtunut?

Tuulivoima: näin feodaalikapitalisti käy kukkarollasi

Lukaisin tänään Kainuun Sanomista, että Kainuuseen suunnitellaan rakennettavan yli 200 tuulivoimalaa. Jos kaikki hankkeet toteutuvat maksimilaajuudessaan, kyse on pientä ydinvoimalaa vastaavasta nimellistuotannosta. Tosin yleensä tuulivoiman tehot jäävät murto-osaan siitä.

Kasvien geenimanipulaation pimeä puoli

Normal 0 21 false false false MicrosoftInternetExplorer4

Hiilikupla syö eläkkeet ja talouden

Suurten ikäluokkien - ja muidenkin - eläkepäivien yllä leijuuu hiilikuplan synkkä pilvi. Keskimääräisestä eläkerehastosta yli puolet, 55 % on sijoitettu öljy- ja fossiiliyhtiöihin, joiden markkina-arvo perustuu oletukseen että hiilidioksidia saa tupruttaa taivaalle rajatta.

Salon Ruovikontaikaa 2013

Helmikuinen Salon kaupungin lumentaikaa monumentti on jo kevätauringossa paahtunut mustaksi maisemasta erottumattomaksi möhkäleeksi. Salonjoen jääpadot ovat sitä huuhdelleet ja luonto tekee tehtävänsä vielä olemassa olevan suhteen.

Jo 3 tutkimuskatsausta osoittaa vaurioita linnuille, mehiläisille ja puille

Luonnonsuojelusta kiinnostuneille seuraavat katsaukset ovat tutustumisen arvoiset. Ne kertovat miten matkapuhelintukiasemat, tutkat ja muut mikroaaltolähettimet vaikuttavat ympäristössämme:

Pelimaailmasta ongelmien ratkaisuja?

Media jylisyttää ongelmia ongelmien perään – se menee kaupaksi. Ongelma on alati läsnä oleva muuttuja, jonka ominaisuus on kehittävä ja ratkaisuihin innoittava. Talous on myös ongelma, koska ikinä kaikille ei riitä samaa määrää tai laatua. Elämme niukkuudessa – kilpailu, näyttäminen ja vertailuefekti estävät tasajaon – taistelusta paikasta auringossa; on menossa peli. Peli, joka alkoi jostain syystä 13,6 miljardia vuotta sitten 1].

Ilmastonmuokkaus ei ole huuhaata

Satuin tuossa katsomaan paikallissään Ilmatieteen laitoksen sivuilta ja samalla lukaisin heidän uutisarkistoansa. Huomasin sieltä mielenkiintoisen artikkelin, jonka otsikko on "Keinotekoisen ilmastonmuokkauksen oikeudesta ensimmäinen suomalaisjulkaisu".

 

Sivu « 1 | 2 | 3 | 4 | 5 »
Julkaise syötteitä