Keskustan puheenjohtaja vaihtui. Mikä muuttui?

Keskusta kärsi historian suurimman vaalitaapion kevään 2019 eduskuntavaaleissa. Siitä huolimatta puolue istuu nyt sdp-vetoisessa vihervasemmistolaisessa hallituksessa tukipuolueena. Tästä kaikki keskustan äänestäjät eivät ole pitäneet, koska keskustan gallup-kannatus on vaalien jälkeenkin vielä laskenut ja on viime aikoina vakiintunut 10-11%:n tasolle.

Keskusta piti vuosi sitten ylimääräisen puoluekokouksen, jossa puolueen johtoon valittiin Katri Kulmuni. Hän asetti tavoitteekseen johtaa keskusta Suomen suurimmaksi puolueeksi ja 20%:n kannatukseen vuoden 2023 vaaleihin mennessä. Vuodessa on tapahtunut paljon, pääministeri on keskustan painostuksesta vaihtunut, Katri Kulmuni jätti paikkansa valtionvarainministerinä jne. Mutta keskustan kannatus on yhä edelleen 10-11%:n lukemissa.

Kulmuni sai vain vuoden näyttää kykynsä, sillä viime viikonlopun puoluekokouksessaan keskustan uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Annika Saarikko. Mutta mikä muuttui, vai muuttuiko ainoastaan puheenjohtajan nimi? Uudella puheenjohtajalla on aivan samat haasteet ja rajoitteet kuin edeltäjälläänkin. Entinen ja nykyinen ovat nuoria naisia. Molemmat heistä ovat kuuluneet puolueliittin ja ovat EU-myönteisiä. Puheenjohtajakisan aikana molemmat puhuivat pysymisestä nykyisessä hallituksessa. Kumpikin heistä on toiminut Paavo Väyrysen avustajana. Marinin hallituksen tukipuolueena keskustan on kuitenkin vaikea siirtyä ns. ”tahtopolitiikkaan”.

Siis mikä muuttui. Kirjoitin tasan vuosi sitten blogin Katri Kulmunin haasteista silloin. Aivan samat haasteet ovat nyt Annika Saarikon edessä.

Blogini vuoden takaa kommentissa 1.

1203pl

Neljän lapsen isä ja kuuden lapsenlapsen vaari.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu