Kokous Genèvessä
Monenlaista, viisasta ja vähemmän viisasta, on ”kommentariaatti” suoltanut presidenttien Biden ja Putin tapaamisesta Genèvessä. Koetan olla toistamatta mitä muut ovat sanoneet (sillä varauksella että en tietenkään ole voinut tutustua kuin pieneen murto-osaan siitä). Kolme tai neljä pointtia nostaisin esiin.
Ensimmäiseksi, jotenkin kait on vain kestettävä se, että eritoten suomalainen media hehkuttaa juuri Yhdysvaltain ja Venäjän presidenttien tapaamista ikään kuin maailman johtavien supervaltojen välisenä, vaikka vain toinen on oikeasti supervalta. Studioihin kerätyt asiantuntijat tosin kyllä muistuttivat siitä, että isoin peli käydään jo toisaalla, mutta jotenkin se jäi irrallisen tuntuiseksi.
Toiseksi, tälläkin kertaa on ainakin Suomessa taas tullut esiin tietynlainen naiivi ilo siitä, että koko tapaaminen ylipäänsä toteutui, ja tämän taustalla oleva, niin ikään naiivi käsitys siitä, että suhteiden parantaminen on sellainen itseisarvo, jonka eteen miltei mikään uhraus ei ole liian suuri. Miksi tämä käsitys on naiivi? Siksi, että jos toinen (tai isommassa joukossa edes yksi) osapuoli ei tällaista, yksilöiden eettisin käyttäytymisnormeihin nojaavaa käsitystä hyvien suhteiden siunauksellisuudesta valtiollista etua ajaessaan jaakaan, siitä seuraa puolustuskannalle joutuminen hänen suhteensa. Jo pelkkä tapaamiseen suostuminen muodostuu valta- tai vaikutusvaltakamppailun välineeksi ja sen toteutuminen tai toteutumatta jääminen symboliseksi signaaliksi siitä kumpi ”voitti” ja kumpi ”hävisi.” Ei tämä naiivius tosin ole rajoittunut vain Suomeen; jopa (läntiset) suurvaltajohtajat näyttävät siihen ajoittain langenneen. Ei tosin ilmeisesti Biden, ei ainakaan enää.
Kokoustamisesta maksettavaksi tuleva hinta on tietysti pieni verrattuna esimerkiksi siihen, mikä on hintalappu silloin, kun sylissä on häikäilemättömän valtion (eli sen johtajan) aloittama tai provosoima todellinen konflikti, sota, ja sen lopettamiseen pyritään saman naiivin ajattelun pohjalta. Ei tällainen pelaaminen kylläkään rajoitu vain epädemokraattisiin valtioihin ja niiden johtajiin, mutta tarvinnee tuskin sormella osoittaa, kumpi näistä kahdesta on tätä peliä pidempään ja häikäilemättömämmin pelannut.
Kolmanneksi, vaikka tällä kertaa onkin sinänsä aivan oikein myös kommentariaatissa todettu, että odotukset ja tulokset, mitä konkreettisiin sopimuksiin tulee, olivat minimaaliset, kommentoinnin sävystä paljastuu kuitenkin toinen harha. Nimittäin se, että tällaiset tapaamiset ylipäänsä voisivat olla jotenkin ratkaisevia, oikeisiin läpimurtoihin valtioiden suhteissa johtavia tapahtumia. Ja kun ne eivät ole, sitä jäädään haikailemaan. Tosiasiassa näin on äärimmäisen harvoin, vaan kaikki on etukäteen valmisteltua ja koreografioitua. Ja hyvä niin. Paitsi että säästytään kasvojen menettämiseltä, säästytään myös impulsiivisilta tempauksilta, joihin suurvaltojenkin johtajat voivat joskus harhautua, ja niiltä sotkuisilta jälkiselvittelyiltä, joita tällaisten impulsiivisten tempausten korjailu vaatii.
Neljänneksi, ”kunnioitus”. Tämä termi tuli esiin tälläkin kertaa. Presidentti Biden voiteli kollegansa sielunhaavoja sanomalla Venäjää vahvaksi ja ylpeäksi valtioksi eikä leimannut sitä vain ”aluevallaksi”, kuten presidentti Obama aikoinaan. Toisin sanoen, hän ainakin implisiittisesti antoi syntyä vaikutelmaa jonkinlaisesta tasavertaisuudesta oman maansa ja Venäjän välille. Ehkä se tuntui hänestä halvalta hinnalta parantaa ilmapiiriä ilman, että todellisuus, Venäjän teknologinen, taloudellinen ja muukin heikkous suhteessa Yhdysvaltoihin siitä muuksi muuttuisi. Mutta vaikka hinta olisi halpakin, hinta se kuitenkin on, ja se mikä oli halpaa Bidenille voi olla arvokasta Putinille. Ja viesti lähtee ympäri maailmaa.
Tässä ”kunnioittamisessa” piilee myös erilainen, fundamentaalisempi asia. ”Kunnioitus”, jota muuten myös Kiina vaatii itselleen, ei tässä asiayhteydessä ja näiden johtajien esittämänä vaatimuksena tarkoita samaa kuin ihmisten välisiä suhteita koskevana eettisenä prinsiippinä, jonka erottamaton osa on molemminpuolisuus ja tasavertaisuus. ”Kunnioitus”, kun kiinalaiset vaativat sitä amerikkalaisilta, merkitsee vaatimusta heidän ylemmyytensä tunnustamisesta. Ehkei vielä tällä hetkellä ihan konkreettisesti (kun tasavertaisuuskin on vielä saavuttamatta, vaikka lähellä onkin), mutta implisiittisesti. Venäjän ja Putinin kohdalla se merkitsee vielä selvemmin vaatimusta kohdella Venäjää toisena maailman napana, vaikka siihen ei ole aineellisia edellytyksiä.
Molempien kohdalla – ja tämän pitäisi olla erityisesti pienten maiden mielissä – tämä kunnioituksen vaatimus merkitsee vaatimusta sallia niiden toimia omalla (ja ”omansa” ne haluavat määritellä itse) etu- ja takapihallaan niin kuin haluavat, olla ylempiä, joiden tahtoa totellaan, ja että muiden suurvaltojen ei tule niille pihoille yrittää astua. Kiina usein pukee tämän vaatimukseksi kunnioittaa sen ”ydinintressejä”. Mitä se missäkin tapauksessa käytännössä noille alistetuille tarkoittaa voi vaihdella paljonkin, mutta alistamista se aina tarkoittaa. Kremlistä jo ehdittiinkin piirtää punakynällä viiva Ukrainan Nato-jäsenyyden yli. Se on Venäjälle sen omaa pihapiiriä, jonne ei muilla ole sen mielestä asiaa.
Näiden periaatteellisluontoisten havaintojen ohella kiinnitin huomiota yhteen yksityiskohtaan ja oudoksuin sitä suuresti. Presidentti Biden on antanut Putinille 16 kohdan listan sellaisista infrastruktuurikohteista, joiden tulee hänen mielestään olla ”off limits” kyberhyökkäysten kohteena. Voi tietenkin olla, että suljettujen ovien takana on tätä listaa pönkitetty sellaisilla uhkauksilla, että ne panevat Putininkin miettimään. Vihjasihan Biden julkisestikin, että kyllä heiltäkin keinoja löytyy, jos venäläiset eivät muuten tokene.
Tästä huolimatta olisin pitänyt parempana olla kertomatta koko listasta mitään julkisuuteen. Nyt nimittäin syntyy kerrassaan kummallinen vaikutelma: 1) tuli kerrottua venäläisille, missä kyberhyökkääminen on kaikkein vahingollisinta ja siis hyökkääjän kannalta hyödyllisintä, 2) tuli kerrottua venäläisille, että kaikki muu on sitten OK, senkun hyökkäätte vaan; 3) tuli luotua painetta venäläisille (ja heidän bulvaaneilleen) jatkaa hyökkäyksiään, sillä eiväthän he voi menettää kasvojaan alistumalla Yhdysvaltain presidentin käskyihin. Not the smartest move imaginable, if you ask me.
Kiitos ajatuksistasi, on varmaan tosiasiat tehneet naapuristamme ei suurvallan, nykymittareilla tarkasteltuna, mutta vahva ydinpelote takaa koskemattomuuden, toistaiseksi. Itse koen asetelman olevan jälkijättöinen, eli uusi on ollut jo pidemmän aikaa, USA vs Kiina ja miten Venäjä siihen kolmantena pyöränä nivoutuu, selvinnee viimeistään Putinin aikakauden jälkeen ja pysyykö Kiina kasassa ja jos, niin kauanko ? On selvä asia, että Kiinan valta-asema perustuu nykyisin omaan ajatteluun, ei enää kopiointiin, jota kautta onnistuivat ponnistamaan ” kapitalismin ” huippumaaksi.
Ilmoita asiaton viesti
Erinomainen oppitunti Kuosmaselta. Voi vain toivoa, että Pekka Haavisto kykenisi omaksumaan kirjoitetun.
Itselleni merkillepantavinta ’huippukokouksen’ annissa oli se, että keskustelut olivat ajallisesti selvästi aikataulutettua lyhyemmät. Eli siellä ilmeisesti molemmat osapuolet käyttivät eri aiheista omat puheenvuoronsa, eikä asioista sen enempää sitten todellista keskustelua virinnyt.
Ilmoita asiaton viesti
Venäjä elää uus-pysähtyneisyyden aikaa, mutta vaikka Kiina on mennyt ohituskaistalla menojaan, me Suomessa emme edelleenkään voi geografialle mitään. On jokseenkin turhaa arvuutella, onko Venäjän talous Espanjan vai Hollannin kokoluokassa, kun systeemi itänaapurissa on todella autoritaarinen. (Mieleni teki kirjoittaa ”diktatorinen”.)
Ylläolevan johdannon kautta totean, että Suomessa tunnettu tyytyväisyys tai jopa ilo äskettäisen tapaamisen johdosta ei ole naiivia. Pari pientä korjausliikettä Yhdysvaltain ja Venäjän poliittisissa suhteissa lieventävät strategista jännitystä, ja nimenomaan strateginen jännitys tekee Suomen maantieteellisestä asemasta alttiin – nyt tarkka sanavalinta: häiriöille.
Bidenin ja Putinin palaveri on aivan oikeaa vuoropuhelua verrattuna vaikkapa Trumpin ja Kimin käyskentelyyn trooppisessa puutarhassa muutamia vuosia sitten.
https://img.i-scmp.com/cdn-cgi/image/fit=contain,width=425,format=auto/sites/default/files/styles/768×768/public/images/methode/2019/02/12/3626c916-2eb9-11e9-80ef-0255f1ad860b_image_hires_200305.JPG?itok=VVc0kQ9L&v=1549972986
Ilmoita asiaton viesti
Niin Biden kuin Blinkenkin ovat joka käänteessä ilmaisseet halunsa ’vakaisiin ja ennustettaviin suhteisiin’ Venäjän kanssa. Toive ei tule toteutumaan, koska Venäjä nimenomaan ajaa asiaansa luomalla epävakautta ja toimimalla arvaamattomasti. Venäjähän haluaa muutosta status quoon, ja pyrkii siihen em. keinoin.
Vielä hetki sitten ajattelin B&B:n olevan ajattelussaan naiiveja. He ovat kuitenkin toitottaneet toivettaan nyt niin usein, että uskoisin heidän vain pelaavan mustaa pekkaa Venäjän käteen. He eivät siis kuitenkaan usko Venäjän palaavan vastuulliseksi toimijaksi, ja hankkivat sitten pelimerkkejä blame gameen.
Mutta seuraava valtatyhjiö on muodostumassa Afganistaniin, ja onkin mielenkiintoista nähdä millainen sekamelska sinne syntyy. Niin Venäjällä kuin Kiinallakin on omat muslimiongelmansa, eikä kumpikaan halua A:n muodostuvan ääriryhmien kotipesäksi. Kiinallahan on ihan yhteistä rajaakin A:n kanssa. Toisaalta sitten niin Turkilla kuin Iranillakin on omia -keskenään vastakkaisia- valtatavoitteitaan islamilaisessa maailmassa.
Ehkäpä Afganistanista syntyy Syyrian/Libyan kaltainen proxysotanäyttämö, jossa ulkovallat tukevat omia kumppaneitaan. Pakolaisia on siis luvassa?
Ilmoita asiaton viesti
Sherlock Holmes -tarinoita on kirjoitettu ja kuvattu 1880-luvulta lähtien. Niiden alussa tohtori Watson on aina palannut Afganistanin sodasta.
Ilmoita asiaton viesti
Sama on tyyli Pohjois-Koreallakin. Pyrkii isompien pöytään muka tasavertaisena. Tuo ilottelu synnyttää väkisinkin myötähäpeää vaikka 14.5.2021 STT / mediassa julkaistu brittiläisen Chatman Housen raportin (Raportti varoittaa länttä naiiviudesta Venäjän suhteen) piti valmistaa tulevaan.
Ilmoita asiaton viesti
Täytyy ymmärtää meidän valtamediamme toiminnasta, että se on päättänyt, että jenkkilässä on nyt messias presidenttinä.
Ilmoita asiaton viesti
”Kremlistä jo ehdittiinkin piirtää punakynällä viiva Ukrainan Nato-jäsenyyden yli. Se on Venäjälle sen omaa pihapiiriä, jonne ei muilla ole sen mielestä asiaa.”
Miten tämä sopii yhteen YK:n peruskirjan artikla 51:n kanssa, johon sitoutui ainakin Venäjän edeltäjävaltio Neuvostoliitto?
”51 artikla
Jos jokin Yhdistyneiden Kansakuntien jäsen joutuu aseellisen hyökkäyksen kohteeksi, ei mikään tämän peruskirjan säännös saa rajoittaa sen luonnollista oikeutta erilliseen tai yhteiseen puolustautumiseen, kunnes turvallisuusneuvosto on ryhtynyt tarpeellisiin toimenpiteisiin kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitämiseksi. Ne toimenpiteet, joihin jäsenet ovat ryhtyneet käyttäessään tätä puolustautumisoikeutta, on heti ilmoitettava turvallisuusneuvostolle, eivätkä ne saa millään tavoin vaikuttaa turvallisuusneuvoston tämän peruskirjan mukaiseen oikeuteen ja velvollisuuteen ryhtyä kulloinkin niihin toimenpiteisiin, joita se pitää tarpeellisina kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitämiseksi tai palauttamiseksi.”
Mikä on Venäjä rajoittamaan yksipuolisesti toisen suvereenin valtion luonnollista oikeutta (inherent right) yhteiseen puolustautumiseen, vastoin kansainvälisen yhteisön perustavimman asiakirjan kirjainta ja henkeä?
Varsin röyhkeää on julistaa julkisesti itsenäinen naapurivaltio omaksi etupiiriksi, sen kansan omasta vapaasta tahdosta riippumatta.
Ilmoita asiaton viesti
Eurooppalaisten mielissä on hyvin erikoinen illuusio siitä, että Venäjän ja EU:n tai Venäjän ja USA:n välinen suhde tarvitsisi jonkinlaista parisuhdeterapeuttia aukomaan suhteen solmuja.
Siis ikään kuin osapuolten välillä olisi väärinymmärryksestä tai kommunikaatio-ongelmista johtuvaa, ratkaistavissa olevaa skismaa. Ja tämä kohtaanto-ongelma olisi sitten neuvotteluilla ja sillä kuuluisalla ’diplomatialla’ oikaistavissa.
Todellisuudessa kuitenkin ongelma on siinä, että Venäjän tavoitteet ovat täysin hyväksymättömiä yhdenkään sen naapurin osalta.
Oma näkemykseni Amerikkaan kohdistetuista kyberhyökkäyksistä on seuraava: Vaikka osa hyökkäyksistä onkin naamioitu lunnaiden kiristämiseksi, niin loppujen lopuksi lunnasvaateilla tavoitellaan vain valtiollisen alkuperän kiistämistä. Hyökkäyksillä on (ainakin) kaksi tavoitetta.Toisaalta osoitetaan oma kyky tuottaa USA:lle vahinkoa; ja tekemällä suurta vahinkoa hyvin halvalla. Merkillisesti Biden löysäsi NS2:n pakotteita pian Colonial -putkiston lamauttamisen jälkeen.
Toinen tavoite on vähintäänkin yhtä arvokas: Kyberhyökkäykset saavat USA:n näyttämään heikolta.
Ilmoita asiaton viesti
Antti kirjoittaa hyvin ja asiantuntevasti. Varsinkin viittaus naiiviin suhtautumiseen suurvaltojen häikäilemättömään peliin, jossa keskustellaan Venäjän ”intressipiiristä”, sen etu- ja takapihasta.
Suomen kannattaa tarkasti seurata tällaisia Lännen ja Venäjän johtajien välisiä ”intressipiiri-tapaamisia”, kun muistaa Molotov-Ribbentrop sopimuksen 1939, Teheran Konferenssin 1943 ja Jaltan Konferenssin 1945.
Antti olisikin voinut valottaa sitä, mitä Biden-Putin tapaaminen merkitsee Suomelle ja miksi Putinille konflikti lännen kanssa on väittämätön, josta syystä hän ei halua ”vakaita ja ennustettavia suhteita” lännen kanssa.
Tässä on hyödyllistä katsoa Venäjän historian pitkää linjaa, ja tutustua nykyisin tärkeän venäläisen poliittis-uskonnollisen filosofin, Ivan Alexandrovich Ilyin (1883–1954) teoksiin ja Venäjän uuteen 2014 sotilasdoktriiniin.
Ilyin kertoi olevansa Venäjän perustajan, Rurikin (864–879) sukua. Rurikidit hallitsivat Venäjää ensin Ukrainan Kievistä ja sitten Moskovasta käsin yli 700 vuotta. (Heidän Y-kromosominsa oli haplotyyppiä N1C1, samoin kuin 60 %:lla suomalista miehistä.)
Ilin oli sitä mieltä, että 1917 lokakuun vallankumous oli ”Venäjän historian kauhein katastrofi” ja pakeni maasta 1922 ja haudattiin Sveitsiin, Zürichiin.
Ilinin ajatuksia:
– Venäjällä yksilön pitää kehittää laki-tietoisuus, joka perustuu moraaliin ja ortodoksiseen kristinuskoon.
– Ilin ajatteli, että valtio muodostaa yhteisön, jossa kansalaisella on tiettyjä oikeuksia ja velvollisuuksia. Hän kirjoitti, että kaikissa maissa vallitsee luonnollinen kansalaisten välinen epätasa-arvo. Tämä tarkoittaa sitä, että koulutetulla yläluokalla on erityinen spirituaalinen ohjaus-velvollisuus oppimattomia alakuokkia kohtaan.
– Jokainen, joka väittää, että Ukraina ei olisi osa Venäjää, on Venäjän peri-vihollinen.
Lokakuussa 2005 Presidentti Putinin toimesta Ivan Ilyinnin hauta Zürichissa avattiin ja hänet haudattiin uudelleen Moskovassa, Donskoin luostarin hautausmaalle.
Samassa yhteydessä Putin määräsi, että Ivan Ilinin pääteoksista on otettava uusinta-painokset, jotka jaetiin Venäjän hallinnolle.
Georgian 2008 sodan ja Ukrainan konfliktin vuoksi Venäjällä laadittiin 2014 uusi sotilasdoktriini, jonka muotoilussa esiin nousee näkemys sodan ja rauhan välisen rajapinnan hämärtymisestä sekä itse konfliktin rajojen liudentumisesta, erityisesti fyysisen maailman ja kybermaailman välillä.
Tässä otteita Venäjän nykyisestä sotilasdoktriinista:
Oikea-aikainen informaatiokamppailun toimenpiteiden toteuttaminen poliittisten tavoitteiden saavuttamiseksi ilman sotilaallisen voiman käyttöä ja sen seurauksena maailman-yhteisön positiivisen reaktion aikaan saaminen asevoiman käytölle.
Asevoimien ja poliittisten, taloudellisten, informaatio- ja muiden ei-sotilaallisten toimien yhteen sovitettu käyttö yhdessä väestön protestimielialan hyödyntämisen ja erikois- joukkojen käytön kanssa.
Nykyiselle tilannekehitykselle maailmassa on tyypillistä lisääntynyt globaali kilpailu, jännitys valtioiden ja alueiden välisen vuorovaikutuksen eri aloilla, eri arvomaailmojen ja kehitysmallien välinen kilpailu, taloudellisen ja poliittisen kehityksen epävakaus maailmanlaajuisesti ja alueellisesti, taustalla kansainvälisten suhteiden yleinen vaikeutuminen.
Käynnissä on vaikutusvallan vaiheittainen uudelleenjako uusien taloudellisen kasvun ja poliittisen vetovoiman keskusten hyväksi.
Monia alueellisia konflikteja ei ole saatu hallintaan. Niitä pyritään edelleen ratkaisemaan voimankäytöllä myös Venäjän federaatioon rajoittuvilla alueilla. Olemassa oleva kansainvälisen turvallisuuden arkkitehtuuri (järjestelmä) ei takaa kaikille valtioille samanvertaista turvallisuutta.
Ilmoita asiaton viesti