Äärioikeistolainen terrori koettelee kansallisvaltiota

Olen kirjoittanut tässä blogissa viimeksi puoluekartasta ja pohtinut sitä, onko Kokoomus uusi keskusta. Nyt on aika katsoa oikealle: mitä puoluekartan oikealla siivellä tapahtuu?

 

 

Kokoomuksen ajauduttua poliittiseen keskustaan, perussuomalaiset näyttäisivät ryöstäneen muilta konservatiiveilta kansallismielisyyden aatteen. Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtajan Ville Tavion sanoin: ”Perussuomalaiset ovat ainoa puolue joka enää ajaa ensisijaisesti omaa kansallista etua.” https://twitter.com/VilleTavio/status/1302603738281136129

Kansallisuusaate yhdistää sekä perussuomalaisia että äärioikeistoa. Molemmille yhteinen ongelma on ulkomaalaisuus, millä toisinaan viitataan vallan keskittymiseen EU:hun, joskus taas kulttuurieroihin tai ihonväriin, sanalla sanoen kaikkeen ei-kotimaiseksi koettuun.

Unelmaan muusta maailmasta riippumattomaan kansallisvaltioon näyttäisi helposti liittyvän radikalisoitumisen prosessi. Mitä kauemmaksi kokemus itsenäisestä kansallisvaltiosta lipuu käsistä, sitä turhautuneemmiksi käyvät äänenpainot. En tiedä voiko ihmisiltä vaatia syitten pohtimista, jotka johtavat maahanmuuttoon. Silti on niin, että maahanmuuton vastustaminen ei poista maahanmuuttoa. Tulevaisuudessa maahanmuutto tulee lisääntymään, kun sään ääri-ilmiöt johtavat paheneviin humanitäärisiin kriiseihin: se on poliittista realismia, minkä lisäksi on syytä ottaa tosissaan se, että maahanmuutto herättää tunteita, joita terveen yhteiskunnan on osattava käsitellä.

Ruotsissa maahanmuuton ongelmat ovat kärjistyneet siten, että pääministeri Stefan Löfven kuvasi maahanmuuton ja rikollisuuden välillä olevan yhteys, joka johtuu huonosta integraatiosta (https://yle.fi/uutiset/3-11537005).

Suomi on turvallinen maa – toistaiseksi

Meillä – toisin kuin Ruotsissa – ulkomaalaisuuteen liittyvät ongelmat ovat kotimaista tekoa.

Suomen akuutti turvallisuusuhka on äärioikeisto, kuten jämsäläispoliitikko Pekka Katajan tapaus todistaa. Kataja sai päähänsä 21 lyöntireikää ja 151 tikkiä (https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006578005.html), kun Jyväskylän kaupunginvaltuutettu Teemu Torssonen ja äärioikeistolainen Tero Ala-Tuuhonen pahoinpitelivät hänet kotonaan. Tekoa tutkitaan murhan yrityksenä. Tapaus on järkyttävä, koska se tuo poliittisen väkivallan Suomeen.

Vaikka poliisitutkinta on vielä kesken, ja seurauksia emme ole nähneet, on uskottavaa ajatella, että tapaus tulee piirtämään rajaa perussuomalaisten ja äärioikeiston välillä. (Nämä kaksihan ovat osittain sekoittuneet toisiinsa, vaikka asiaa vuosi sitten vähäteltiin, ironista kyllä, nimenomaan Jyväskylässä: https://www.is.fi/politiikka/art-2000006174005.html). Tämä raja piirtynee monin tavoin luonnollisesti, mutta perussuomalaisten taholta se olisi syytä vetää myös tietoisesti, jos he haluavat politiikkansa jatkossa olevan läpinäkyvää ja parlamentaarista.

Sillä jos oikeistopoliitikot viihtyvätkin äärioikeistolaisen järjestötoiminnan alueella (kuten perussuomalaiset Suomen Sisun jäsenet), on turha luulla, että se olisi yksisuuntainen tie. Myös kansallismieliset järjestöaktiivit pyrkivät vaikuttamaan valtakunnan politiikkaan, ja he tekevät sen epädemokraattisin keinoin. Äärioikeistolaiset, kansallisesta ylpeydestä pullistuneet toimijat, saattavat nähdä poliittisen vaikuttamisen vaikeana ja hitaana prosessina. Politiikka harvoin tarjoaa nopeita ratkaisuja. Silloin äärioikeiston uhkailun kohteeksi tai suoranaiselle tulilinjalle voivat joutua poliitikot.

Tulikuuma maahanmuuttokeskustelu ja äärioikeistolainen väkivalta todistavat, että kaikki ei ole mennyt niin kuin terveessä yhteiskunnassa pitäisi. On kiireellistä ja keskeistä, että oikeistopoliitikot irtautuvat kaikenlaisesta yhteistyöstä äärioikeistolaisten järjestöjen kanssa.

On ehkä myös syytä pohtia syitä, jotka ovat mahdollisesti ongelmien taustalla. Äärioikeistolainen väkivalta viittaa mielestäni myös siihen, että maailman muuttumiseen ja kansallisvaltioiden heikentyneeseen asemaan saattaa liittyä aitoja kansallistunteeseen liittyviä pelkoja, joita on valtakunnan keskustelussa käyty aika yksipuolisesti. Ehkä tätä keskustelua ei ole osattu ollenkaan käydä. Mikä on Suomi, millainen haluamme sen olevan? Mikä on kansallisvaltion tehtävä globaalissa maailmassa? Olen halunnut uskoa, että useimmille meistä kysymys suomalaisuudesta on sama asia kuin myönnetty kansalaisuus.  Äärioikeisto kuitenkin pyrkii haastamaan tämän katsannon. Olisiko siis syytä käydä keskustelua ”selvällä suomen kielellä” eli kaikille suomalaisille ymmärrettävällä tavalla? Keskustelu suomalaisuudesta kuuluu meille kaikille, vaikka äärioikeisto sitä koittaakin omia.

Olemme tilanteessa, jossa käsiimme on pudonnut lieveilmiö nimeltä äärioikeistolainen terrori. Tällä hetkellä se on jonkinlainen reviirikiista äärioikeiston ja maltillisemman oikeiston välillä, mutta ilman selkeämpää ajatusta siitä keitä olemme, jatkuu äärioikeiston sisällä pyrkimys ratkaista ongelmia kansallisvaltion nimissä omalla tavallaan. Se koskettaa kaikkia suomalaisia.

 

aaltoterho

Politiikan penkkiurheilija. Kirjoittajaopiskelija.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu