Kiusaajan puolustaja

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho kehotti tänään estävän poliisitoimen johtajaa Jari Taposta perumaan rikosilmoituksen, jonka tämä teki kansanedustaja Ano Turtiaisen tviitistä. Halla-ahon mukaan Taposen tulisi ”koota itsensä” ja ”keskittyä asioihin joilla on suomalaisten kannalta merkitystä”.

Halla-ahon mielestä suomalaisen virkamiehen julkinen solvaaminen ei siis ole asia, jolla on suomalaisille merkitystä. Turtiainen kutsui Taposta ”munattomaksi nillittäjäksi”.

Halla-aho perusteli itseään sanomalla, että ”kukapa ei olisi elämässään kohdannut pahempaakin.” Onko Halla-ahon viesti että siis mitätöintiä ja vihapuhetta pitäisi ihmisen kestää siksi, että on pahempiakin asioita?

Olisi kiinostava kuulla, mitä Halla-ahon mielestä ihmisen tarkalleen ottaen pitäisi kestää. Onko kiusaaminen ok? Minkälaisen esimerkin hän sanoillaan asettaa nuorille?

Kuvitelkaa Halla-aho pitämässä luentoa koulukiusatuille ihmisille, että heidän tulisi kestää kiusaamista siksi, että on olemassa pahempaakin.

Tähän ei voi kuin todeta: se, joka puolustaa kiusaajaa, puolustaa myös kiusaamista.

Vai mitä olette mieltä:

Mikä oikeus poliitikolla on puuttua virkamiehen lailliseen oikeuteen puolustaa omaa kunniaansa? Halla-ahon vähättelevät kommentit Turtiaisen kommenteista pyrkivät viemään pohjan tosiasialta: kunnianloukkaus on ja sen kuuluu olla rikoslain alainen rikos.

aaltoterho

Kirjoittaja (opiskelija), muusikko (palkaton), teatteri-ilmaisun ohjaaja (työtön), vahtimestari (osa-aikainen).

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu