Medialukutaito: poliittiset mediastrategiat

Kun politiikassa kolahtaa, media älähtää. Se, miltä kantilta media katsoo asioita, määrittelee useimmiten myös maallikkojen suhtautumisen politiikkaan.

Olen tässä blogissa seurannut korona-kevään ajan median suhtautumista johtamiseen ja hallituksen toimintaan ylipäänsä. Linja on ollut johdonmukainen: HS ja IS ovat tylyttäneet hallituksen toimia milloin kovemmalla kädellä, milloin ovelammin. Nyrkkisääntönä on nähdäkseni ollut, että kun mitään ei tapahdu, täytyy nyhjäistä tyhjästä spektaakkeleita. Tästä hyvänä esimerkkinä johtajuuskriisin luominen: kovaan ääneen luotu draama, jolle ei ollut minkäänlaista tilausta.

Toinen nyrkkisääntö – joka vahvistaa ensimmäistä – näyttäisi olevan, että kun jotakin vähän tapahtuu, niin sitten ollaan kuin ei oltaisikaan. Tällainen episodi nähtiin tänään, kun sekä HS että IS molemmat uutisoivat kokoomuksen puoluejohtajan Petteri Orvon ja pääministeri Marinin sananvaihdosta. Kyseessä oli verrattain pikkujuttu, mutta HS:n Junkkari ehti luonnehtimaan Marinin reaktiota pinnan palamiseksi. Käytännössä Marin torppasi Orpon väitteet siitä, etteikö eduskuntaa olisi informoitu. Näkökulma oli kuitenkin hyvin selkeästi valittu Orpon eduksi.

Asia on puettu asiajournalismin kaapuun, mutta toppuutteleva ja ohhoh:televa sävy paljastaa kuitenkin syvän asenteellisuuden jutun takana. Junkkari kirjoittaa:

”Sanna Marinin ärhäkkä reaktio oli yllättävä” ja ”Orpolla oli kritiikilleen perusteet.”

Junkkari pukee Marinin reaktion ”yllättäväksi” (siis ei-loogiseksi) ja pyrkii tällä sanavalinnalla luomaan kuvan, että näyttäisi siltä kuin pikkulapsi kiukuttelisi isälle, joka viisaasti yrittäisi ajatella vain kaikkien parasta. Tätä retoriikkaa kokoomus on käyttänyt ennenkin luodessaan itsestään kuvaa vastuuta kantavana puolueena. Junkkarin johtopäätös vetää myös kokoomukseen suuntaan:

”Marin teki kokoomukselle palveluksen.”

Kolumni jakaantuu kahteen osaan, joista ensimmäisessä Junkkari maalaa Marinista kuvan kiukuttelijana. Juttu ei kuitenkaan lopu tähän, vaan jatkuu vielä askeleen pidemmälle:

”(hermostumisen syy) saattaa yksinkertaisesti olla se, että Sanna Marin ei pidä kokoomuksesta.”

Kommentti on linjassa aikaisemman ”nyhjää tyhjästä” -retoriikan kanssa, jossa hallitukselle pyritään antamaan ulkopuolista painetta omien eduksi. Miksi? Koska asian voisi nähdä myös toisin: ehkä Junkkari ei yksinkertaisesti pidä vasemmistosta.

https://www.hs.fi/junkkari/art-2000006510322.html

LISÄKSI:

mitä teki IS samaan aikaan? Puolueettomasta uutisoinnista viis, toimitus etsi linjaansa sopivan politiikan tutkijan alleviivaamaan, että kyllä Marinin käytökselle pitäisi olla ”painavat perustelut”.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006509999.html

VIELÄ:

Lukija voi asennoitua juttujen lukemiseen tarkkailemalla, minkälaiset otsikkokuvat toimitus on juttujen yhteyteen laittanut. Molemmissa Orpo näytetään rennon nauravaisena ja Marin vakavan kysyvänä, ihan kuin tekstisisältöä toivotaan luettavan: Orpo opettaa, Marin kuuntelee.

aaltoterho

Kirjoittaja (opiskelija), muusikko (palkaton), teatteri-ilmaisun ohjaaja (työtön), vahtimestari (työpaikka koronan vuoksi suljettu).

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu