”Miksi kenraali vihaa Natoa?” – Kysymys on hölmö.

Otsikossa esiintyvä kysymys on esitetty minulle tuskastuttavan usein sen jälkeen, kun vajaa kuukausi sitten aloitin Uuden Suomen Puheenvuoro-sivustolla kirjoitukseni Suomen Nato-jäsenyyden hyödyistä ja haitoista. https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/aarno-vehvilainen/suomestako-naton-rautaesiripun-tarkein-portinvartija-myos-jasenyyden-aiheuttamat-uhkat-ja-vaarat-on-arvioitava-tarkoin/

Viiden m.o.t.-kirjoituksen jälkeen viime viikon blogini päätyi seuraavaan arvioon: – ”Merkittävin muutos, jonka Suomen liittyminen Natoon aiheuttaa, on jännityksen ja sodanvaaran lisääntyminen omalla ja lähialueellamme. Nykyinen voimapoliittinen asetelma, jossa Suomi on ollut Venäjän ajattelussa rauhallinen ja vakaa sivusuunta, muuttuu täysin. Naton itärajan työntyminen Venäjän strategisten kohteiden välittömään läheisyyteen on suuri loukkaus ja haaste, johon Venäjä tulee vastaamaan monin eri tavoin Suomen tulevien Nato-vuosien kuluessa. – Suomen vapaaehtoinen ryhtyminen Venäjän Nato-vihan keskeiseksi kohteeksi on valtiojohdon huonosti harkitsema päätös.” https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/aarno-vehvilainen/arvoton-naytelma-nato-jasenyyden-hakemisesta/

Edellä olevassa lainauksessakin ”viha”-sana liittyy siihen vihaan, jota Venäjän kansa on opetettu tuntemaan Natoa kohtaan. – Minä en vihaa Natoa. – En myöskään vastusta Natoa, joka on ollut aikoinaan välttämätön vastavoima Neuvostoliiton laajentumispyrkimyksille. Kirjoitussarjallani olen tuonut esiin niitä haittoja ja vaaroja, joita sisältyy Suomen Nato-jäsenyyteen. Sotilaallinen ja voimapoliittinen jännitys lisääntyy Pohjolassa ja pohjoisella Itämerellä Suomen Nato-jäsenyyden myötä.

Naton johtovaltiota eli USA:takaan en millään muotoa vihaa.

Kuitenkin joudun myös jatkossa muistuttamaan virheistä, joita USA on tehnyt 2000-luvun sodissa (Afganistan, Irak, Syyria) ja vuodesta  2014 alkaen Ukrainassa. – Sisäpoliittinen hajaannus on pääsyy USA:n ulko- ja voimapoliittiseen epäluotettavuuteen. Parhaillaan Ukrainassa meneillään oleva Venäjän silmitön mellastaminen ei olisi lainkaan  alkanut, mikäli USA olisi vuonna 2014 toiminut Ukrainalle antamiensa turvatakuiden (Security Assurances 1994) edellyttämällä tavalla.

* * * * *

Viha on voimakas tunne. Viha sumentaa ajattelun ja tuo mukanaan rationaalista arviointia ja toimintaa häiritsevän koston mentaliteetin. Siten viha ei sovi tärkeiden päätösten lähtökohdaksi eikä perusteeksi.

On ymmärrettävää, että Ukrainan sodan kauhukuvien aiheuttama tyrmistys sai suomalaiset suurin joukoin kääntymään Nato-uskoon. ”Meitä ei, piru vie, määräillä” oli monilla ylimnä tunteena. Toisilla taas Natoon hurahtamisen vaikuttimena oli pelko Venäjän hyökkäyksestä Suomeen, jota Natoa ihailevat ”hosupetterit” (suurlähettiläs Mikko Hautalan / Washington DC käyttämä ilmaus) olivat lietsoneet vuosikymmenien ajan.

Olivatpa kansalaisten perusteet niin tai näin, valtiojohdon olisi pitänyt pysyä rauhallisena ja jaksaa viestiä kansalle, että Suomeen ei kohdistu sotilaallista uhkaa. Suomessa puolustus on kunnossa ja olemme sotilaallisesti Pohjolan vahvin valtio. – Valitettavasti poliittiset päättäjät menivät kuitenkin kansalaisten perässä ”hätämoodiin”, jonka tuloksena maamme höynäytettiin hakemaan Naton jäsenyyttä ”m.o.t. 4”-kirjoituksessa kuvatulla tavalla. https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/aarno-vehvilainen/m-o-t-4-nato-hurmainen-suomi-hoynaytetaan-esitaistelijaksi/

Merkittävin muutos, jonka Suomen liittyminen Natoon aiheuttaa, on jännityksen ja sodanvaaran lisääntyminen omalla ja lähialueellamme.” (Johtopäätös 11.5.2022 / ”Arvoton näytelmä Nato-jäsenyyden hakemisesta”)

+14
Aarno Vehviläinen

Kenraalimajuri evp
Maanpuolustuskorkeakoulun rehtori emeritus

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu