Suomessa ei ymmärretä, että liittyminen Natoon tukee Putinin sotapolitiikkaa

Ukrainaahan piti auttaa? Ja Suomen turvallisuutta lisätä? Miten joku voi väittää, että Suomen liittyminen Natoon mukamas tukee Putinin rikollista toimintaa? Natoonhan rynnättiin juuri Putinin vastustamisen vuoksi. Öykkärille haluttiin näyttää ”taivaan merkit”. Osoittaa hänelle, että ”meitä ei, piru vie, määräillä”.

On luonnollista, että Venäjän hyökkäys Ukrainaan ja mediassa tulvineet kauhukuvat järkyttivät ihmisiä kaikkialla. Voimakkaiden tunteiden taustalla oli nopeasti kasvanut huoli oman maan turvallisuudesta ja pelko, että Ukrainan kauhut toistuisivat Suomessa.

Virhe tapahtui siinä, kun kansalaisten rynnätessä paniikissa Natoon, myös maan poliittinen johto kiirehti äänestäjien perässä. Valtiojohdon kiire oli niin kova, ettei Natoon liittymisen seurauksia ehditty käsitellä hätäisessä pikaprosessissa. Tämä näkyy Valtioneuvoston laatimasta selonteosta (”Selonteko Suomen liittymisestä Pohjois-Atlantin liittoon” / VNS 3/2022 vp 15.5.2022).

Nato-päätöksen perusteena olleen selonteon kahdella (2) tekstisivulla on kuvailtu ainoastaan jäsenyyden näennäisiä hyötyjä. Selonteossa ei ole riviäkään, ei edes yhtä (1) sanaa jäsenyyden haitoista tai kielteisistä seurauksista. – Päätökseen johtanutta hätäistä prosessia olen käsitellyt aiemmissa kirjoituksissa. https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/aarno-vehvilainen/itsenainen-suomi-meni-nato-suomi-tuli/

* * * * *

Miten Suomen liittyminen Natoon tukee Putinin vallassa pysymistä ja sotapolitiikkaa?

  1. Putin on vaikeuksissa ”erikoisoperaationsa” kanssa. – Venäjän Ukrainassa hyökkäävät joukot ovat näännyksissä. Sotaa on käyty jo lähes neljä kuukautta. Tappiot ovat suuret niin henkilöstön kuin materiaalin osalta. Reservit ovat vähissä. Täydennyksiä on jouduttu haalimaan salassa julkisuudelta ympäri valtakuntaa. Suomen suunnallakin venäläiset varuskunnat ovat lähes tyhjillään.

    Putinilla alkaakin olla vaikeuksia turvata ”erikoisoperaationsa” jatkuminen Ukrainassa. Suuret lisäjoukot ja materiaalitäydennykset osoittaisivat kansalle, että Ukrainassa on täysimittainen sota. Samalla kansan epäluulo kohoaisi Putinin hallintoa kohtaan, joka on lailla kieltänyt kansalaisilta ”sota”-sanan käyttämisen.

  2. Nato-Suomi on kuin ”pelastava enkeli” Putinille. Putinin propagandakoneiston on helppo kertoa ja osoittaa konkreettisesti kansalleen, että Putin on koko ajan ollut oikeassa. Aggressiivinen Nato todellakin vyöryy itään ja tulee aivan Venäjän strategisten kohteiden läheisyyteen. Naton ”fasistit ja natsit” ovat valmiit hyökkäämään Venäjän kimppuun joka suunnasta.

  3. Putinin toimintamahdollisuudet lisääntyvät. – Venäjän lait estävät laajat poikkeustoimet ilman vakavaa uhkaa Venäjän valtiolliselle turvallisuudelle. Vetoamalla huomattavasti kasvaneeseen Nato-uhkaan Putin pystyy saamaan kansan ja duuman tuen kovenevalle sotapolitiikalleen (mahdollinen liikekannallepano, joukkotuhoaseiden käyttö ym).

Suomen (ja Ruotsin) hätäisesti tehty päätös Nato-jäsenyydestä ei auta eikä helpota tippaakaan Ukrainan vaikeaa tilannetta. Sen sijaan Putinin hallinnon toimintamahdollisuuksia harkitsematon päätös edistää.

Herääkin kysymys, olisiko Putinin virhearviona pidetty Suomen (ja Ruotsin) nopea siirtyminen Nato-leiriin sittenkin Putinin tietoinen tavoite omien toimintamahdollisuuksiensa laajentamisessa? Venäjän Federaation strategisessa ajattelussahan Pohjola on ollut sivusuunta – ja niin on jatkossakin.

Aarno Vehviläinen

Kenraalimajuri evp
Maanpuolustuskorkeakoulun rehtori emeritus
Itsenäisen Suomen puolustaja

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu