Kukaan ei jätä kotiaan ilman syytä

Vuonna 2001 Al Qaidan jäsenet käyttivät lentokoneita hyökätäkseen eri kohteisiin Yhdysvalloissa, mikä johti tuhansiin kuolonuhreihin. Lentokoneita kaapattiin neljä ja kaappajia oli yhteensä 19. Heistä viisitoista oli kotoisin Saudi-Arabiasta, kaksi Yhdistyneistä arabiemiirikunnista, yksi Egyptistä ja yksi Libanonista. Näiden terroritekojen takia Yhdysvaltojen oli pakko reagoida ja osoittaa, että maailman mahtavimman supervallan kimppuun ei saa käydä. Yhdysvallat ja sen liitolaiset hyökkäsivät ensin Afganistaniin ja paljon kiistanalaisemmin Irakiin, johon he eivät saaneet YK:n lupaa.

Sittemmin Yhdysvallat ja heidän liittolaisensa ovat sotkeutuneet moniin eri konflikteihin, mutta ei kovin johdonmukaisesti mitä tulee siihen, mistä nämä terroristit ovat lähtöisin. Nykyinen Yhdysvaltain presidentti kielsi pääsyn maahan lähes pelkästään muslimimaista tuleville, mutta ei erityisesti niistä maista, jotka eniten olisivat riski terrorismin kannalta tai mistä terroristit tulevat. Samalla Yhdysvallat kyllä käy kauppaa Arabi Emiraattien, Saudien ja Egyptin kanssa, mutta estää esimerkiksi Yemenin, Sudanin, Somalian ja muutamien muiden maiden kansalaiset. Vaan ei näillä mailla ole ollut mitään tekemistä Yhdysvaltain terrorismin kanssa.

Pitkäksi venynyt sota terrorismia vastaan tuhosi kumpaakin maata ja aiheutti myös kärsimyksiä niiden kansalaisille, oli sotien oikeutuksesta mitä mieltä tahansa. Saddamin Irakin suurimat ongelmat liittyivät kauppapakotteisiin ja vaikka hän oli kieltämättä diktaattori ja syyllistynyt omien kansalaistensa murhaamiseen ja tuhoamiseen ei hän kuitenkaan 30-vuotisen diktatuurinsa aikana onnistunut aiheuttamaan samaa hävitystä ja kuolemaa, jota sota terrorismia vastaan on niittänyt. Afganistanin kohtalo on monimutkainen ja traaginen eikä 18 vuoden jälkeen ole vieläkään selkiytynyt. Tarkoitukseksi tarjottiin demokratian viemistä diktatuuriin ja teokratiaan, mutta asia ei käynytkään niin yksinkertaisesti.

Sotien jatkuessa yhä useampi maa on vaipunut kaaokseen ja hajaannukseen, mikä ei kerro näiden maiden kansalaisista mitään, sillä demokratia saadaan aikaan vain ajalla ja kärsivällisyydellä. Ei ole kuin muutama sukupolvi aikaa siitä, kun demokratia meinasi tukehtua kehtoonsa Euroopassa. Aikaa puolestaan ei ole kehittyvissä maissa paljon, sillä ihmiset taistelevat arjen kanssa ruoan tai lasten koulutuksen suhteen tai voiko sanoa ääneen mitä ajattele tai mikä terveys on ja mitä tapahtuu, jos se pettää ja elääkö tarpeeksi pitkään nähdäkseen lapsiaan aikuisina tai koskaan yhtään lastenlasta.

Yleinen stereotypia kehitysmaista on se, että ihmiset olisivat jotenkin laiskoja, mutta todellisuudessa köyhyydessä elävien on tehtävä töitä koko ajan. Olemme nähneet maan toisensa jälkeen suistuvan raiteiltaan ketjureaktiona terrorin vastaisesta sodasta. Nämä maat eivät ole pelkästään infrastruktuurin puolesta hajalla, vaan myös sosiaalisesti, taloudellisesti, henkisesti ja moraalisesti. Toipuminen tulee kestämään vuosikymmeniä, olettaen, että tilanne yleensä pääsee rauhoittumaan.

Käytän sanaa ”ME”, koska me kuulumme länteen ja olemme osa EU:ta, jossa olemme osa syyllisiä kaikkeen siihen mitä näissä maissa on tapahtunut. Ainakin vierestäkatsojan välinpitämättömyyteen, sillä vaikka Eurooppa on osa länsimaita, joka hyötyy esimerkiksi Saudien kuningasperheen vallasta, olemme kuitenkin parhaamme mukaan yrittäneet teeskennellä elävämme jotenkin erillään tästä kaikesta. Suomi on kuitenkin myynyt aseita näille alueille, johon ovat osallistuneet Suomen valtion omistamat yritykset.

Kirjoitukseni tarkoitus ei ole syyllistää ketään tässä, mutta muistuttaa, että nykyinen tilanne pakolaisten kanssa joka meillä nähdään isona ongelmana ei ole näiden pakolaisten vika vaan olemme itse osasyyllisiä tähän. On tärkeä muistaa, että Irak, Afganistan, Libya ja monet muut maat, jotka olivat aika huonoja maita meidän ja ihmisoikeuksien standardien mukaan ovat tänään paljon pahempia kuin ne olivat. Kukaan meistä ei tänään melkein 20 vuoden jälkeen voi sanoa, että oli oikea päätös olla mukana näissä sodissa millään tavalla.

Suomen kansa kyllä vastusti sotaa yli 70-prosenttisesti, mutta silti olemme osallistuneet kauppaamalla aseita ja teknologiaa näihin konflikteihin. Meille luvattiin urakoita jälleenrakennuksen parissa ja me otimme ne vastaan. Me olemme olleet mukana tässä.

Monet näistä ihmisistä ovat menettäneet omaisiaan ja koko elämänsä. He ovat kokeneet kovia eivätkä ole varmasti nähneet muuta kuin sotaa, sortoa, väkivaltaa ja kuolemaa. Normaali elämä on heille tuntematonta ja nyt nämä samat rikkinäiset ihmiset ovat meillä täällä Suomessa. Valtaosa heistä sopeutuu elämään täällä, kun taas toiset eivät kykene siihen monista syistä, omien demoneittensa ja kokemustensa takia.

Tämän kaikki tulisi muistaa ja ymmärtää ennen kuin kertoo millaisia nämä ihmiset ovat ja miten he käyttäytyvä. Heidän kohtelemisensa jonain yksitoikkoisena ja identtisenä massana ei tule tekemään heistä kunnon kansalaisia, aivan kuin he olisivat jotain muovailuvahaa, jota voi vain puserrella ja pakottaa eri muotoihin. Meidän tulee muistaa, että nämä ihmiset ovat kokeneet monenlaisia traumoja ja siksi monet heistä myös käyttäytyvät aggressiivisesti, mikä vaikka ei olekaan hyvä tai hyväksyttävä asia, on silti ymmärrettävä, jos sen haluaa käsitellä asiallisesti.

Meidän tulee kohdella heitä yksilönä eikä ryhmänsä/uskontonsa edustajina. Ne, jotka pärjäävät yritetään saada mukaan yhteiskuntaan nopeasti. Ne, joilla ongelmia, tulee meidän auttaa pääsemään niistä ongelmista eroon, ihan ensiksi selvittämällä noiden ongelmien luonne ja todelliset syyt jonkin helppoheikkimäisen kulttuurisaivartelun sijaan. Ne jotka rikkovat lakia, tulee kohdella samalla tavalla kuin kaikkien rikollisten kanssa toimitaan, mitä varten tunnetusti on olemassa valmis lainsäädäntö.

Suomi tarvitsee ulkomaalaisia ihmisiä tekemään töitä täällä. Meillä on maailman parhaat opettajat ja maailman paras koulutus järjestelmä. Suomalainen kulttuuri ja yhteiskunta ovat tarpeeksi vahvoja muuttamaan nämä pakolaiset osaksi kehittyvää ja kukoistavaa yhteisöä. Keinot ovat olemassa.

Tarvitaan tahtoa ja rohkeutta uskoa näihin ihmisiin. Minuun uskottiin ja minun annettiin olla osa yhteiskuntaa, siksi olen ollut hyvin kiinnostunut tekemään työtä ja olemaan osa tätä yhteiskuntaa. Minun lisäkseni on kymmeniä tuhansia ihmisiä, jotka haluavat tehdä samaa. Elää, kouluttautua, päästä töihin, perustaa perheen, ostaa auton ja ehkä mökinkin jonkin lahden pohjukasta. Elää normaalia elämää. Miksi yrittää estää tämä? Sehän olisi win-win kaikille. Elä ja anna toisten elää.

  

 

abdirahimhussein

Abdirahim ”Husu” Hussein on Suomen PENin sananvapauspalkinnolla palkittu poliitikko, järjestöaktiivi, mediapersoona ja neljän lapsen helsinkiläisisä. Koulutukseltaan Hussein on yhteisöpedagogi ja työskentelee tällä hetkellä mm. konsulttina suomalaisten pk-yritysten viennissä Itä-Afrikkaan.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu