Isänmaan puolesta

Eilen oli Suomen sodissa kaatuneiden päivä. Kuten suurin osa Suomen kansaa, ajattelin kunnioittaa päivän muistamalla sitä ja avata näkemystäni tästä tärkeästä juhlapäivästä.

Sotaveteraanien sivulla oli oikein koskettava videokooste 15 taistelussa kaatuneen kuvia, nimiä, ikä ja muuta henkilökohtaista. Tarkoitus oli muistuttaa, että meitä ja meidän itsenäisyyttä puolusti omalla hengellään paljon ihmisiä ja että näiden ihmisten tarinat olisi pitää muistaa. Meinasin itkeä, kun näin näiden nuorten kasvot, nimet ja iän. Tunsin suurta ylpeyttä ja kiitollisuutta.

Erityisesti minua puhutteli niiden tataarien ja juutalaisten nuorten kohtalot, jotka osallistuivat tähän puolustussotaan. Olisinko minä osallistunut? Olisinko päästänyt minun 3 poikia osallistumaan, jos olisin elänyt silloisessa Suomessa? Vastaukset molempiin kysymyksiin sydämessä oli aivan selvästi kyllä.

Eräs tataarinuortamiestä, joka kaatui, oli nimeltään Hasan Abdrahim, lähes sama kuin omani. Tunsin jostain syystä erityisen ylpeyttä tästä, kuinka muslimit, juutalaiset ja kristityt kaikki taistelivat saman maan puolesta. Kaikki suomalaisia. Kaikki sankareita.

Tämä ylpeyden kuvaus, jonka luulin herättävän hyvää tunnetta kansalaisissa herätti kuitenkin mielipahaa ja muuttui sosiaalisessa mediassa hetkessä negatiiviseksi sellaiseksi.

Mietin tässä, että miksi tuo maininta muslimeista ja juutalaisten osallistumassa puolustustaisteluumme pahoittaa ihmisten mieltä? En löydä vastauksia tähän. Osaako joku selittää?

Toisaalta, kun Suomessa eletään monikulttuurisessa yhteiskunnassa ja Suomen armeija kouluttaa erilaisia nuoria puolustamaan tätä maata, mikäli sellaista tarvetta tulee, niin minusta on tärkeä osoittaa näille nuorille, että myös heidän panostustaan Suomen historiassa arvostetaan ja että heidän kannattaa uskoa, ettei heitä pyyhkäistä historian kirjoista. Aion kannustaa omia kolmea poikaani suorittamaan palveluksen ja puolustamaan tämä maata.

Minun pitää kuitenkin pystyä osoittamaan heille ja heidän kaltaisilleen, että kyllä Suomi arvostaa heitä ja heidän uhraustaan. Nämä ovat suomalaisia lapsia ja Suomi on heidän kotimaansa.

Historia opettaa meille, ettei toisen uhrausta pidä vähätellä, vaikka kuinka pientä. Suomen sodissa kuoli kantasuomalaisia tietysti paljon enemmän kuin muslimeja, tataareja tai juutalaisia. Uskon silti, ettei rintamalla olleet tuijottaneet sitä olitko muslimi, kristitty tai juutalainen, joka kuoli Suomen puolesta vaan suomalainen joka kuoli maansa puolesta.

Ei kielletä historian sankareita. He olivat kristittyjä, muslimeita ja juutalaisia mutta ennen kaikea he olivat suomalaisia.

He antoivat suurimman lahjan mitä maalle voi antaa. Oman henkensä. Kiitos, että saimme pitää Suomen.

abdirahimhussein

Abdirahim ”Husu” Hussein on Suomen PENin sananvapauspalkinnolla palkittu poliitikko, järjestöaktiivi, mediapersoona ja neljän lapsen helsinkiläisisä. Koulutukseltaan Hussein on yhteisöpedagogi ja työskentelee tällä hetkellä mm. konsulttina suomalaisten pk-yritysten viennissä Itä-Afrikkaan.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu