Lapsuuteni kotikaupungissa 32 vuoden jälkeen

Se on ollut aina mielessäni, mutta jäänyt kuitenkin vain aikomukseksi. Erityisesti äidin kanssa olen saanut vääntää kättä ja neuvotella. Pitää odottaa, että tilanne rauhoittuu, ei siellä ole turvallista. Ei saa altistua vaaralle, varoituksia ja lisää varoituksia. Nyt se vihdoin onnistui.

”Älä keskustele tuntemattomien kanssa, äläkä ainakaan politiikasta!” ”Lentokentältä alkaen pitää varoa tuntemattomia, koska he voivat olla vakoojia, jotka ilmiantavat sinut vaarallisille tyypeille!”

Olin sitten hyvin varovainen, kenen kanssa suostuin tai ryhdyin keskustelemaan matkan aikana. Ei ollut yksinkertaista. Somalialaiset ovat hyvin sosiaalisia ihmisiä ja avautuvat helposti tuntemattomille. Istanbulin lentokentällä Mogadishun konetta odotellessa muuan vanhempi herrasmies tunnisti minut jostain ja halusi kovasti päästä juttusille. Hälytyskellot soivat päässäni heti. Mies vastasi täydellisesti ennakkoluulojani, joita minuun oli iskostettu vuosien ajan.

Tunsin oloni epämukavaksi ja ajattelin hankkiutua miehestä eroon jotenkin diplomaattisesti, joten lähdin shoppailemaan aseman putiikkeihin. Kiertelin kaupoissa tuhlaten aikaa ja rahaa, ostin ehkä noin 70 €:lla tavaraa, jota ilman olisin voinut hyvin olla. Herra oli kuitenkin melkein aina kaupan edessä ja halusi jatkaa juttua siitä, mihin olimme jääneet. Ne neljä tuntia alkoivat tuntua ikuisuudelta.

Pääsimme koneeseen ja matka maailman vaarallisimpaan kaupunkiin alkoi. Perääntyä ei enää voinut. Istanbulista lähdettiin noin kahden ja kolmen välisenä aikana ja aamulla klo 9 saavuimme Mogadishuun. Siellä minua odotti ystäväni, suomalais-somalialainen lääkäri, joka vei minut omaan kotiinsa.

Todella kaunis kaupunki. Ihmiset yhtä kiireisiä kuin Helsingissä ja palvelut pelaavat. Kuitenkin vuosien sota, kuolema, nälänhätä, terrori ja pommi-iskut näkyivät ihmisten käytöksessä ja varautuneisuudessa. Toisaalta he ovat oppineet elämään tämän kaiken kanssa.

Tuoksut ja maisemat palasivat mieleeni, vaikka on 32 vuotta on pitkä aika. Ensimmäiseen kolmeen päivään mahtui monta asiaa. Kiitos lääkäriystävälleni, ennakkoluuloni vähenivät päivä päivältä. Ai niin, tulin kipeäksi heti toisena yönä, koska söin niin erilaisia ruokia, että sain varmaankin ruokamyrkytyksen. Onneksi ystävä oli lääkäri, joka auttoi ja olin 12 tunnin jälkeen taas jaloillani.

Kolmantena päivänä tajusin, etteihän tästä tule mitään, jos roikun omissa ennakkoluuoissani, jotka painoivat minua jatkuvasti. Rohkaisin mieleni ja lähdin itsekseni katselemaan kaupunkia. Se oli upea. Vaikka infra ei ole kunnossa ja moni asia vaatii kehittämistä, ihmisten arki onnistuu. Ihmiset eivät anna periksi ja ovat luovia, keinot kaikkiin tarpeisiin löytyvät lopulta tavalla tai toisella.

Ehkä hienoin hetkeni oli, kun olin tuktuk-tyyppisen mopotaksin (bajaaj somaliaksi) kyydissä. Kuljettaja pysäytti kesken matkan ja otti muitta mutkitta kyytiin myös vanhan naisen. Hän totesi, ettei vanhaa ihmistä voi jättää huonolla tiellä kävelemään, vaikka kyydissä on maksava asiakas. Mummo tuli viereeni istumaan ja ajoimme hänet kotiin noin kolmen kilometrin päähän. Mummo kiitti ja jakoi viisautensa kanssamme. Olin hyvin liikuttunut kuskin eleestä.

Viikon jälkeen ymmärsin, että kun muistan kolme asiaa, matkani tulee onnistumaan.

1. Ei ennakkoluuloja
2. Ei odotuksia
3. Ei vertailua (Helsinki vs Moqadishu)

Tämän jälkeen kaikki sujui hyvin. Tapasin Suomesta ja muualta maailmasta palanneita, jotka osallistuvat maan jälleen rakentamiseen, kuten ravintoloitsijoita, lääkäreitä, insinöörejä ja koulutusalan ihmisiä. Palanneiden välillä oli eroja. Norjasta, Ruotsista, USA:sta ja Iso-Britanniasta palaneet saavat paljon tukea lähtömaistaan.

Nämä maat käyttävät paluumuuttajien neuvoja ja kokemusta esim. kehitysvarojen kohdentamisessa. Maat saavat päivitettyä tietoa, mitä kehitysvaroilla kannattaa tehdä. Suomenkin olisi hyvä ottaa tämä resurssi käyttöön. Esim. sosiaali ja terveysalalla, koulutuksessa ja monella muulla aluella olisi käyttöä suomalaiselle osaamiselle. Mielestäni tulisi mieluummin viedä osaamista kuin rahaa. Kehityskohteita Somaliassa on paljon ja uskon vahvasti, että suomalaisilla osaamisella Somalia pääsisi jaloillaan huomattavasti ripeämmin.

Äärimmäisen tärkeä kysymys ja suuri kansallinen huolen aihe on Itä-Afrikan kuivuus ja nälänhätä. Somaliassa on kaksi isoa järveä ja viljelysmaatakin löytyy enemmän kuin tarpeeksi. Maa-alueet ovat ääriryhmien hallussa, mutta oikealla strategialla ja tuella uskon, että Somalian uusi hallitus ja erityisesti uusi presidentti pystyy voittamaan nälänhädän.

Tähän kytkeytyy toinen hyvin tärkeä edistysaskel, kun uuteen hallitukseen on saatu ympäristöministeri. Suomen ympäristöministeriöllä olisi paljon annettavaa myös tällä uudelle ministeriölle.

Kävin Liidon rannalla, josta otin mukaani vettä ja hiekkaa ensimmäisestä kotimaastani. Elvyttämällä Somalian turismin maan taloushaasteet saisi kertaheitolla paremmalle tolalle, mutta turvallisuuskysymykset pitää kyetä ensin ratkaisemaan.

+2
abdirahimhussein
Sosialidemokraatit Helsinki

Abdirahim ”Husu” Hussein on Suomen PENin sananvapauspalkinnolla palkittu kansalaisaktivisti ja helsinkiläinen 5 lapsen isä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu