Se päivä on koittanut!

Kuvittele tällainen tilanne sinulle tai lapsellesi: kaksi lapsiryhmää, molemmissa kolme poikaa, tummia ja iältään 10 – 15 vuotiaita jonossa. He odottavat vuoroansa, päästäkseen maksamaan sisäänpääsyn uimahalliin.

Kun ensimmäiset kolme poikaa tulevat vuoroon, käskee virkailija nämä sivulle koska hänellä on heille asiaa.

Samalla virkailija näkee, että myös seuraavat kolme poika ovat tummia ja pyytää myös heitä siirtymään syrjään ja päästää heidän takanaan olleet, ei tummat asiakkaat kassalle.

Nämä lapset tottelevat virkailija ja siirtyvät pois tieltä koska eivät vielä ymmärrä mistä on kyse. Hetken päästä rouva kassalta pyytää henkilökuntaan kuuluvaa mieshenkilöä kertomaan lapsille, ettei heillä ole asiaa uimahalliin, koska he olivat eilen käyttäytyneet siellä huonosti.

Ensimmäinen kolmen pienen pojan joukko lähtee pois ilman puheita. Sitten on toisen kolmen pojan vuoro. Mies, uimavalvoja, tulee taas sanomaan samaa, mutta pojat kysyvät mistä syystä he eivät saa mennä uimaan ja mies toistaa saman selityksen. Olitte eilen täällä riehumassa ja kutsuitte työntekijöitä huoriksi ym. Pojat eivät saa suunvuoroa, mutta koska kokevat olevansa syyttömiä, he päättävät soittaa minulle, isälleen.

14- ja 11-vuotiaat poikani Habiib ja Hudeyfa, sekä heidän serkkunsa 11-vuotias Ilyas kertovat tilanteesta. Minä pyydän aikuisen ottamaan puheluni ja vastamaan, mutta tämä kieltäytyy. Pyydän poikaani laittamaan puhelimen kaiuttimen päälle, jotta mies kuulee ääneni. Ilmoitan olevani näiden lasten isä ja myös kaupunginvaltuutettu. Selitän hänelle puhelimessa, että se mitä hän on juuri tekemässä, on etninen profilointi. Hän tuomitsee tummia lapsia jonkun muun tummaihoisen henkilön tekojen perusteella.

Lapseni ovat hyvin ihmeissään ja minä hyvin surullinen ja vihainen. Voiko olla totta, että kaupungin työntekijä toimii näin tökerösti, etnisesti profiloi pieniä lapsia.

Lähden töistä pois ja käyn paikan päälle selvittämään asiaa. Kysyn millä perusteella lapseni eivät saaneet mennä uimaan. Miehen mukaan lapset ovat olleet eilen uimassa ja olivat käyttäytyneet huonosti. Sanon, ettei kyseessä ole voinut lapseni, koska emme olleet uimassa eilen. Hän vaihtaa väitettä, että se ei välttämättä tapahtunut eilen vaan edellisen päivänä. Totesin, että viimeksi lapseni olivat uimassa kanssani viikko sitten, jolloin olin itse paikalla.

Herralle selviää, että olen kaupunginvaltuutettu ja että en aio jättää asiaa tähän. Kerron hänelle, että vien asian hänen esimiehilleen ja että tässä ei tule riittämään anteeksipyyntö mikäli selviää, että on syytetty viattomia lapsia, vaan heidät on käännytetty pois ihonvärin vuoksi.

Mies ei vaikuta ymmärtävän, miten suuri henkinen kärsimys tämä on pienille lapsille. Heille on osoitettu, että he ovat toisen luokan kansalaisia päästämällä muun värisiä jonon ohi ja oletettu syyllisiksi vain ihonvärin vuoksi.

Tiedän isänä, kuten moni muu tumman lapsen isä tietää, että rasismi tunkee lapsen elämään jossain vaiheessa, emmekä kykene suojelemaan lapsia syrjinnältä.

Voimme valmistautua teini-ikään, puberteettiin, kahteen kulttuuriin, kieleen tai uskontoon, mutta rasismi on jotain sellaista, johon ei ole keinoja. Se on kokemuksena niin ehdottoman väärin.

Lapsen kasvun tulisi johtaa hyvään suhteeseen ympäröivän yhteiskunnan kanssa. Teemme tämän ongelman kanssa paljon ylimääräistä työtä, jota valtaväestö ei näe tai kohtaa. Panostan itse paljon siihen, ettei lapsistani olisi yhteiskunnalle haittaa vaan hyötyä. Pyrin kasvattamaan heistä aikuisia, jotka rakastavat ja rikastavat tätä maata.

Olen monelta isältä saanut viestejä, että lapsille pitää kertoa näistä asioista. Osaltani olen viivyttänyt tätä ja toivonut joka päivä, ettei se tänään sattuisi. Olin väärässä. Vanhin poikani on nyt kokenut ensi kerran tämän ja on ilmiselvästi traumatisoitunut.

Olemme nyt paljon puhuneet tästä tapauksesta. En ollut heti valmis, koska tunteeni olivat esillä. Poika myös huomasi, että tämä suututtaa minua.

Toivon, että olen onnistunut avaamaan asiaa, mutta tajusin pojan tarvitsevan vastauksen tekijältä. Ei minulta. Poikani on sitä mieltä, että koska häntä on aina käsketty pyytämään anteeksi, jos on jollekin tehnyt väärin, myös aikuisen on osattava pyytää anteeksi. Olen aivan samaa mieltä. Olen opettanut lapsilleni, että erehtyminen kuuluu ihmisyyteen, mutta omia mokia on myönnettävä ja anteeksi pyydettävä. Eiköhän tämä ole lasten kasvatuksessa ihan normaali tapa toimia.

Suojelen lapsiani ja haluan heille hyvitystä ja oikeutta, kuten kuka tahansa vanhempi. Tämä asia kuohuttaa mieltäni, koska toiseuden kokemus on merkittävä yhteiskunnasta syrjäytymisen vaikutin.

En tule hyväksymään tapahtunutta enkä jätä asiaa tähän. Meidän tulee suojella lapsiamme syrjiviltä, alistavilta tai rasistisilta käyttäytymismalleilta. On kaksinaamaista ja tuomittavaa ensin nöyryyttää ulkonäöltään erilaisia lapsia ja myöhemmin syyttää, jos joku heistä ei ole sopeutunut suomalaiseen yhteiskuntaan.

PS: Olen antanut yhdenvertaisuusvaltuutetulle tiedon tapahtuneesta.

+17
abdirahimhussein
Sosialidemokraatit Helsinki

Abdirahim ”Husu” Hussein on Suomen PENin sananvapauspalkinnolla palkittu poliitikko, järjestöaktiivi, mediapersoona ja neljän lapsen helsinkiläisisä. Koulutukseltaan Hussein on yhteisöpedagogi ja työskentelee tällä hetkellä mm. konsulttina suomalaisten pk-yritysten viennissä Itä-Afrikkaan.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu