EU yrittää hiljentää kriittisen nuorison

Me perussuomalaiset nuoret osallistuimme ainoana suomalaisena poliittisena nuorisojärjestönä Euroopan unionin joka toinen vuosi järjestämään nuorisotapahtumaan Strasbourgissa. Tavoitteenamme oli päästä käymään monipuolista keskustelua puhuttavimmista ilmiöistä Euroopassa: brexitistä, terrorismista, sananvapaudesta ja maahanmuutosta. Varsin nopeasti kävi ilmi, että tapahtuma on lähinnä nuorten kesäfestari, jossa on tarkoitus nyökytellä muiden EU-myönteisille mielipiteille, eikä käydä varsinaista vuoropuhelua tai keksiä ratkaisuja ongelmiin. Kriittisille äänille lähinnä buuattiin, ivailtiin tai jätettiin antamatta puheenvuoroja.

Ensimmäinen aktiviteetti johon osallistuin, oli maataloutta koskeva paneeli. Puhujina kaksi maatalousyrittäjää ja kaksi tutkijaa. Yleisöstä tuli lähinnä vihreitä kysymyksiä liittyen vasikoiden vierottamiseen ja kasvisperäisten proteiinien kehittämiseen. Pidin sitten oman puheenvuoron, jossa kysyin panelisteilta ratkaisuja suomalaisten maidontuottajien ahdinkoon, kun tuottajahintoja lasketaan jatkuvasti, johtuen muun muassa siitä, että EU:n alueella tuotetaan liikaa maitoa. Belgialainen maitotilallinen sanoi naureskellen, että Suomihan on myös Eurooppaa, ja että on aivan sama, minkä maalaista maitoa juomme. Tuli siis selväksi, että suomalaiset maitotilat saavat rauhassa kuihtua pois, koska panelistin sanoin "sisämarkkinat nyt vain toimivat niin". Euroopan unionissa kansallisella edulla ei ole siis minkäänlaista merkitystä.

Terrorismikeskustelu täysistuntosalissa puolestaan oli täysi fiasko. Puoli tuntia arvokkaasta ajasta käytettiin typerään moderniin tanssiesitykseen. Panelisteista lähes jokainen oli muslimi, joista jokainen kielsi islamin itsessään liittyvän mitenkään mihinkään. Yleisö sai esittää panelisteille kysymyksiä tai ratkaisuesityksiä. Eräs ranskalainen puhui rajojen sulkemisesta ja siitä, ettei EU ole kyennyt suojelemaan eurooppalaisia terrorismilta, jonka jälkeen kriittisiä puheenvuoroja ei sitten kuulunutkaan ja paneelin juontaja sekä panelistit soimasivat kriittisiä näkemyksiä niillä tutuilla argumenteilla kuten "rajavalvonta tai rajojen sulkeminen on naiivi, mustavalkoinen ajattelutapa" tai "ei saa aiheuttaa vastakkainasettelua".

Itse pyysin puheenvuoroa lähes koko paneelin ajan, mutta sitä en valitettavasti saanut. Olisin halunnut sanoa, ettei EU todellakaan toimi kuten se voisi toimia, kun rajojen annetaan vuotaa kuin seula, eikä eurooppalaisten turvallisuus tunnu kiinnostavan pätkääkään. Miksi EU on ylipäänsä olemassa, jos tarkoituksena ei ole taata hyvinvointia ja turvallista tulevaisuutta nimenomaan eurooppalaisille? 

Eniten puheenvuoroja annettiin terrorismikeskustelussa itse muslimeille, joista eräs afganistanilainen valisti muslimien arvojen olevan samat kuin eurooppalaisten. Miten ihmeessä tällaisia valheita kukaan kehtaa edes sanoa ääneen? On aivan selvää, tutkimustenkin mukaan, että islaminuskoiset ajattelevat monista asioista aivan eri tavoin kuin me eurooppalaiset. Vai mistä syystä musliminaiset kiedotaan huntuihin, tai eläimiä rituaaliteurastetaan uskon vuoksi? Tai miksi iso osa Euroopassakin asuvista muslimeista hyväksyy poliittisen väkivallan? Tällaiset arvot eivät ole todellakaan yhtäläisiä eurooppalaisten arvojen kanssa.

Ehkä keskustelun naurettavimman puheenvuoron piti eräs nainen, joka kertoi ratkaisuksi sen, että eurooppalaisten tulee tehdä muslimien olot kotoisiksi ja olla heitä kohtaan ystävällisiä – tämä estää hänen mielestään terrorismin. Terrorismia ei todellakaan ehkäistä pään silittelyllä. On varsin kumma, että edelleen uskotaan tuollaisten keinojen lopettavan islamilaisen terrorismin. Vielä kummempaa on, ettei nähdä islamin uskon ja terrorismin välillä yhteyttä. Tuleeko mieleen muita uskontoja tai ryhmiä, joiden sisällä on aina ollut ja tulee aina olemaan osa, joka näkee väkivallan ratkaisuna, ja on valmis iskuja tekemään – ja vielä isompi osa, joka näkee sen oikeutettuna? Terrorismia ja arvojen yhteentörmäystä estetään parhaiten siten, että eurooppalaiset pitäisivät omia arvojaan ja oikeuksiaan tärkeinä, eikä rajojen yli annettaisi ihmisten marssia Eurooppaan kertomaan meille, miten meidän pitäisi elää ja olla. Euroopassa ei pitäisi esimerkiksi yhdenkään turvapaikanhakijan antaa liikkua vapaasti. 

Tapahtuman Facebook-sivulle ilmestyikin nopeasti useampia päivityksiä, joissa kritisoitiin tapahtuman ilmapiiriä ja sitä, ettei kriittisille puheenvuoroille annettu tilaa. Jopa aiemmin EU:ta kannattaneet olivat alkaneet tapahtuman aikana tulla toisiin ajatuksiin, koska sananvapautta ei tuntunut olevan, ja hyväksyttävät näkemykset olivat lähinnä federalistista EU:n ihannointia ilman kykyä käydä vuoropuhelua EU-kriittisten ihmisten kanssa. Kriittisten äänten sulkeminen ulos keskustelusta aiheuttaa siis aivan päinvastaisen reaktion kuin EU haluaisi. Tämä sama pätee myös joidenkin puolueiden haluun sulkea Perussuomalaiset ulos päätöksenteosta tai vaikkapa tulevista hallituskokoonpanoista: kun tarpeeksi lujasti yritetään jotain ryhmää tai mielipiteitä hiljentää tai sulkea pois, ihmiset kääntyvätkin syrjittyjen puolelle.

Nähdäkseni on tärkeää, että kriittisesti ajattelevat jaksavat tuoda mielipiteitään julki myös sellaisissa tilaisuuksissa, jotka ovat lähtökohtaisesti täynnä vaikkapa EU-myönteisiä ihmisiä. Ei anneta ihmisten sulkea meitä ulos päätöksenteosta, vaan jatketaan sinnikkäästi yhdessä taistelua turvallisemman Euroopan ja Suomen puolesta.

Ainoahelmi

Perussuomalainen kansanedustaja Oulun maaseudulta. Koulutukselta liiketalouden tradenomi ja eläintenhoitaja.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu