Hallitusohjelman toimet houkuttelevat lisää haittamaahanmuuttoa

Vihervasemmistohallituksen toimet maahanmuuton haitallisten lieveilmiöiden kitkemiseksi ovat odotuksien mukaisesti täysin onnettomia. Joku saattaa ilakoida päätöksestä asentaa jalkapantoja kielteisen päätöksen saaneille turvapaikanhakijoille, mutta eiköhän hallituksesta joku nouse viime hetkellä vastustamaan tätäkin ihmisoikeuksien nimissä.

Hallitusohjelmassa suhtaudutaan kaikkinensa hyvin positiivisesti haittamaahanmuuttoa kohtaan. Ohjelmassa edistetään sellaista maahanmuuttoa, joka aiheuttaa Suomelle niin taloudellisia, sosiaalisia että kulttuurisia ongelmia ja yhteentörmäyksiä, sisäisestä turvallisuudesta puhumattakaan.

Rinteen johdolla hallitus aikoo muun muassa helpottaa perheenyhdistämistä, lisätä humanitaarista apua, nojata edelleen huonoiksi koettuihin kv-sopimuksiin, ajaa Euroopan unionin laajuista ”kestävää vastuunjakoa” turvapaikka- ja pakolaispolitiikassa, nostaa kiintiöpakolaisten määrää 2020 ja kehittää kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden, maassa jo työskentelevien henkilöiden työluvan saamista nykyistä joustavammaksi.

Näiden toimien jälkeen haittamaahanmuuton ongelmat kasvavat entisestään, eikä haitallista kehitystä todellakaan pysäytetä. Huolestuttavana näen esimerkiksi sen, että hallitus aikoo helpottaa kielteisen päätöksen saaneiden turvapaikanhakijoiden maahan jäämistä, mikäli he ovat työllistyneet. Tämä käytännössä toimii uutena houkuttimena elintasosurffareille: tule Suomeen, hae turvapaikkaa, työllisty jollekin matalapalkka-alalle ja hae oleskelulupaa työperusteisena sen jälkeen, kun olet saanut kielteisen turvapaikkapäätöksen. Tällaiset henkilöt ovat käytännössä, työnteosta huolimatta, suomalaisten veronmaksajien lompakolla, sillä he ovat tosiasiassa nettosaajia, eivätkä nettomaksajia.

Joku voi erehdyksissään ilakoida myös siitä, että kiintiöpakolaisia valitessa kiinnitetään huomiota ”kotoutumisen edellytyksiin”, jolla kuitenkin tarkoitettaneen lähinnä ohjelmassa jo esimerkiksi nostettua tavoitetta siitä, että perheitä pidetään yhdessä. Tämä – ja tahto helpottaa turvapaikanhakijoiden perheennyhdistämistä – lienee suoraan demareiden kynästä: kun talvella käytiin laajaa julkista keskustelua turvapaikanhakijoiden ja kiintiöpakolaisten tekemistä seksuaalirikoksista, monet poliitikot olivat sitä mieltä, että perheiden tuen puuttuminen, eli sukulaisten jääminen lähtömaahan olisi yksi keskeinen syy seksuaalirikoksiin. Totesin tuolloin, ettemme me tarvitse Suomeen yhtäkään sellaista henkilöä, joka ei ilman äitiään tai ”suvun vanhinta” osaa tai ymmärrä olla raiskaamatta.

Uskallan myös väittää, etteivät kokonaisten perheiden haaliminen Suomeen kolmansista maista tai perheenyhdistämiset ratkaise ongelmia, vaan ovat itseasiassa omiaan luomaan niitä, mikäli nämä perheet tulevat sellaisista kulttuureista ja maista, joissa ei noudateta tai kunnioiteta länsimaisia arvoja ja tapoja. Perheen sisällä ylläpidetään helposti länsimaisiin arvoihin sopimattomia tapoja ja pidetään niistä kiinni sukupolvesta toiseen. Tämä ei edistä kotoutumista, vaan luo yhteiskuntaamme eriytyneitä yhteisöjä ja rinnakkaisia yhteiskuntia, joissa eletään aivan toisilla säännöillä, kuin mihin me suomalaiset olemme tottuneet.