Kaikki mukaan

”Sen siksi tein mä etten voinut kestää
kun huomasin sua aivan liian paljon rakastin… ”.

Nämä Paula Koivuniemen laulamat sanat kuvastavat parhaiten sitä tunnetta, millä itse lähdin mukaan Vantaan politiikkaan kunnallisvaaliehdokkaaksi.

Kyse on rakkaudesta ympäröivään, sen ihmisiin ja kotinurkkiin. Päällimmäisenä ajatuksena on tahto toimia itse näiden asioiden hyväksi, jotta saadaan torjuttua koko ajan ilmassa leijuva kurjistumisen uhka. Taloudesta puhutaan paljon ja kohta vieläkin enemmän.

Tosiasia on kuitenkin se, että monien saavutettujen asioiden edestä joku on joutunut aikoinaan tekemään paljon töitä, kuluttanut omaa aikaa, jotta jokin alueen yhteisölle elintärkeä asia on saatu hoidettua. Kuten monet yhteisölle tarpeelliset palvelut ja koulut Vantaalla, joista nyt muutama on joutunut ahneuden logiikkaa noudattavien jalkoihin.

Tästä kertoo esimerkiksi viime vuosien aikana paljon julkisuutta saaneiden vantaalaiskoulujen käytöstä poistaminen. Silloin on menty ahneuden logiikka edellä, eli on haluttu järjestää toimivia koulurakennuksia ja maa-alueita muuhun käyttöön kuin se mihin ne alun perin on tarkoitettu. Tuomelan koulun tapauksessa hypitään jopa haudoilla, eli testamentilla koulun käyttöön lahjoitetun omaisuuden muuttamista muuksi. Tuomelan koulu sijaitsee aivan liian kivalla paikalla, lapset eivät sellaista ansaitse, silloin kun ahneuden logiikalla toimitaan. Vielä 2000-luvun alkupuolella oli tietojeni perusteella kunnallispolitiikassa mukana sellaisia ihmisiä, joiden vaalikulujen maksajat eivät halunneet omia nimiä julkisuuteen, joten tässä tapauksessa on turhaa syyttää ainoastaan Vantaan virkamiehiä Tuomelan koulun kohtalosta.

Kasvatustieteitä lukeneena voin sanoa, että syrjäytymisen juuret, ainakin yksi pikkuinen sivuhaara niistä, juontaa ympäristöön, jossa asumme. Ahdistus purkautuu väkivaltana ja väkivaltaisuus kasvaa ahtaudesta. Liian ahdas koti, stressaantuneet vanhemmat, aikuisten välinpitämättömyys saattavat osittain kompensoitua mahdollisuudella osallistua, urheilla, tai virkistäytyä ulkoilmassa lähiluonnossa.

Nykyajan koulupihat kutistuvat, aidat ympärillä vahvistuvat, ja jopa ohikulkijana huomaa myös sen, ettei ne tarjoa enää riittävästi tilaa ja tekemistä jokaiselle lapselle.

Samanlaista ahneuden logiikkaa näkee myös Suomen valtion osalta EU-tason neuvotteluissa. Mielestäni Suomesta pitäisi lähettää neuvottelemaan vain sellaiset poliitikot, jotka katsoisivat jokaisen yksittäisen asian kohdalla vain ja ainoastaan Suomen etua. Toki, neuvottelemalla ja siinä kompromisseja etsien. Tasa-arvoisena yhteistyökumppanina Suomelle ei voi jäädä EU-tason neuvotteluissa aina vain maksajan roolia.

Tähän asti Suomesta on menty neuvottelemaan näin, että jostakin ihan kuin neuvotellaan ja jotakin siellä on puhuttu. Tuloksena, Suomi on lähes aina jäänyt kovasti maksupuolelle ja sille Suomea edustavalle neuvottelijalle avautunut pikapuolin hieno virka jossain EU:n toimeessa tms.

Kovasti näyttää siltä, että kunnallispolitiikassa on joidenkin puolueiden osalta vuosikymmeniä sitkeimmin olleet mukana ne, joilla on paljon omia henkilökohtaisia intressejä hoidettavana.

Juuri näistä syistä on mielestäni hyvä, että mahdollisimman moni erilaisen taustan omaava ihminen tulee tähän toimintaan nyt mukaan.

Aive Pietilä
Vantaa

Työssäkäyvä pääkaupunkiseudulla asuva perheenäiti, lapset ovat kyllä aikuisia. Yhteiskunnallinen keskustelu kiinnostaa ja haluankin mahdollisuuksien mukaan siihen osallistua. Myös kansanterveys on sellainen tärkeä aihe, josta pitäisi julkisuudessa käydä enemmän keskustelua.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu