Iran ja Turkki kasvattavat vaikutusvaltaansa lännessä, Lähi-idässä ja Afrikassa

Miksi Turkin Erdogan ja Iranin papisto ovat suosittuja muslimimaissa ja tietyissä yhteisöissä, mutta kotimaissaan heitä pidetään diktaattoreina? Vastaus on simppeli ja helppo: kyse on rahasta.

Turkin ja Iranin sisäpoliittinen tilanne on luisumassa hyvin monimutkaiseksi, ehkä jopa traagiseksi. Niistä on kirjoitettu runsaasti analyysejä, olen itsekin tutkinut aiheita ja kirjoittanut niiden sisä- ja ulkopolitiikasta. Tässä blogissa halusin keskittyä kuitenkin vain yhteen kapeaan näkökulmaan: Miksi molempien maiden johtajat ovat hyvin suosittuja omien rajojensa ulkopuolella? Iran käytännössä johtaa shiia-muslimeita kautta maailman, ja Turkki puolestaan muslimiveljeskuntaa ja on erittäin suosittu jihadistien keskuudessa. 

Yksi vastaus löytyy historiasta. Iran vuodesta -79 alkaen (islamilainen vallankumous) ja Turkki 2000-luvun alusta lähtien ovat pyrkineet herättämään henkiin vanhaa dynastiaansa. Toki myös Saudi-Arabian kaltaiset valtiot ovat mukana hamuamassa kansainvälistä muslimijohtajuutta, tästä lisää ehkäpä jossain toisessa blogissa. Nyt keskityn vain Iraniin ja Turkkiin. 

Turkilla on pitkä historia Ottomaani-imperiumin johtajana. Muinainen Ottomaani-imperiumi on yksi maailmanhistorian pitkäikäisimpiä imperiumeja, joka laajimmillaan ulottui Pohjois-Afrikasta aina Kaakkois-Eurooppaan. Valtakunnan lopullisesti hajottua 1900-luvun alussa, siitä muodostettiin Turkin valtio. Nyt spekuloidaan, että Erdoganin tavoitteena on elvyttää Turkki sen muinaiseen sulttaaniajan loistoon. Tutkijat nimittävät näitä pyrkimyksiä neo-ottomanismiksi. Toistaiseksi Erdogan on onnistunut hankkeessaan hyvin. Maan vaikutusvalta on suurta Pohjois-Afrikassa ja Lähi-idän köyhien sunni-jihadisti-järjestöjen keskuudessa. Turkki on myös laajentanut vaikutusvaltaansa Saharan eteläpuoliseen Afrikkaan, kuten Somaliaan, jossa moni pitää Erdoganina uutena muslimimaiden sulttaanina. 

Mitä keinoja sitten kuuluu Turkin Erdoganin valikoimaan? Ainakin hän tukee järjestelmällisesti islamilaisia jihadistijärjestöjä Syyriassa ja Libyassa. Hän on ollut Egyptin muslimiveljeskunnan tärkeä rahallinen ja ideologinen tuki. Vaikutusvallan levittämiseksi hän on uhrannut välinsä arabimaihin, moni on Egyptin tavoin katkaissut suhteensa Erdoganiin kun huomaavat miten hän yrittää kasvattaa omaa suosiotaan. 

Tämän lisäksi Turkki ei kaihda tarttua aseisiin, kuten Pohjois-Syyrian ja Pohjois-Irakin esimerkit osoittavat. Erdoganin hallinto on kouluttanut omia jihadisti-ryhmittymiä taistelemaan Libyaan. Samalla hän jatkuvasti lähettää rahallista tukea Afrikan köyhiin maihin. Nämä pehmeät keinot, jossa köyhille ihmisille tarjotaan leipää sekä terveydenhoidon ja koulutuksen kaltaisia palveluita, ovat pitkään olleet kansainvälisen muslimikunnan repertuaarissa. 

Iran puolestaan on ollut shiiojen johtaja jo vuosisatoja. Vaikka maa luisuu taloudelllisesti yhä lähemmäksi kuilua, se pitää erittäin tärkeänä kasvattaa ja vahvistaa omaa kansainvälistä vaikutusvaltaansa. Iran on onnistunut hankkeessan hyvin, sillä se “valloittaa ja vaikuttaa” Syyriassa, Irakissa, Jemenissä ja Libanonissa. 

Sekä Iran että Turkki luottavat siihen, että saavat uusia liittolaisia jos vain jakavat entiseen malliin rahaa ja aseita, rakentavat moskeijoita ja tukevat vieraiden valtioiden köyhiä. 

Tämän tietää jokainen. Ei tarvitse kuin Youtubesta katsoa Libanonin Hizbollahin lausuntoa: “Meillä on rahaa, kun Iranilla on rahaa. Kun Iranilla loppuu rahat, meiltäkin loppuu rahat. Kyllä me saamme kaiken tuen Iranilta”. Iranilaiset ja myös monin paikoin turkkilaiset itse elävät suuressa talousahdingossa, mutta valtion rahatuki ohjataan maihin, jossa papiston vaikutusvaltaa saadaan kasvatettua entisestään. 

EU:ssa oltava hereillä 

Molemmat maat pyrkivät aktiivisesti kasvattamaan vaikutusvaltaansa länsimaisten muslimien keskuudessa, erityisesti EU-maissa ja myös Suomessa. Tärkeitä yhdyshenkilöitä ovat papit ja uskonnollisten yhteisöjen johtajat. Molemmat maat ovat muuttuneet suuriksi vankiloiksi tasa-arvon puolustajille ja liberaaleille ja maissa on paljon alueita, joissa ollaan jo lähes nälänhädän partaalla. On siis perusteltua väittää, että maiden ideologioiden leviämisestä ei seuraa mitään hyvää. Toki myös paljon maltillisia muslimieta, jotka vastustavat kyseisiä pyrkimyksiä. 

Suomessa on nyt oltava hereillä. Itse suhtaudun aina varauksella, jos kuulen jonkun Suomessa hehkuttavan Turkin tai Iranin hallitsijoita. EU on ihana, liberaali, demokraattinen ja puutteistaan huolimatta ainutlaatuisen onnistunut järjestelmä. Jos täällä syntyy isoja etäpesäkkeitä, joissa kannatetaan islamistisia hallintoja ja täysin vastakkaisia arvoja, se on iso ongelma. Kuten hieno suomalainen sanonta kuuluu: Sen lauluja laulat, kenen leipää syöt. Toivon että jatkossakin Suomessa lauletaan tasa-arvon mallimaan lauluja, eikä aggressiivisten ja häikeilemättömien ääri-islamistien ja ääri-nationalistien veisuja. 

Alan Salehzadeh

 

Alan Salehzadeh

Alan Salehzadeh on geopoliittisiin konflikteihin erikoistunut tutkija ja luennoitsija. Hän toimii akateemisen Menatto-konsultointiyrityksen johtajana. Menatto on kansainvälisiin konflikteihin erikoistunut ajatushautomo, jossa huippututkijat eri puolilta maailmaa ratkovat poikkitieteellisesti globaalin liikkuvuuden haasteita. Asiakkainamme on niin julkishallinnon organisaatioita, mediataloja, poliittisia puolueita kuin yrityksiäkin. Salehzadeh on uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu