Onko tämä Suomen kohtalonkysymys hyvissä käsissä?
Tuhat uutta tohtoria vaatii hyvän strategian, koska rahat ovat valtiolla loppumassa.
”Yliopistoille lisärahoitus tuhannen uuden tohtorin kouluttamiseen.”
Politiikka tarvitsee iskulauseita jäädäkseen mieleen. Mieluummin jotain konkreettista kuin abstraktia. Sellainen on lupaus tuhannesta uudesta tohtorista. Opetus- ja kulttuuriministeriö on varannut hankkeeseen rahaa 255 miljoonaa.
Lisärahoitus suunnataan tuhannelle väitöskirjatutkijalle, jotka otetaan yliopistoihin määräaikaisiin, kolmen vuoden työsuhteisiin suorittamaan tohtorin tutkintoa, kertoo ministeriö.
Päätöksen taustalla on tutkimus- ja kehitystoimintaa käsitelleen parlamentaarisen työryhmän raportti. Siinä puolueet sitoutuvat lisäämään tutkimusrahoitusta 200 miljoonalla eurolla vuodessa. Samalla toivotaan, että yrityssektori lisäisi omaa tutkimusrahoitustaan 400 miljoonalla eurolla vuosittain.
Tuhannen uuden tohtorin ohjelma käynnisti saman tien keskustelun siitä, onko Suomessa rahan lisäksi ajatusta siitä, miten lisärahaa kannattaisi käyttää. Onko strategista näkemystä siitä, mitkä alat ovat tulevaisuuden lisäarvon kannalta oleellisia?
Arto Lahden selvitys suomalaisten yritysten menestyksestä viimeisen vuosikymmenen aikana antaa vihjeitä voittaja-aloista.
Yksi tällainen lienee lääketiede ja hoivasektorin teknologiset ratkaisut. Toinen ohjelmistoala peleineen ja tietoturvan ratkaisuineen. Ainakin selvityksen perusteella pääomalle saa näillä aloilla hyvää tuottoa. Ne ovat myös tyypillisesti aloja, joissa vaaditaan korkeaa osaamista, ehkäpä juuri niitä tohtoreitakin.
Tohtoritehtailun lisäksi pitäisi myös perusteiden olla kunnossa. Jos varhaiskasvatuksenkin jälkeen lasten perustaidoissa on mittavat erot, ne heijastuvat peruskouluun. Dominoilmiötä eivät pysäytä lisätohtoritkaan.
Suomessa on ilmeisesti edelleen varaa panostaa sekä koulutuksen alku- että loppupäähän. Talouskasvua kuitenkin tarvitaan kaveriksi, koska muuten pitää tehdä ikäviä valintoja.
Keskikouluaikaisen luokkakaverini mainitsemat alat olisivat varmaankin oikeita taloutemme kehitykselle vaikka tohtoreita ei paljoa tulisikaan, mutta mistä saadaan porukka tähän projektiin.
Jotenkin on sellainen kutina, että määrä taas korvaa laadun ja siihen laatuun liittyy oleellisesti, mille aloille näitä tohtoreita mahdollisesti tulee. Veikkaan naistutkimusta ja muita humanistisia aloja. Niillä ei kuitenkaan nopeasti ainakaan kakkua kasvateta.
Ilmoita asiaton viesti
—
Ks. alla mainitsemaasi ”koska rahat ovat valtiolla loppumassa” – ja miksi ne ovat loppumassa:
”Sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuson puheenjohtama kestävän hyvinvointiyhteiskunnan ministerityöryhmä keskusteli kokouksessaan 7.3.2024 vuokratyövoiman käyttöä hyvinvointialueilla selvittäneen verkoston raportista.
Verkoston mukaan vuokratyön käytön nopea kasvu aiheuttaa merkittävän riskin hyvinvointialueiden toiminnalle ja rahoituksen riittävyydelle. Hyvinvointialueiden omat toimet ovat ratkaisevia vuokratyön käytön vähentämisessä.
Verkosto arvioi, että vuonna 2023 vuokratyövoiman käytön kustannukset olivat noin 600–700 miljoonaa euroa. Tämä vastaa noin viittä prosenttia hyvinvointialueiden henkilöstökuluista. Vuodesta 2022 lähtien vuokratyön käyttö kasvoi nopeasti – yli 30 prosenttia – mitä verkosto pitää hyvin huolestuttavana. Ministerityöryhmä jakaa verkoston huolen.” – –
https://www.almatalent.fi/juridiikan-ja-talouden-uutiset/ministeriryhma-kasitteli-sote-vuokratyovoiman-kayton-selvitysta/?utm_source=Selligent&utm_medium=email&utm_campaign=Juridiikan+ja+talouden+uutiskirje&utm_content=Juridiikan+ja+talouden+uutiskirje&utm_term=_799298
—
Ks.
”Hyvinvointialueiden vuokratyövoiman käyttöä selvittävän verkoston raportti”
https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/165442
Ilmoita asiaton viesti
Onko tämä Suomen kohtalonkysymys hyvissä käsissä?
Vastaus: Ei ole hyvissä käsissä.
Miksi rahat ovat loppuneet?
Rahat ovat loppuneet tästä syystä:
Nykyinen lakkorytäkkä, sekä talouden ideologinen ja pitkäaikainen pysähtyminen ovat jo nyt raunioittaneet, osittain romauttaneet isänmaamme monet elintärkeät sektorit:
Olemme pudonneet uusien läpimurtotekniikoiden kehityksen kelkasta, sosiaali- ja koulutussektorit ovat kuralla, valtiontalous vakavassa velkakriisissä, suuryhtiömme jo pääosin lähteneet maasta ja pääosan uusista työpaikoista luova pk-sektori menee perässä…
Jos tämä itseaiheutettu megakriisi vielä jatkuu, ajaudumme lopulta selvitystilaan, ulkomaisten velkojien holhoukseen.
Varsinkin ensi syksy näyttää todella pahalta….silloin myös kansainvälisten luottoluokittajien tarkastajat tulevat pariksi viikoksi maahan…
Isänmaamme taitaa nousta vain itseaiheutetun täysrysäyksen kautta?
Ilmoita asiaton viesti
Kyse on tässäkin lopulta vain vallasta ja hallitsemisesta, pelosta että Kansan Perspektiivi laajenisi liiaksi Lännen ja Läntisen Demokratian Arvojen suuntaan?
Joten Pääministeri Benito ja Valtionvarainministeri Mussolini päättävät olla lisäämättä Ulkomaalaisten Yliopistojen hyödyntämistä Laadun kohottamiseen Tutkijavaihdoissa, vaikka se ei itseasiassa edes mitään maksaisi, mutta vaikuttaisi negatiivisesti Työministeri Kosolan tarjoamaan Stalinistiseen malliin länsimaisesta sivistyksestä?
Myös SuomenRuotsalainen Opetusministeri on saatava kuulostamaan vähemmän suomalaiselta kuin hänen SuomenPuolalainen Kansanedustaja kollegansa, jonka ahdasmielinen uskontokaan ei välttämättä mahdu Läntisen Kristinuskon oletustenpiirin pirtaan, mutta tukee Suomalaisia Ahdasmielisiä Lahkoversioita Evankelisluterilaisuudessa, Katolilaisuudessa ja 2:n eri version Ortodoxi uskonnoissakin?
Suomalaiseksihan heitä tituleerataan lähinnä heidän Itä-Eurooppalaisen Slaavilaisuutensa tai Venäläisyytensä vuoksi,
helpottamaan Kansan jatkamista pelkän Suometetun + – -ajattelunsa maaorjana, sen sakinhivutuksenopinpiirissä ja etenkin poissa Länsimaisen, peräti Kolmiulotteisen ajattelukyvyn tarjoamista kohtalokkaista vaaroista?
Ilmoita asiaton viesti