Suvaitsevaiston sodanjulistus

Suomi on muuttunut viime aikoina kovasti. Ympäri maata tulee viestiä, että avoin rasismi on nostanut päätänsä. Portugalilaiselle tuttavalleni auottiin päätä ja huudeltiin vappuna yhden illan aikana viitisentoista kertaa hänen ulkomaalaisuudestaan, muslimit eivät uskalla päästää lapsiaan kouluun kävellen, ulkomaalaisia bussikuskeja hakkaillaan. Ikäviä esimerkkejä kuulee päivittäin.

Nyt on suvaitsevaiston aika nousta vastarintaan ja julistaa sota rasismille. Jokaisella pitää olla turvallinen ympäristö elää, eikä kenenkään kuulu pelätä kadulla kävellessään. Ankkurilapsilla, Astrid Thorsilla, Halla-Aholla, viherfemivasemmistoilluminatilla, eikä maahanmuuttopolitiikalla ei voi selittää väkivaltaista tai toisen arvoa alentavaa käytöstä. Rasistiseen käytökseen pitää puuttua. 

Median pitäisi olla nyt hyvin tarkkana siitä, että millä asenteella he suhtautuvat rasismiin. Selittämällä Teuvo Hakkaraisen aivotpierut sillä, että hän on hieman yksikertainen ja höppänä maalainen ei ajeta kenenkään asiaa. Siinä ei osoita rasismin olevan absoluuttisen väärin ja siinä annetaan maalla asuvista myöskin rasistinen ja hölmö kuva. 

Jos kuulet rasistisia solvauksia tai päänaukomisia, sano olevasi eri mieltä. Kun sanot vastaan niin suurin osa on sun puolella. Rasismille ei ole järkeviä perusteita, eikä rasismia pidä hyväksyä missään muodossa. Jos et ole rasismia vastaan, hyväksyt sen.  

aleksierola
Muut Tampere

Olen pieni, punainen ja kohtuu vihainen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu