Vihreät haluaa rahdata Suomeen 80000 työperäistä maahanmuuttajaa

Tämä päivän iltalehti kirjoittaa, että vihreiden ministeriryhmä linjasi maanantaina Lahdessa kesäkokouksessaan, että hallituksen pitää ottaa tavoitteekseen 80 000 uuden työperäisen maahanmuuttajan houkutteleminen Suomeen (lähde: https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/11f264b5-769b-4555-bab9-8ec3712de3ee ). Vihreiden puheenjohtaja ja sisäministeri Maria Ohisalon mukaan Suomi tarvitsee akuutisti työperäistä maahanmuuttoa. Se on hänen mukaansa yksi keino pienentää koronakriisin aiheuttamaa kuoppaa kansantaloudessa.

Vihreiden ehdotus pitää kuopata heti alkuunsa. Suomessa on satojatuhansia eri alojen osaajia työttöminä ja lisää tulee räjähdysmäisesti pitkittyneen korona-pandemian vuoksi. Monilla aloilla on eletty pitkään kovan työelämän rakennemuutoksen kourissa ja YT-neuvottelut ovat tämän päivän työmarkkinoiden uusi normaali. Suomalaisilta työntekijöiltä vaaditaan joustavuutta ja jatkuvaa oppimista ja ammattitaidon kehittämistä. Työelämän vaatimukset ovat koventuneet vuosi vuodelta ja Suomen verotaso pitää tehokkaasti huolta siitä, että oman työn hedelmät menevät yhä useammin verokarhulle.

Tilannetta perustellaan Suomen ikärakenteella ja jatkuvasti heikentyvällä huoltosuhteella. Suomi on osa Euroopan yhteisiä työmarkkinoita, jossa meillä on työvoiman vapaan liikkuvuuden vuoksi käytettävissä yli 500 miljoonaan työntekijän työmarkkinat. Tämä ei riitä vihreille. vaan maahamme on saatava vaikka väkisin 80000 tuhatta työperäistä maahanmuuttajaa vuoteen 2030 mennessä. Missä on nämä työpaikat, kun hallitus ei tule pääsemään edes 30000 uuden työpaikan luomiseen tällä hallituskaudella? Eikö oman maan työttömät merkitse punavihreällä hallitukselle mitään?

Meillä Suomessa on paljon eri alojen osaajia milloin työttämänä, milloin TE-toimistojen määräämillä puuhastelukursseilla. Sen lisäksi meillä on pätkätyötä ja silpputyötä. Jostain pitäisi niitä uusia työpaikkoja ja yrityksiäkin syntyä. Moni suomalainen yritys on yhden henkilön pyörittämiä yrityksiä. Moni harkitsee yrittäjäksi ryhtymistä. Osa haluaisi kokeilla yrittäjyyttä ensin sivutoimisena. Freelancer työtä tekevät henkilöt joutuvat koko ajan tasapainottelemaan kausiluontoisen työn ja TE-toimistojen kokoaikainen yrittäjä-sivutoiminen yrittäjä akselilla. Hyvän keikkarupeaman tehnyt freelancer voi saada kylmää kyytä, jos TE-toimisto linjaa hänen olevan kokoaikainen yrittäjä ja näin ollen menettää työttömyyskorvauksensa. Asian problematiikkaa havainnollistaa esimerkiksi UKKO.FI-palvelun artikkeli (https://www.ukko.fi/blogi/olenko-paatoiminen-yrittaja-vai-sivutoiminen-yrittaja/ ).

Eli uusien työpaikkojen luominen tähän maahan on tältäkin osin utopistinen tavoite, koska ihmiset joutuvat esimerkiksi lyhyen jakson päätoimisena yrittäjänä toimimisensa jälkeen pelkäämään, että työn loppuessa TE-toimisto näkeekin heidät edelleen päätoimisina yrittäjinä, jolloin kausitöitä tehnyt päätoiminen yrittäjä putoaa taloudellisesti tyhjän päälle.

Kotimaisille työttömille on tulevaisuudessa luvassa todennäköisesti vain tempputyöllistämistä ja 9 euron päiväkorvauksen orjatöitä. Jos haaveilet yrittäjyydestä niin saatat pudota hyvin helposti taloudellisesti tyhjän päälle. Ja isoin virhe, mitä voit suomalaisena yrittäjänä tehdä on menestyä, koska silloin saat kimppuusi verokarhun ja paljon erilaisia maksuja. Tällaisessa toimintaympäristössä moni ei lähde ollenkaan kokeilemaan yrittäjyyttä, oli sitten tavoitteena yhden henkilön toiminimiyritys tai kasvuvetoinen ja työllistävä keskisuuri yritys. Riskit ovat yksikertaisesti aivan liian suuret. Korkean verotuksen ja korkeiden elinkustannusten vuoksi melko hyvääkin palkkaa saava työntekijä ei pysty kuluttamaan paljoa palveluihin, koska suurin osa tuloista menee elämän perustarpeisiin kuten ruokaan ja asumiseen. Näin kansantalouden kiertokulku hidastuu ja lopulta lamaantuu. Edessämme on kaikkien aikojen suurtyöttömyys.

Vihreiden mainostama työvoimapula on todellisuudessa halpatyövoimapula, jossa halpatyö ei riitä elämiseen ja jossa suomalainen veronmaksaja maksaa halpatyön teettämisen hinnan räjähdysmäisinä sosiaaliturvamenojen kasvuna. Toimeliaat suomalaiset, niin työttömät kuin yrittäjyydestä haaveilevat, jotka yrittävät jotenkin selviytyä tässä koronan aiheuttamassa katastrofaalisessa taloustilanteessa, törmäävät mainitsemaani miinakenttään, jossa ahkeruus ja yrittäminen on tehty niin haastaviksi ja taloudellisesti kannattamattomiksi, että yhä useampi suomalainen tulee laittamaan hanskat tiskiin. Kun valtion ja kuntien kassat huutavat tyhjyyttä niin toivotan onnea punavihreän hallituksen suunnitelmiin rahdata 80000 työperäistä maahanmuuttajaa tänne lähestulkoon konkurssikypsään maahan.

AleksiNiskanen

Kansanedustaja Jukka Mäkysen eduskunta-avustaja. Yhteiskuntatieteiden maisteri. Helsingin kaupunginvaltuuston varavaltuutettu (PS). Helsingin sosiaali- ja terveyslautakunnan ja jaoston jäsen. Mielipiteet ovat omia mielipiteitäni.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu