Sodasta ja modernista antisemitismistä

Israelin ja Palestiinan välinen sota on puhuttanut viime aikoina ja vastaan tulee päivittäin Israelin toimia kauhistelevia kannanottoja pääasiassa vasemmalta, jossa tuntuu olevan vallalla käsitys, että palestiinalaisten muslimien oikeus olla alueella on jotenkin vahvempi kuin Israelin juutalaisten. 

Saanen korjata tämän harhaisen käsityksen. Islam on verrattain nuori uskonto, se syntyi Lähi-idässä vasta 500-luvulla, eikä Lähi-idän alueella ole ollut muslimeja kuin ainoastaan 1 500 vuoden ajan. Juutalaiset ja juutalaisuus ovat kuitenkin olleet olemassa nykyisen Israelin alueella jo ainakin 3 000 vuotta. Ei liene kovinkaan vaikeaa olla yhtä mieltä siitä, että juutalaiset ovat siis alueen alkuperäisimmän monoteistisen uskonnon ja vanhimman vielä nykyään alueella olemassa olevan etnisen ryhmän jälkeläisiä. Heillä alkuperäisväestönä, jos joillain, on oikeus olla alueella. 

2020-luvun alussa juutalaisia on arvioitu olevan maailmassa 13 miljoonaa ja muslimeja 1,9 miljardia. Uskonnollisen, etnisen ja kulttuurisen monimuotoisuuden turvaamisen näkökulmasta Israelin ja juutalaisuuden säilyttäminen Lähi-idässä heille alunperinkin kuuluneella elinalueella lienee paljon kriittisempi asia kuin terroristijärjestö johtama Palestiina, jonka väestö on ihan oma-aloitteisesti äänestänyt valtaan ääri-islamistisen terroristijärjestö Hamasin. Järjestön, joka ei missään vaiheessa ole pyrkinyt salaamaan antisemitistisiä tavoitteitaan tuhota juutalaiset alueelta. Palestiinalaiset itsekin ovat tämän tienneet, kuten he varmasti Lähi-idässä asuvina tietävät myös sen, että Hamasin kaltaisilla ääri-islamistisilla toimijoilla on ikävä tapa piiloutua taisteluissa naistensa hameen helmoihin, heittää lapsiaan tykinruoaksi ja käyttää omaa siviiliväestöään ihmiskilpinä. 

Sopii muistaa, että sodan osapuolista ainoastaan Israel on ollut valmis kahden valtion malliin, rauhaan ja jopa aluelahjoituksiin. Ainoastaan Israel on varoittanut vastapuolta ilmoittamalla etukäteen iskuista, jotta siviilit voisivat poistua iskun kohteiksi valituista sotilastukikohdista. Jostain syystä se, että Hamas perustaa tukikohtansa sairaaloihin ja päiväkoteihin ja mahdollisesti jopa estää siviilejä lähtemästä turvaan, on jollain käsittämättömän kieroutuneella logiikalla edelleen joidenkin mielestä Israelin syytä. Milloin palestiinalaiset tajuavat, että se on heidän valtaan päästämänsä Hamas, jolle naisten ja lasten henget merkitsevät näin vähän. Tämä lienee syy myös sille, miksi Israelilta odotetaan enemmän ja parempaa harkintakykyä kuin Palestiinalta. Israelia pidetään länsimaiden tapaan sivistysvaltiona, jossa konfliktien ratkaisuissa korostuvat neuvottelutaidot ennen aseita. 

Se, että vasemmistolainen suursuvaitsevaisto edellyttää Israelin toimivan tavalla, jota se ei Israelia ympäröiviltä muslimivaltioilta tohdi edes odottaa, on eriarvoistavaa ja rasistista ajattelua jos mikä. Todellisuudessa Israelin tilanne on hankalampi kuin moni tahtoo edes ymmärtää ja vielä harvempi myöntää. Neuvotteleminen on vaikeaa toisen osapuolen julistaessa pääasialliseksi tavoitteekseen juutalaisten eliminoimisen Lähi-idästä muiden radikaalin islamin valtaamien naapurivaltioiden hurratessa vieressä. Vaikka alueen maltilliset muslimit eivät juutalaisten joukkotuhoa kannattaisikaan, niin riittävän iso osa kannattaa, jos tilanne on ajautunut tähän pisteeseen. 

Vasemmistoliiton kansanedustajien puheet Palestiinaa puolustavissa mielenosoituksissa, jossa lauletaan “from the river to the sea”, on myös vähintäänkin mautonta. Kyseinen fraasi on Lähi-idän antisemitismin ilmaisu samalla tavalla kuin 1930-luvun natsien “sieg heil”. Piti tämäkin päivä nähdä, kun pesukarhuissakin natseja näkevä laitavasemmisto asettuu tukemaan juutalaisten joukkomurhaa kannattavaa kansaa. Sota on aina huono ratkaisu, mutta jos kahden valtionjohdon neuvottelukyvyssä on evoluution kokoinen aukko, sota jää usein ainoaksi keinoksi oman olemassaolon turvaamiseen.