Työttömät, menkää töihin!

On vastenmielistä, miten työttömille ja työttömistä yhteiskunnassamme tällä hetkellä puhutaan. Otsikon kaltainen ja aivan liian monien poliitikkojen ja parempiosaisten työssäkäyvien suosima “menkää töihin” -retoriikka antaa ymmärtää, että työpaikan saaminen olisi jotenkin itsestään selvä asia, joka onnistuu ihan vain kävelemällä firmaan sisään ja ilmoittamalla, että tulin nyt töihin. Tämän kaltainen ajattelu on todellisuudesta vieraantunutta ja ylimielistä, mutta huipulta on tietysti helppo huudella.

Ehkä joskus 1950-luvulla homma toimi vielä näin yksinkertaisesti, kun töitä oli enemmän, byrokratiaa vähemmän ja melkein mitä tahansa saattoi tehdä tai oppia tekemällä. Nykyään veden kaataminen asiakkaan lasiin edellyttää hygieniapassia ja turvakypärän oikeaoppinen asettaminen päähän työturvallisuuskorttia. Hyvä on, ehkä hieman kärjistettyä, mutta ymmärrätte varmaan pointin. Tavallisiin töihin tarvitaan kyllä kaikenlaisia tutkintoja, lupia, passeja, kortteja ja kursseja, mutta työllistymistä hankaloittavia lakeja ja byrokratiaa pääsee politiikassa säätämään työkseen ilman pätevyyttä oikeastaan mihinkään.

Todellisuudessa nykypäivänä töihin ei kuitenkaan noin vain mennä. Työpaikka pitää ensin hakea ja saada. Hakemuksia on täytettävä jopa satoja, joista hyvin harvaan saa edes kuittauksen, että se on vastaanotettu. Harvempi johtaa haastatteluun ja sitäkin harvempi työpaikan saamiseen. Osa työpaikkailmoituksista on myös niin sanotusti “pakosta ilmoitettuja” eli tehtävään on todellisuudessa jo valittu joku ennakkoon, mutta ilmoitus julkiseen, avoimeen hakuun on tehty, koska joku byrokratian koukero jossain lakipykälien, säännösten ja lisäysten viidakossa niin edellyttää. Käytännössä työpaikan saaminen pelkästään hakemuksia täyttämällä on varsin harvinaista ja valtaosa työpaikoista saadaan suhteilla, jollaisia kaikilla ei valitettavasti ole. Kaikki työttömät työnhakijat eivät välttämättä kuulu minkään hyväveli-verkoston piiriin ja saa kovapalkkaisia suojatyöpaikkoja tiskin alta suhteilla.

Moni työtön menisi kyllä töihin, jos työtä vain saisi, työtunteja tarjottaisiin riittävästi ja siitä maksettaisiin asianmukainen korvaus. Töiden hakeminen on monesti henkisesti ja psyykkisesti kuormittavampaa kuin töiden tekeminen. Opiskelijoille kaikenlaiset nollatuntisopimukset ja osa-aikaisuudet saattavat ehkä sopia, mutta valtaosa työnhakijoista on vailla nimenomaan kokopäivätyötä, josta saatavalla palkalla olisi mahdollista tulla toimeen ilman tukia.

Oikeiden töiden sijasta työttömiä kierrätetään kaiken maailman palkattomilla työkokeilujaksoilla, josta valtio maksaa muutaman hassun euron päivässä lisää työttömyyskorvauksen päälle, tai palkkatukijaksoilla, joissa valtio maksaa valtaosan työllistettävän palkasta, jotta yritysten ei tarvitse maksaa korvausta ihmisen työpanoksesta ja ajasta, mutta korjaavat henkilön työpanoksesta syntyvän voiton kyllä itselleen. Yritykset ottavat tietenkin kaiken hyödyn irti ilmaisesta työvoimasta ja kun työkokeilu- tai palkkatukijakso sitten päättyy, yrityksen työvoiman tarve jotenkin mystisesti vain häviää jonnekin, eikä pysyvää työtä olekaan tarjota.

Nyt jos koskaan voisi olla tilausta työttömien työnhakijoiden mielenosoitukselle. Sellaiselle, johon jokainen tulisi kyltin kanssa, jossa lukee ammatti tai haettava tehtävä, esim. “tässä teille kirvesmies” tai “niin, oliko insinööreistä pulaa?” tai kenties “olen lähihoitaja, puhutaanko palkoista?” Työnantajat voisivat vapaasti tulla katsomaan, kuinka paljon meillä on todellisuudessa sekä pätevää että kehityskelpoista työvoimaa työttömänä tällä hetkellä sen sijaan, että mediassa ruinataan niin kutsutusta ”työvoimapulasta” vuodesta toiseen eikä sitten kuitenkaan vastata työhakemuksiin. Sieltä voisi jokainen työnantaja tulla hakemaan itselleen ratkaisua työvoimapulaansa. Valtaosa työttömistä on työttömiä olosuhteiden pakosta ja hyvin harva omasta halustaan.