Helsinki turmelee lasten ja nuorten tulevaisuuden

Helsingin Kasvatus- ja koulutuslautakunta julkaisi tiistaina vuoden 2021 talousarvioehdotuksen ja vuosien 2021–2023 taloussuunnitelmaehdotuksen. En ole pitkään aikaan lukenut mitään yhtä vastenmielistä. Julkaisu on yhtä tekopyhä kuin vihreät vastustamassa poliittisia virkanimityksiä.

Helsinkiläisille alle 2-vuotiaiden lasten kotiäideille ja -isille maksetaan kotihoidontuen kylkeen Helsinki-lisää. Jo vuosi sitten Helsinki-lisä poistettiin 2-vuotiailta, ja nyt sitä kaavaillaan poistettavaksi kokonaan. Tämän seurauksena yhä useammat perheet joutuvat laittamaan alle vuoden ikäiset lapsensa päiväkotiin taloudellisin syin. Vaikka äitien aikaisempi töihin paluu tuntuu olevan vihervasemmiston märkä päiväuni, se ei todellisuudessa tuo säästöjä kunnille: varhaiskasvatusmenot lisääntyvät, kun 0-1-vuotiaiden päivähoitopaikkojen kysyntä kasvaa. Kunnallisten päiväkotien kustannukset (11 %:n asiakasmaksuosuuden vähentämisen jälkeen 942 eur/kk/lapsi) tulevat Helsingille noin nelinkertaisesti kalliimmiksi kuin Helsinki-lisä.

Paljonko sitten äitien tulisi tienata kompensoidakseen lastensa varhaiskasvatuksen julkiset menot? Mikäli kuviteltaisiin, että äitien kunnallisvero (Helsingissä 18%) menisi kokonaisuudessaan vain päivähoitokustannuksiin, yli 5 233 euron bruttopalkka kattaisi yhden lapsen varhaiskasvatusmenot. Naisten viime vuoden keskipalkka 2 896 eur/kk jää huomattavasti tämän alle.

Koulujen ryhmäkokoja paisutetaan entisestään. Koululaisten aamutoiminnasta luovutaan ja kerhotunteja vähennetään. Se merkitsee sitä, ettei esimerkiksi pienille 1.-2. luokan oppilaille järjestetä enää ohjattua toimintaa ennen ja jälkeen koulupäivän. Mitä nämä oppilaat päätyvät sitten tekemään, kun vanhemmat ovat töissä? Lapset jäävät siksi aikaa yksin räpeltämään puhelimiaan, syventämään älylaiteriippuvuuttaan, pelaamaan addiktoivia pelejä sekä altistumaan mediasisällölle, jonka sopivuutta ei kukaan valvo. Liiallinen älylaitteiden käyttö on yhteydessä niin stressiin, masennukseen kuin koulu-uupumukseen. Se vähentää kasvotusten tapahtuvaa vuorovaikutusta ja lisää keskittymisongelmia. Kasvotusten tapahtuvan vuorovaikutuksen rooli on tärkeä lapsille, sillä sen avulla kehittyy niin kielelliset taidot, tunnetaidot kuin itsesäätelytaidot.

Koulut saavat kylmää kyytiä myös muilta osa-alueilta. Niin opetustunteja kuin jakotunteja vähennetään minimiin. Se tarkoittaa sitä, että opettajilla tulee entistä kovempi kiire mahduttaa sama opetussisältö pienempään aikaan. Jakotuntien väheneminen on puolestaan sitä, ettei luokkaa voida oppitunnin ajaksi jakaa osiin, jotta opetuksesta voitaisiin tehdä perusteellisempaa.

Lukioissa kurssitarjonnan tuotantotapoja ”kehitetään”, mikä käytännössä merkitsee entistä vähemmän läsnäolo-opetusta ja entistä enemmän etäopetusta. Etäopetus tyypillisesti vähentää niin opiskelun ohjausta, opiskelijoiden saamaa palautetta kuin motivaatiota. Tähän tulokseen tuli ammattikorkeakoulu Metropolia tehtyään tutkimuksen koronakevään etäopiskelukokemuksista tutkinto-opiskelijoilleen.

Myöskään ammattikoulut eivät säästy leikkauksilta, sillä työssäoppimisen osuutta kasvatetaan. Opiskelijat toisin sanoen saavat vähemmän opetusta pedagogisen koulutuksen saaneelta opettajalta, jolla olisi niin tietotaitoa kuin motivaatiota opettamiseen. Heidät sysätään harjoitteluun entistä vajaammilla perustaidoilla, ja opetus lasketaan yhä vahvemmin työharjoittelun ohjaajan harteille. Vaikka harjoittelun ohjaajat ovat pääsääntöisesti alansa rautaisia ammattilaisia, heillä ei yleensä ole koulutusta saatikka motivaatiotakaan opettamiseen. Tämä tekee ammattiopiskelijoiden koulutuksesta laadullisesti epätasa-arvoista.

Mihin sitten kaupunki näkee tarpeelliseksi laittaa rahaa? No tietenkin toisen koulutusasteen henkilökunnalle suunnattuun antirasistiseen koulutukseen! Mikäpä muukaan voisi nousta arvojärjestyksessä kärkeen samanaikaisesti yli 10 000 helsinkiläistä koskevien leikkausten kanssa.

Kasvatus- ja koulutuslautakunnan julkaisu hehkuttaa myös Helsingissä käynnissä olevaa Mukana-hanketta, jonka tarkoituksena on ennaltaehkäistä lasten ja nuorten syrjäytymistä sekä ylisukupolvisen syrjäytymisen periytymistä. Keinojen joukossa on mm. inklusiivisen toimintamallin laajentaminen yhä useampaan kouluun ja päiväkotiin. Toimintamallin ideana on yhdistää samaan ryhmään niin kielitaidottomat maahanmuuttajat, kehitysvammaiset lapset kuin tavalliset suomalaiset lapset ideologisin perustein. Erityistarpeiset lapset huomioidaan teoriassa suuremmalla henkilöstömitoituksella, mutta tämä harvoin toteutuu käytännössä. Lopputuloksesta kärsivätkin kaikki osapuolet opettajia myöten. Aiheesta voi lukea lisää aiemmasta tekstistäni Inklusiivinen opetus osasyynä oppimistulosten eroihin.

Helsinki on aikeissa tehdä mittavia leikkauksia, jotka vaikuttavat suoraan helsinkiläisiin lapsiin, nuoriin ja heidän perheisiinsä. Ne lisäävät eriarvoisuutta, heikentävät koulutusta ja hyvinvointia sekä altistavat syrjäytymiselle – siis juuri samoille asioille, joita paradoksaalisesti Mukana-hanke pyrkii ennaltaehkäisemään. Ennaltaehkäisy on vain sangen turhaa, kun mittavaa lisävahinkoa tuotetaan samaan aikaan häikäilemättömästi.

Alisa Leppäkoski

Olen kolmen lapsen äiti Helsingistä. Perinteiset arvot ovat lähellä sydäntäni. Kiinnostuksen kohteisiin lukeutuu erityisesti sosiaali-, terveys- ja koulutuspolitiikka. Opiskelen sairaanhoitajaksi sekä kätilöksi.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu